Elämää numeroina

Minulla on siis meneillään jo kuudes vuosittainen NaNoWriMo eli romaaninkirjoituskuukausi. Tehtävänä on kirjoittaa kuukaudessa 50 000 sanaa, joka suomeksi vastaa noin sataa liuskaa ykkösrivinvälillä. Aikaa on kulunut siis puolet, mutta minulla on jo melkein 3/4 valmiina. Tykkään kirjoittaa hieman etuajassa. Työn alla minulla on ensimmäinen scifiromaanini, pitkään novelliini Sabine perustuva Elviira.

En ollut aivan niin huonossa kunnossa kuin viime vuonna, vaikka toimintakykyni onkin vain murto-osa siitä mitä se oli ennen kuin aivolisäkkeeni tuhottiin. Viime vuonna NaNo oli todella vaikea ja vaati hampaiden puremista yhteen oikeastaan jatkuvasti, nyt useimpina päivinä se ei ole tuottanut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Paitsi nyt viime viikonloppuna kunto romahti liian stressin takia, pahoin pelkään että on taas tullut pysyviä vaurioita. Se Sarasvuo-keskustelu osoittautui yllättävän kuormittavaksi, tyrin yhden once in a lifetime -mahdollisuuden (jes) ja sattui kaikenlaista muuta liian stressaavaa, joista seurasi lisämunuaiskriisi jälkivaikutuksineen. Mutta sanoja on kertynyt silti riittävästi.

Etenkin tiistaina oli hirveä olo, koska sunnuntain ja maanantain välisenä yönä en lisämunuaiskriisin takia nukkunut juuri lainkaan. Se tulee aina sen “palautumisyön” (vaikka siis nukun aina vähintään 6-7 tuntia liian vähän) jälkeen. Mutta nyt on taas sellainen kausi, että illalla piristyn. 21:30 näytti huonolta, kun oli vain 1 400 sanaa ja edessä “inspiroiva” kohtaus, joka oli speksattu tasan “päähenkilö kirjoittaa jotain juttua”. Sitten 22:20 olikin 2 500 sanaa. Oho.

Reilu viikkoa tätä aikaisemmin naputtelin yhdellä ainoalla mainoskatkolla 400 sanaa, noin 2/3 liuskaa. Yleensä mitä vauhdikkaammin tekstiä tulee, jos se tulee luonnostaan eikä esim. sanasodassa, niin sitä parempaa se on. Voimakkaampaa.

NaNoWriMossa siisteintä ei ole se, miten sanamäärä nousee, vaan liuskojen määrä. Sanamäärä on abstraktio, liuskat ovat konkreettisia. Nyt minulla on 73 liuskaa. Se tuntuu ihan mukavalta määrältä 15 päivässä kirjoitetuksi.

Muutenkin on ollut kyllä kaikenlaista, asioita joiden seurauksena seuraavan reilun puolen vuoden suunnitelmat ovat menneet aika pitkälti uusiksi. Tästä lisää myöhemmin. Lähes koko ajan on ollut burnoutin reunalla häilyvä olo, ei NaNon takia vaan muista syistä. NaNon naputtelu on enimmäkseen ollut hauskaa ja ankkuroi minut elämään kiinni. Muuten on sellainen olo, että haluaisi kömpiä peiton alle ja huutaa “do not want!”

Olisi kyllä ihan kiva, jos elämä välillä vaikka ei olisi missään kriisissä.

Hieman ylimääräistä kirjoituspotkua olen saanut schisandrasta. Se on ainoa nootrooppinen yrtti, josta olen havainnut kognitiota parantavaa vaikutusta, ja aika montaa olen kokeillut. Se tuntuu hieman buustaavan luovuutta, mistä ei kirjailijalla ole ainakaan haittaa.

Unet ovat kyllä schizandran kanssa sitäkin älyttömämpiä, niissä on viime aikoina seikkaillut esim. lähes jokainen muinainen luokkakaverini sekä Nalle Puhin Nasu. Kahden unen olen kokenut kehottavan minua tekemään jotain sellaista, jonka olen valveillakin kokenut mielekkääksi, joten nähtäväksi jää, paraneeko elämäni kun teen nämä jutut. (En siis tarkoita, että unissa tulisi mitään yliluonnollisia viestejä vaan lähinnä, että alitajunta yrittää sieltä viestittää.)

