Häpeämätön voittaja

Häpeämätön kilpailuni, jossa piti arvostella romaanini lukematta sitä, ei ollut suuri menestys, sillä osallistujia oli vain kolme. Toisaalta kaikki osallistuneet tekstit olivat tasokkaita. Voittajan valinta oli kuitenkin helppoa ja voittaneen “arvostelun” kirjoitti Marja Oilinki, joka voittaa siis tämän romaanin voidaakseen lukea sen ihan oikeasti. Onnittelut Marjalle, jolle olen ilmoittanut voitosta sähköpostitse.

Kuinka hyvin fiktiivinen arvostelu sitten osui kohdalleen? No, Ennan siskosta Emiliasta ei minusta saa stereotyyppistä sivuhahmoa pullantuoksuineen mitenkään. :-> Ennakaan ei taida olla epäuskottavan hyvä tyyppi, vaikka ärsyttävä kieltämättä välillä onkin. Moni muu kohta saattoi mennäkin nappiin, mutta arvauskilpailuhan tämä ei ollut.

Maija Haaviston tuore romaani Häpeämätön jatkaa Haaviston rakkaita teemoja: yksilö sairastaa sairaassa yhteiskunnassa ja tappelee byrokratian ja omien ihmissuhteidensa kanssa. Häpeämätön pyrkii kaiketi olemaan oikea romaani, mutta siihen on piilotettu paljon implisiittistä julistusta. Kohderyhmäksi sopinevat ihmiset, jotka kärsivät jostain vakavasta sairaudesta tai heidän läheisiään. Voipa romaania toisaalta suositella myös terveydenhuollon ammattilaisten etiikan kurssin oheislukemistoksi tai Kelan byrokraattien pakolliseksi jatkokoulutukseksi.

Häpeämättömän kaksi päähenkilöä Vesa ja Enna edustavat kirjailijan kahta puolta. Vesa on tukahduttanut lapsuuden intohimonsa ja rajoittanut itse elämäänsä. Enna taas edustaa vapautta ja riippumattomuutta kunnes sairaus painaa hänet alas. Ennan sisar jää stereotyyppiseksi sivuhahmoksi pullantuoksuineen ja Pinterest-tauluineen. Enna on itse enemmän lihaa ja verta. Ehlers-Danlosin syndroomasta lukija oppii paljon (enemmän kuin haluaisi jopa), mutta lukija saa erityisesti näkökulmia siihen, millaista on elää vakavan sairauden rajoittamana ja silti täytenä ihmisenä.

Nimi häpeämätön viittaa Ennaan ja hänen elämäntapaansa. Ulkopuolinen maailma näyttäytyy romaanissa ahdasmielisenä, ymmärtämättömänä ja suvaitsemattomana. Sankari-Enna taas on oikeuden puolesta taisteleva idealisti, joka ei suostu hänelle ehdotettuun häpeän taakkaan. Hänellä on heikkoja hetkiä, mutta hahmo on vähän turhan hyvä tuntuakseen todelliselta ja mukavalta. Lukija alkaa melkein toivoa, että Enna jättäisi Vesan ja Vesa saisi vanhoista tyttöystävistään vähemmän ärsyttävän kumppanin itselleen.

Yllättävä loppuratkaisu toimii osana tarinan kaarta, mutta ei kyllä kestä kovin kriittistä tarkastelua. Henkilökohtaisesti olisin kaivannut tiukempaa psykologista uskottavutta myös sivuhahmoilta ja jättänyt yliluonnollisilla elementeillä leikittelyn vähemmäksi. Mutta ehkäpä tämäkin johonkin lukijaan uppoaa.

Paikoittain romaani on kuitenkin hauska, sen kieli vie mukanaan ja koko asetelma saa miettimään elämän oikeudenmukaisuutta tai sen puutetta. Mutama yksittäinen kohtaus tiivistää mainiosta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pahimpia kipupisteitä. Mieleen jäi erityisesti absurdi mutta sangen todentuntuinen kohtaus ensiapuklinikalta.

– Marja Oilinki

Kommentoi
Name and Mail are required