Vähiin käy

Laura Saven esikoisromaani (ja valitettavasti myös ainoaksi jäänyt romaani) Paljain jaloin on herättänyt paljon keskustelua niin blogeissa kuin lehdissäkin. Kirjan taustalla on järkyttävä tositarina. Lääketieteen opiskelija ja alle yksivuotiaan pojan äiti Laura sai tietää sairastavansa osteosarkoomaa, luusyöpää. Diagnoosi oli kova järkytys, mutta vielä suurempi shokki oli paljon myöhempi tieto siitä, että sairautta ei voitu enää parantaa.

Kirjaa on luettu kahdesta eri näkökulmasta, romaanina ja surullisena tositarinana. Itse luin sitä vielä usealta muultakin kantilta. Vammaiskirjailijana ja lääketiedekirjoittajana, jonka tärkeimpiin kiinnostuksenaiheisiin syöpä on kuulunut 90-luvulta asti. Itse hengenvaarallisesti sairaana Lauran ikäisenä ihmisenä. Sekä vielä liittyen siihen, että elokuvakäsikirjoituksessani esiintyy sama syöpä, osteosarkooma, sekin nuoren ihmisen jalassa.

Paljain jaloin -kansi

Paljain jaloin ei missään nimessä ole noussut esiin vain järkyttävän ja surullisen tarinansa takia. Se on myös hyvin kirjoitettu. Fragmentaarinen, mutta ei huonolla tavalla (tuntuu kyllä, että välistä puuttui pari oleellista mainintaa, mutta ehkä ne menivät jotenkin ohitse). Se on itkettävä, mutta ei liian synkkä, vaikka välillä huonot uutiset musertavat Lauran niin, ettei henkeä meinaa saada.

Parantumattomasti sairaallakin voi olla toivoa, ja muutakin toivoa kuin vain se, että jos sittenkin ihmeparanee. Tämä sopii hyvin omaan näkemykseeni vammaisromaanien kirjoittamisesta: vammaisilla on elämässään muitakin tavoitteita kuin vain terveeksi tuleminen. Laura jatkaa lääkärin opintoja, vaikka näyttää epätodennäköiseltä, että hän valmistuisi, saati sitten työskentelisi lääkärinä.

Lääketieteelliseltä kantilta kirja on hyvin mielenkiintoinen. Siinä tuli esiin ainakin kaksi minullekin uutta asiaa (mikä on aika paljon, kun pelkästään tänä vuonna olen lukenut kai kahdeksan syöpäaiheista kirjaa). On sinänsä jännä, miten hyvin Laura pystyy pitämään näppinsä erossa Googlesta, oli kyse sitten ennusteista tai hoitojen sivuvaikutuksista.

Väistämättä romaanissa jäi mietityttämään se, miten paljon se perustui todellisuuteen. Esimerkiksi Laura Save oli “istumalentopalloilija [maajoukkuetasolla] ja palstaviljelijä”, mutta kirjan Laura ei tällaisia mainitse. Ylipäätään oikean Lauran sairaus taisi kestää selvästi pidempään, kuin millaisen kuvan romaanista saa.

Lauran puoliso Sofia ja pieni Otso-poika ovat korvaamaton tuki raskaiden hoitojen ja toivottomuuden keskellä, samoin lukuisat ihanat ystävät. Lisäksi apua saadaan niin kriisiterapiasta kuin vakituisiltakin terapeuteilta. Pitkä vakaa parisuhde on kuitenkin kovalla koetuksella.

Vaikea olla kateellisena miettimättä, niin erikoiselta ja mauttomalta se tuntuukin ottaen huomioon kontekstin, että kun saisi edes joltain taholta tukea, mutta ei, ketään ei kiinnosta. Piittaisivatko ihmiset, jos minulla olisi syöpä? Useampi akuutisti henkeä uhkaavaa sairaus ei selvästikään riitä.

Kirjasta on lainattu blogeihin monia hienoja kohtia. Omasta mielestäni ylivoimaisesti pysäyttävin kohta oli kuitenkin tämä aivan kirjan loppupuolella, kun Lauralle tehdään amputoinnin jälkeen vielä yksi leikkaus (yhteensä kai neljäs?).

– Tiedätkö mitä sinusta voisi sanoa? Sofia kysyy silmiään siristäen. – Vähiin käy ennen kuin loppuu.

3 Responses “Vähiin käy”

  1. Sain tämän kirjan synttärilahjaksi ja ihan vasta luin (postauskin aiheesta ollut viritteillä). Tykkäsin miten tarina oli jaoteltu kappaleisiin, sitä oli helppo lukea. Mutta tiedonnälkä jäi – miten loppu on mennyt ja kuinka paljon siellä vielä tapahtui. Tuliko istumalentopalloilu vasta kirjan koostamisen jälkeen jne. Mutta varmasti haasteensa tarinan kirjoittamiseen toi se, että hän kirjoitti itse tarinaansa – missä kohtaa tulee tarve lopettaa jne.

    FB:ssä oli jotain tietoa, mutta en tiedä kuinka ensimmäiset postaukset ovat “varmoja”. Olisi ihana kuulla puolison sanoja näin jälkikäteen, vaikka ymmärränkin mahdollisen halun olla julkisuudesta pois.

    • Niin, kyllä siitä väistämättä heräsi mielenkiinto, että olisi halunnut kuulla loputkin osat myös. Eksyin vähän googlettelemaankin Saven lentopallouraa, vaikka ei siitä löytynyt oikein muuta tietoa kuin että sellainen oli. Ja ilmeisesti hänellä oli aikoinaan blogi, mutta se on poistettu.

  2. Hanna-Riikka says:

    Pitää lukea, kun on sellaisella tuulella ettei ala ahdistaa liikaa. Joku voi pitää hassuna tuota kommenttiani, kun ottaa huomioon millaisia kirjoja itse kirjoitan, mutta olen salaherkkis. Tai en välttämättä niin salaakaan.

Click here to cancel reply.

Kommentoi
Name and Mail are required