MSX:ää, mässyjä ja messuja

Yleensä en Suomen matkoilla ehdi hengähtää yhtään, mutta nyt oli vielä paljon enemmän sama tilanne. Ensin kävin Alternative Partyilla, sitten järjestin IRC-miitin, sen jälkeen vuorossa oli päiväkausia kestänyt ruoanlaitto- ja leivontamaraton kirjaa varten (jota varten Suomeen menin), sitten kirjamessut ja varjokirjamessut.

Altpartyilla näin useita tuttuja, joita en ollut tavannut jopa 5-7 vuoteen. Uusiakin tuttavuuksia tuli vastaan muutama. Suvilahden Kattilahalli osoittautui varsin kivaksi paikaksi. Compojen taso ei enimmäkseen ollut päätä huimaava, mutta democompo oli laadukas. Itse julkaisin kirjatrailerini sekä ASCII-logon, molemmat sijoittuivat neljänneksi.

Ruoanlaittomaraton oli varsin tuloksekas. Emme saaneet kehittämääni vegaanista sokeritonta sokerikakkureseptiä vieläkään aivan täydellisesti onnistumaan, mutta hyvin lähellä ollaan. Mm. gluteeniton, vegaaninen, sokeriton, melko vähärasvainen ja vähähiilihydraattinen kakku sen sijaan onnistui hyvin. “Eihän tästä arvaisi mitenkään, että se on terveellistä.”

Vanhempieni (onneksi valtava) jääkaappi täyttyi erilaisista herkuista. Onneksi pikkusiskoni oli kutsunut paikalle miitin, joka tuhosi niistä suurimman osan.

Kirjamessuille menin lähinnä tapaamaan kavereita, vaikka katselin kyllä Paula Tillin esiintymisen kokonaan ja muutamia muita osittain. Tapasin hurjan kasan Twitter-tuttuja, osan sovittuina ja osan sattumalta, sekä monia verkosta tuttuja kirjailijoita kuten Pasi Ilmari Jääskeläinen, Johanna Viitanen, Kirsti Ellilä, Saara Henriksson, Magdalena Hai, Anne Leinonen, Janos Honkonen, Taru Luojola, Vera Vala ja Tiina Raevaara. Kirjablogaaja Leena Lumikin bongasi minut tultuamme samasta ratikasta ja juttelin myös kirjablogaaja Morren kanssa.

Koska matkalaukkuni täyttymisaste oli erinäisten sattumusten takia muodostunut melko katastrofaaliseksi, en uskaltanut ostaa paljoa. Mukaan tarttuivat siis vain Jääskeläisen ja Viitasen uutuudet omistuskirjoituksilla sekä Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut -pokkari.

Omat kirjani eivät taaskaan vaihteeksi ehtineet messuille ajoissa. Vähän alkaa vituttaa, kun seitsemästä kirjastani kuusi on myöhästynyt kirjamessuilta – se seitsemäs ilmestyi keväällä.

Erityisen “lämpimät” terveiset sille “hienolle rouvalle”, joka suivaantui tavasta jolla astuin ratikkaan, valitti siitä kovaäänisesti matkan ajan ja vielä töni minua ja haukkui minut ja vanhempani lyttyyn päästyämme ulos ratikasta. Ehkä Känkkäränkkä-messut olisivat olleet sinulle oikeampi paikka?

Varjokirjamessuilla esiinnyin ensimmäisenä, mikä – kuten arvata saattoi – oli huono idea. Kuulijoita oli vähänlaisesti, vaikka vähän myöhemmin tupa oli täynnä. Kuuntelemaan halunneista tutuistani yksi sairastui, yksi nukkui pommiin, yksi joutui muuten perumaan ja kaksi ehti paikalle liian myöhään. Höh. Oli hauska olla pitkästä aikaa Rauhanasemalla, jossa olin TETissäkin ysiluokalla kaksi viikkoa.

Varjokirjamessuilla Sanni Purhosen haastateltavana

Itse esiintyminen meni hyvin. Sanni Purhonen haastatteli minua liittyen vammaisuuteen kirjoissani. Lisäksi luin Makuuhaavojasta pätkän (teki tosi tiukkaa, toivottavasti ei kuulunut pahasti). Häpeämätön on siinä suhteessa hankala kirja, ettei sen alku oikein sovellu lukemiseen ja kaikki muut mielenkiintoisimmat kohtaukset taas spoilaisivat liikaa.

Tapasin Varjiksilla myös kiinnostavia ihmisiä, joiden livetapaamista olen odottanut. Useampi muu tunnisti minut “siksi blogaajaksi”. Joku tunnisti minut ihan kadullakin jo lähdettyäni, tuntui kuin olisin julkkis. No, kaverin illanistujaisissakin sain kuulla, että “Ollaan tavattu, muistan koska olet kirjoittanut Twitter-kirjan, niin olet julkkis”. Hah.

Vaikka shoppailin kummillakin messuilla varsin hillitysti, onnistuin ensimäistä kertaa ikinä pakkaamaan matkalaukkuuni yli sallitun 23 kiloa tavaraa (vaikka jätin useita ei-messukirjoja vanhemmilleni säilöön). Hups. (Suurin osa lastista oli tosin ruokatuliaisia.) No, onneksi huomasin tämän ennen kentälle lähtöä.

Hieno reissu, mutta todella uuvuttava. Kiitos kaikille ihanille ihmisille! Plus pikkusiskolleni kuvasta.

Kommentoi
Name and Mail are required