Edellinen blogipostaukseni lähti muuten leviämään puoliviraalisesti, yli 500 Facebook-jakoa ja enemmän kommentteja kuin koskaan muihin kuin kilpailublogauksiin (mukaan lukien kaksi aiempaa blogaustani, joilla on lähes 2 000 jakoa). Ja minä kun ajattelin, että se on ensinnäkin niin ylipitkä, että kukaan ei jaksa sitä lukea kokonaan, ja muutenkaan vammaisasiat eivät yleensä kiinnosta ketään. Positiivinen yllätys. (Se että saan edelliseen vammaispostaukseeni liittyen seksifantasioita sähköpostilla sen sijaan ei ollut.)

Pahoittelen, että ei ole toistaiseksi ollut voimia vastata kaikkiin kommentteihin, vaikka sanottavaa kyllä riittäisi. Mutta luulen, että joistain yksittäisistä vastauksistakin tulisi helposti tämän postauksen pituisia.

P.S. Nyt on viimeiset hetket käsillä osallistua kilpailuuni.

4 Responses “Elämää numeroina”

  1. Leena Lumi says:

    Sinullahan on mieletön tahti, kuin surffaisit hyvällä aallolla.

    Onko mitään elämää ilman kriisiä…

    En usko, että vammaisasiat eivät kiinnosta: Kyse on jälleen vain siitä, että kun käytettävissä on rajallinen määrä aikaa ja siitä pitäisi riittää joka paikkaan. Nykyajan köyhyyshän on aikaköyhyyttä enemmän kuin materiaalista köyhyyttä. Minun mielestäni.

    Oli muuten hauska tunnistaa sinut jo ratikassa matkalla kirjamessuille;) Yleensä minä en tunnista ketään ja kaikki tuntevat minut. Tai siltä tuntuu.

    Edelleen mahtavaa kirjoitusvirettä toivottaen!

    • Oho, se oli nopea kommentti. Kiitos Leena.

      Minun kokemukseni mukaan ihmiset eivät pidä vammaisasioita kovin kiinnostavina, koska ne tuntuvat niin etäisiltä. Monikaan ei koe tuntevansa yhtään vammaisia, vaikka tuttavapiirissä olisi vaikka mielenterveyskuntoutujia tai kipupotilaita, niin heidän on vaikea saada kosketuspintaa asiaan. Ja jotkut ajattelevat taas naiivisti, että Suomessahan on vammaisilla asiat tosi hyvin, koska Suomessa nyt kaikilla menee hyvin.

      Oli hauska törmätä tosiaan. Pakko myöntää, että en olisi varmaan sinua tunnistanut. Yleensä tunnistan ihmisiä hyvin kuvista, mutta Kirjamessuilla iskee sellainen ihmismäärä-ähky, että sieltä ei oikein jaksa yrittää bongailla ihmisiä, paitsi sellaisia jotka selkeästi tunnistaa ulkonäöltä. Olihan se ratikkakin jo ihan pullollaan ihmisiä.

      Minä olen tottunut kirjoittamaan marraskuussa tätä tahtia. Inspiraatio on yliarvostettua, työtähän se vain on. En ole juuri muuta sitten tehnytkään, arkitoimetkin tuottavat aika paljon vaikeuksia tällä hetkellä.

  2. Polga says:

    Olisi ollut tosi kiva tulla näkemään ja kuulemaan sinua livenä, mutta… huonot ajat lähteä mihinkään. Ikävä kyllä :(

    Schisandraa näkyi olevan tarjolla, mutta niin monien lisäaineiden *jäiks* kera ettei uskalla kokeilla. Unet ovat mulla muutenkin erittäin eloisia :)

    Kirjoittamisesta: mielenkiintoista, miten englanniksi kirjoittaessani seuraan sanalaskuria, suomeksi taas en. Outo tapa?!

    Vammaisasiat – huokaus. Jokaisella on asiasta mielipide ja vahvin yleensä niillä, joilla ei ole kokemusta tai tietoa asiasta millään tasolla. Valitettavasti, molemmin puolin.

    Inspiraatiosta: mä kutsun tätä kohtaa “persettä penkkiin, tekstiä on pakko tulla” -vaiheeksi, jos jotakin on pyydetty tai minun odotetaan jotakin johonkin tuottavan! :) Ikävä kyllä, tämäkin ymmärretään usein väärin *kikattelee itseksensä ja iskee gluteus maximuksen taas tanakasti tuoliin*!

    • Kyllä me joskus vielä törmäämme!

      Schisandraa saa mielestäni Ruohonjuuresta ihan siltään, kokonaisia kuivattuja marjoja. En ole varma miltä se maistuu, ilmeisesti aika mielenkiintoiselta, sehän tunnetaan Kiinassa perinteisesti “viiden maun marjana” eli pitäisi olla makea, kirpeä, suolainen jne. Joku tosin väitti, että siitä keitetty tee maistuisi karpalomehulta…

Click here to cancel reply.

Kommentoi
Name and Mail are required