Ryhtyisitkö guruksi?
Voiko kuka tahansa olla guru? Tätä kysyy amerikkalaisdokumentti Kumare, joka tuli Suomessa televisiosta viime viikolla osana Docventures-sarjaa. Sen voi katsoa Yle Areenasta vielä usean kuukauden ajan, suosittelen.
Varoitus: tekstin loppuosa voi sisältää spoilereita.
Vikram Gandhi on hindulaisperheestä tuleva intialaisamerikkalainen mies, joka on miettinyt pitkään uskontojen ja uskonnollisten johtajien olemusta. Hän päättää kokeilla, voisiko itse saada seuraajia guruna.
Vikram kasvattaa pitkät hiukset ja parran, opiskelee joogaa ja meditointia ja tekee itselleen nettisivut. Näin saa alkunsa feikki-intialaisella aksentilla puhuva, pitkiin kaapuihin pukeutuva Kumare.
Guru löytää itselleen seuraajia varsin vaivattomasti. Itsekeksityt jooga-asennot ja meditointirituaalit vetoavat joogastudioiden kävijöihin. Kumaresta kuvaillaan välittyvän lämpöä, energiaa ja aitoutta. Ihmiset ovat vaikuttuneita hänestä.
Kumarelle muodostuu noin tusinan seuraajan ryhmä, useimmat heistä raskaissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, kuten kuolemaantuomittujen asianajaja, entinen crack-addikti sekä erilaisia ihmissuhdeongelmaisia. Kumare yrittää neuvoa heitä mahdollisimman harmittomasti (ei esim. ota kantaa pitäisikö jatkaa ongelmallisessa avioliitossa).
Ongelmavyyhdit alkavatkin aueta. Eräs nainen laihduttaa 70 paunaa (noin 30 kiloa), toinen vaihtaa alaa, kolmas aloittaa säännöllisen meditoinnin ja joogaamisen. Moni kokee saaneensa Kumarelta korvaamatonta apua ihmissuhteissaan ja hänen tapaamisensa olleen niin tärkeä kokemus, että sitä muistellaan vielä lastenlastenkin kanssa.
Yllättävintä on, että kun Kumare lopuksi palaa seuraajiensa keskuuteen siviiliasussaan ja -aksentissaan ja kertoo olevansa New Jerseyssä syntynyt Vikram, pari seuraajaa suivaantuu, mutta yli 2/3 entisestä ryhmästä jatkoi yhteydenpitoa Vikramin kanssa. He kokivat silti saaneensa arvokkaan kokemuksen ja elämänmuutoksetkin näyttävät kestävän.
Oliko huijauksesta heille harmia? Voi olla, että niille muutamalle suivaantuneelle olikin, mutta enemmistölle se tuntuu olleen kaikesta huolimatta hyvin positiivinen kokemus.
Minua jäi kiehtomaan gurun terapeuttinen rooli spirituaalista enemmän, jos näitä nyt voi erottaa. Kumare ei suoraan antanut näille ihmisille neuvoja tai ohjeita (ainakaan kovin konkreettisella tasolla, vaan enemmän tasoa “ole mitä haluat olla”).
Kaikki tietävät sen ihmistyypin, joka kysyy neuvoja esimerkiksi työ- tai ihmissuhdeongelmissa, mutta ei suostu niitä noudattamaan, vaikka varmasti kuka tahansa muu olisi antanut saman neuvon. Tai lieneekö se lainkaan ihmistyyppi, useimmat meistä varmaan ovat itsekin tehneet tätä.
Oikean auktoriteetin sanomana melko mitäänsanomattomasta neuvostakin voi kuitenkin tulla arvokas, oli tyyppi sitten guru, terapeutti, life coach, opettaja, lehden kysymyspalstan vastaaja, pappi tai itseapukirja. Toisten ihmisten neuvoja arvostetaan eri lailla kuin toisten. Joskus ihan syystä. Toisten ehkä vähemmän syystä.
Ongelma tietysti on, että joiltain näiltä tahoilta voi tulla huonojakin neuvoja. Ensimmäiseksi tulee mieleen kulttijohtaja, mutta ei terapeuttikaan ole tällaiselle immuuni. Joiltain terapeuteilta voi tulla hyvin vaarallisiakin neuvoja.
Jos keksisin päästäni mahdollisimman hölmön Oprah- tai Deepak Chopra -quotin ja levittäisin sitä sosiaalisessa mediassa, ihmiset varmasti jakaisivat sitä. Ei se mitä sanoo, vaan kuka sanoo.
Keiden me annamme neuvoa itseämme ja miksi? Millä muulla voi nousta tällaiseksi henkilöksi kuin oikealla tutkinnolla?
Itse en saa mieleeni ketään, jonka neuvoja olisin noudattanut tai jonka olisin muuten antanut ohjeistaa minua elämässä. Ei tule mieleen yhtä ainutta. En sitten tiedä, onko tämä hyvä vai huono juttu.
