Loka- ja marraskuu lieveilmiöineen
Lokakuu on vaihtunut marraskuuksi. Se tarkoittaa useampaakin asiaa.
NaNoWriMo on taas käynnistynyt, omalla kohdallani jo kuudes sellainen. Ensimmäiset noin puolitoista tuhatta sanaa hevonkukkua on plakkarissa, mutta yritän saada tänään kokoon vähintään kolme tonnia, mielellään enemmän. Illalla on ensimmäinen miitti, mutta jatkossa menen varmaan vain NaNo-porukkamme perinteisiin torstaimiitteihin, joilla on pitkä perinne.
Lihaton lokakuu on ohitse, paitsi jos se on vaihtunut vegaaniseen marraskuuhun tai lihattomaan loppuelämään. Luin Twitteristä kommentteja tagilla #lihatonlokakuu ja tuntui, että niissä oli neljää pääteemaa suunnilleen samoissa määrin.
- Kuukausi sujui mukavasti, eikä erityistä lihanhimoa tullut, mutta jatkossa aion syödä lihaa entiseen tapaan.
- Heti puolenyön jälkeen ahdan itseni täyteen jääkaapissa odottavaa lihamättöä.
- Lihansyönti vähenee varmasti jatkossakin. Syön jatkossa aina vegelounaan/syön vain riistaa/syön lihaa vain “karkkipäivänä”.
- On niin hyvä olo, etten näe syytä syödä lihaa jatkossakaan.
Ohitse on myös kuvottava pinkkipesun lokakuu. Kirjoitin tästä aiheesta aikoinaan artikkelin, mutta se ei ole tällä hetkellä verkossa. Onneksi verkossa riittää luettavaa aiheesta, kuten Barbara Ehrenreichin (jonka esikoisromaania parhaillaan luen) klassikko Welcome to Cancerland ja paljon muuta.
Sen sijaan marraskuussa kasvatetaan viiksiä eturauhassyövän hyväksi (sehän toki auttaa). Tästä kannattaa lukea vaikkapa Ranneliike.netin artikkeli.
Jos haluat auttaa rintasyöpä- ja eturauhassyöpäpotilaita, tarjoa heille konkreettista apua. Ja kerro heille pieniannoksisesta naltreksonista. Jos haluat lahjoittaa rahaa syöpätutkimukseen, siihen ei tarvitse viiksiä eikä pinkkipesua.
Eilen tuli sattumalta myös ensimmäinen arvostelu Häpeämättömästä, tosin se on ehkä enemmän analyysia kuin arvostelu. Lisäksi eilen ilmestyi uusin lääketiedekirjani Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin. Ainakin teknisesti, se ei ole vielä kerennyt edes kustantajan verkkokauppaan… EDIT: Nyt se on siellä.
Vielä ehtii myös osallistua häpeämättömään kilpailuuni.