Transnaisen tarina

John tajusi jo lapsena, että haluaisi olla tyttö. Hän kuuli transsukupuolisuudesta ja tajusi olevansa trans, vaikka yritti sen itseltään kieltää. Hän tiesi, ettei voisi puhua asiasta perheelleen – isä oli alkoholisoitunut kusipää, äiti homofoobinen – ja keksi erilaisia syitä siihen, miksei voinut olla trans tai miten hän “parantuisi” siitä.

Vaikea paniikkihäiriö ja masennus vaivasivat Johnia, mutta hän keksi aina syitä siihen, miksi ne eivät voineet johtua sukupuolesta. Hän löysi lohtua kansainvälisten radioasemien kuuntelusta, psykologian opinnoista ja Linda-vaimostaan. Identiteettiään hän ei kuitenkaan löytänyt.

Undercover Girl -kansi

Undercover Girl on Jill Davidsonin muistelma tytöstä, joka piili Johnin sisällä 40 vuotta, ennen kuin viisikymppisenä hän tuli kaapista vaimolleen 30 vuoden liiton jälkeen, ensin transvestiittinä ja myöhemmin transsukupuolisena. Linda suhtautui tyynesti: “I can’t believe you thought we would break up over this.” Tyttären reaktio oli lähinnä “OK, cool”.

Muutenkin Jillin transitio sujuu yllättävän mutkattomasti. Linda auttaa löytämään vaimonsa tyyliin sopivimmat vaatteet ja peruukit. Jillin “adoptoineet” appivanhemmat eivät ole juuri moksiskaan. Ystävät tukevat Jilliä ja moni on jopa innoissaan: “nythän me pääsemme puhumaan meikeistä ja vaatteista!”. Hammaslääkäri halaa kuullessaan uutisen ja laboratoriohoitaja lahjoittaa Jillille korvakorut. Jill säilyttää työpaikkansa arvostettuna koulupsykologina ilman suurempia ongelmia.

Jillin tarina sukupuolidysforian kanssa kamppailemisesta lienee melko tyypillinen, mutta hän on ollut erittäin onnekas saamansa kohtelun suhteen. Seattlen seutu on varsin liberaali paikka. Amerikkalaiset ovat kohteliaaseen tyyliinsä koko ajan kehumassa Jillin vaatteita, meikkiä ja koruja. (Vaikea kuvitella Suomessa ketään innostumassa siitä, että kaveri on trans, jotta pääsee juttelemaan meikeistä?)

Undercover Girl on e-kirjana julkaistu omakustannekirja, joka perustuu Jillin vain lähipiirin luettavana olevaan blogiin. Se on sinänsä hyvin kirjoitettu, mutta olisi kaivannut lyhentämistä ainakin 30 prosenttia. Jillin tapa listata esimerkiksi kaikki kirjan tilanteissa syödyt ruokalajit ja välipalat oudoksuttaa ja muutenkin kirja on välillä pitkäveteinen ja epäolennaisuuksiin keskittyvä. Toisaalta sitä luki kiinnostuneena eteenpäin ja tylsät kohdat oli helppo pomppia yli.

Myös se ihmetytti, ettei joistain asioista juuri puhuttu. Jill kirjoittaa esim. tyttärestään hyvin vähän, vaikka tämä tuntui suhtautuvan isänsä transsukupuolisuuteen hyvin mutkattomasti, jopa innostuneesti. Myös Lindasta olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Tärkeät ja pinnallisemmat ihmissuhteet ja nippelitieto saavat lähes saman verran huomiota.

Itse veikkaisin, että “puihin keskittymisen” taustalla on kirjoittajan (diagnosoimaton?) Asperger, tai itse ainakin sellaista veikkaan monien muidenkin seikkojen perusteella (mm. kiukuttelukohtaukset sekä lapsesta asti erottuva kävelytapa). Hyvin monet transsupuoliset ovat myös AS-ihmisiä, tuntemistani suurin osa.

Kirja on varsin avartava kuvaus sekä sukupuolidysforiasta että transition jälkeisestä elämästä. Monet kulttuuriset ja juridiset seikat eivät päde Suomessa, mutta toiset asiat ovat universaaleja. Hormonihoidot, karvojen poistaminen, puheterapia, psykoterapia, elekielen opetteleminen, vaatteiden etsiminen ja muu sopeutuminen naisen elämään ja identiteettiin on kuvattu tarkkaan sekä käytännön että emotionaalisella tasolla. Leikkaushoitoja Jill ei ainakaan kirjan aikana käynyt vielä läpi.

Suosittelen kirjaa transsukupuolisuudesta kiinnostuneille, oli kiinnostuksen kohde sitten enemmän “miksi?” tai “miten?”. Kirja vastaa hyvin molempiin. Jill on hyvin sympaattinen ja kirjan onnenhetket ovat usein todella koskettavia. Toisaalta se tekee selväksi hyvin myös sen, ettei kaikkien transitio suju yhtä ruusuisesti, sillä Jill kirjoittaa paljon myös esim. transihmisiin kohdistuneista viharikoksista.

Ja ainakin tämän kirjoitushetkellä kirja maksoi vain yhden dollarin.

3 Responses “Transnaisen tarina”

  1. Niko-sama says:

    Toivottavasti oma transitioni tulee sujumaan lopulta yhtä vaivattomasti. Tähän mennessä on vastaan tullut jos jonkinmoista estettä.

    Onko tästä tullut jotain lyhyttä dokumenttia? Tarina tuntuu tutulta.

    • Toivoa sopii! Tuttavapiiristäni olen kuullut monia ikäviä tarinoita, joissa jo transdiagnoosin saaminen on tuottanut suuria vaikeuksia.

      Käsittääkseni tästä ei ole tehty mitään dokumenttia, mutta voin olla väärässä. Tosin olen lukenut monta transnaisen elämäkertaa ja niissä tuntui kaikissa olevan hyvin samankaltaiset tarinat.

  2. Niko-sama says:

    Haha… transdiagnoosi… haha.
    Itse olen sairauteni vuoksi kohtuu harvinainen erityistapaus ja jo lähetteen saaminen ja tutkimuksiin hyväksyminen on ollut tätä menoa jo pari vuotinen vuorikiipeäminen.

Kommentoi
Name and Mail are required