Lomakuvia + kilpailu

Mökillä

Neljä viikkoa lomaa on hujahtanut melkein ohi silmänräpäyksessä. Suomen matkalla ei tainnut tapahtua mitään mainitsemisen arvoista. Tämä kuva kuvaa loistavasti sitä, millaista on kun olemme kolmestaan mökillä mieheni ja pikkusiskoni kanssa. Ristikoita, karkkia, läppäri ja tietysti pikkusiskoni facepalm.

Suomen matkan jälkeen kävimme Apenheulin eläintarhassa, jossa on käytännössä pelkästään apinoita. Pienemmät kaverit vipeltävät siellä vapaina, isommilla on omat saaret. Hieno puisto ja hieno reissu. Apenheul muuten tunnetaan maailmanlaajuisesti siitä, että siellä on muutamassa vuosikymmenessä syntynyt yli 30 gorillavauvaa, mikä kertonee hyvistä oloista. Nytkin siellä oli useampia pikkuisia, joista yksi oli melkoinen kauhukakara.

Apina Apenheulissa

Hauskin juttu puistossa oli, kun katselimme lasten “petting zoo” -henkistä vuohiaitausta ja mietimme, että apinatkin varmasti kävisivät kovin, kovin mielellään leikkimässä vuohten kanssa. Kukapa ei tahtoisi omaa vuohta? No, eräillä pienillä apinoilla sitten oli aitauksessaan myös vuohi. (Olin vähän kateellinen.)

Skotlannin kiertueella ehätimme käydä minulle ennestään tutuissa Glasgow’ssa ja Aberdeenissa sekä pikaisesti Edinburghissakin, jossa oli meneillään Fringe-festivaali (jos Fringeä ei olisi ollut eivätkä hotellien hinnat taivaissa, Edinburgh olisi varmaan ollut majapaikkamme).

Skotlannin pinnanmuodot eivät ole ihan jalkavammaiselle suunnatut, mutta muuten reissu oli hieno, vaikka Aberdeenin delfiinit jäivätkin näkemättä. Kohokohdiksi nousivat kenties Glasgow’n lumoava Shermanka-“koneteatteri” sekä Aberdeenin huikeat maisemat, joita supermukava kaverini Murray esitteli. (Skotlantikuvia on tulossa Fiikukseen, mutta siihen mennee ainakin 2-3 viikkoa. Näitäkään kuvia en ole ehtinyt editoida.)

Litsimuffinit kaikilla herkuilla

Tiistaina tuli käymään pikkusiskoni, jonka kanssa ehdimme tehdä kaikenlaista. Ajelimme erilaisilla lautoilla ja pikaveneillä, jumitimme nostosiltojen takana, istuimme neljällä eri rannalla, kävimme katsomassa alkuhärkiä (jotka eivät tosin olleet paikalla), söimme merilevähampurilaisia, kiersimme toreja (löysin mm. passionhedelmäsokeria ja sateenkaarenvärisen laukun), laitoimme aloo saagia ja daalia, leivoimme litsimuffineita vadelmakuorrutteella (joiden päälle tuli ~kaikki kakunkoristeet glitteristä poksuviin karkkeihin), vierailimme todennäköisesti viimeistä kertaa VU Hortuksen upeassa kasvitieteellisessä puutarhassa, joka pian lakkautetaan (ostin sieltä huikeita heirloom-tomaatteja), kävimme “Amsterdamin Burning Manissa” Magneet-festivalilla. Pikkusiskoni pääsi myös seikkailemaan mandelboxiin Oculus Riftillä.

Tänä kesänä on tullut ravattua enemmän kuin varmaan koskaan aiemmin – kaksi Suomen reissua, Skotlannin reissu, kaverini vierailu ja sitten pikkusiskoni. Aurinkorasvaa, talkkia, Compeedeja ja bromelaiinia on kulunut ennätysmäärä.

No, nyt on ravaukset tältä vuodelta ravattu, vaikka kesää jatkuukin varmaan vielä pari kuukautta. Lomaa ennen oli rästitöitä yli 1 000 tuntia, nyt toki paljon enemmän. Maanantaina alkavat taas uudet taistot. Vielä kun työkyky olisi edes murto-osan siitä mitä fyysinen kunto…

Niin, ja se kilpailu. Mitä tässä alla olevassa lomakuvassa on? Nyt ei siis kaivata lajitunnistusta, vaan jotain ihan muuta! Ensimmäisenä oikean vastauksen tähän blogipostaukseen kommentoinut voittaa vapaavalintaisen romaanini: Marian ilmestyskirja, Makuuhaavoja tai Häpeämätön (sen ilmestyttyä). Kilpailu on käynnissä niin kauan, kunnes oikea vastaus on tullut. Kilpailu päättyi 5.11.2013 kun oikea vastaus vihdoin tuli.

Kilpailukuva

28 Responses “Lomakuvia + kilpailu”

  1. Valovoima says:

    Hylkeiden joukkonarsismia, ihailevat omaakuvaansa veden peilistä.

  2. Polga says:

    Hurrrrjan aktiivista toimintaa :)

    Kuvassa hylkeitä! :o Monta! :D

  3. Ilona says:

    Oliskohan kuvassa roima kalasaalis? Pulleita pötkäleitä. Vaaditaan varmaan lajimääritys tarkemmin tai kysymyksen takana on joku juju…

    Vautsi, sulla on ollut aktiivinen loma! Mainitset, että kesää jatkuu siellä varmaan vielä pari kuukautta. Voih, olispa täälläkin niin piiiitkä kesä. Ihan lämmintähän täällä on ollut, mutta silti kauhistuttaa, kun kerrotaan että su:na kylmenee ja tulee syksy.

    • Kyllä, kysymyksen takana on juju, ja lajimääritys ei tosiaan riitä. En syö lihaa tai kalaa, joten sinänsä kalansaalis menee kyllä aika paljon huti. :->

      Yleensä ainakin syyskuu on täällä ihan selvästi (suomalaisen näkökulmasta ainakin) vielä kesää. Lokakuun alkupuolella ja joskus loppupuolellakin on usein vielä helteitä tai melkein helteitä.

      Tänä vuonna kesä tosin alkoi poikkeuksellisesti oikeastaan vasta heinäkuun alusta.

  4. Polga says:

    Mmm, ehtivätkö hylkelöt pakoon ennen krokson hyökkimistä vai tyytyykö krokso vain lajin hitaimpiin yksilöihin (tai edessä keikistelevään tirppaan)? *kunhan mietin tässä poiketessani*

    Tää ainakin on maannyt lunssassa kuni hylje kuivalla maalla :/

  5. Hylkeet nukkuivat veden alla uppeluksissa, mutta sitten tuli laskuvesi ja kaverit heräävät kohta “biitsillä”.

  6. No sitten ne nukkuvat tuossa rannalla, ja nousuvesi koittaa …

  7. Polga says:

    Seitsemän Merinorsua ja Pastori Krokso ;)

  8. Liisa T. says:

    Kuolleita hylkeitä. Skotlannin kalankasvattajat ovat tappaneet hylkeet vahinkojen vuoksi, minkä jälkeen hylkeet ovat ajautuneet rannalle.

    • Valitettavasti tämä ei ole oikea vastaus, mutta olet siinä mielessä oikeilla jäljillä, että oikea vastaus liittyy nimenomaan siihen, että hylkeet näyttivät velttoudessaan aivan kuolleilta (eivät sitä kuitenkaan olleet).

  9. Anna V. says:

    Seitsemän häpeämätöntä ilmestystä saamassa makuuhaavoja velttoillessaan.

  10. johanna löfblom says:

    Hylkeiden “synnytyssairaala” – odottavan aika on pitkä ja tuskainen ja kaipuu kova takaisin aaltojen alle viilettämään pikkuisen kera.

  11. Jaana says:

    Liikuntarajoitteisia/muutoin vammaisia hylkeitä?

  12. Jaana says:

    Miten tarkka vastaus pitää olla? Jos saa yrittää uudestaan, veikkaisin sitten, että niillä ei ole lainkaan eviä.

    • Vastauksen pitää olla riittävän tarkka, jotta se voidaan oikeaksi todeta. :-> Sanamuodolla ei ole niin väliä, mutta kuten olen muutamissa kommenteissa sanonut, oikeaa vastausta on aika lailla mahdotonta arvata, se pitää tietää. Uskollisten lukijoideni pitäisi tietää vastaus.

  13. Jarmo says:

    Birminghamissa näit ihmisiä, jotka muistuttivat hylkeitä, mutta eivät olleet puoliksikaan niin sympaattisia kuin nämä kuvan Skotlannin hylkeet.

  14. Stazzy says:

    Näyttelevät kuolleita? (Tuli ekana mieleen, kun mietin, onko tuossa oikeassa reunassa puunkalikka vai krokotiili.)

  15. Tirppa says:

    Ne ovat päiväunilla tai kuolleita. “Jos joku röhnöttää paikallaan noin liikkumattomana, se on varmaankin kuollut. Ei mikään voi olla elossa ja noin flegmaattinen”. Paitsi minä. Vastaan siis, että kuvassa CFS-hylkeitä. :D

    • Tässä on oikea vastaus! Tai en tiedä tulkinnasta, että ne ovat CFS-hylkeitä, mutta tässä on kuitenkin se vastaus mitä haettiin. :-> Laitatko minulle sähköpostilla osoitteesi ja minkä kirjan haluat. Varmaan Häpeämättömän? Se tulee kunhan ehtii painosta.

Click here to cancel reply.

Kommentoi
Name and Mail are required