Missä on henkinen kotisi?
Monilla ihmisillä on jokin maa, jonka kokee henkiseksi kotimaakseen. Toisilla se on paikka, jossa ei ole välttämättä vielä koskaan käynyt, mutta esimerkiksi kulttuuri ja kieli houkuttelevat, kuten Suomi monille Suomi-faneille maailmalla. Se voi olla paikka, jossa käydään jokaisella lomalla, kuten esimerkiksi monet suomalaiset Thaimaa- ja Kreikka-fanit tekevät. Tai se voi olla paikka, jonne muutetaan tai halutaan muuttaa.
Pikkusiskoni ihastui monen muun tapaan Japaniin teini-iässä. Ensin tulivat anime ja manga, sitten go-lautapeli, sushi ja cosplay (eli hahmoiksi pukeutuminen). Moni innostuu myös japanilaisesta musiikista eli J-Popista, mutta siitä siskoni ei ole koskaan välittänyt. Hän meni jopa opiskelemaan japanin kieltä yliopistolle, lukee haikurunoja ja tekee japanilaisia muinaispukuja.
Useampi Japani-fanituttuni viettää maassa useita kuukausia vuodesta työn tai opiskelun kautta. Saa nyt nähdä kuinka kauan paikka on asuinkelpoinen. :-P
Vanhempani fanittivat aikoinaan Kreikkaa. Siellä käytiin lomalla, tuotiin sieltä kaikenlaista tavaraa, opiskeltiin kielen alkeita ja kuunneltiin kotonakin kreikkalaista musiikkia. Äitini oli myös kovin tykästynyt Tanskaan, jossa hänellä oli useita ystäväperheitä. Hän opetteli kielen ja puhui sillä tuntikausia kestäviä överikalliita ulkomaanpuheluita. Tanskan matkoilta tuotiin kotiin mm. Tanskan lippuja cocktailtikkuversioin ja kilokaupalla remouladea ja maksapasteijaa.
Maafanituksia on ulkopuolisen usein yhtä vaikea käsittää kuin muitakin fandomeita. Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ovat suosittuja maita, jonne halutaan muuttaa. Sitä en pysty käsittämään ollenkaan. Moni suomalainen haluaa muuttaa (ja usein muuttaakin) Saksaan, mikä minulle olisi jotakuinkin pahin painajainen. Skotlanti-fanituksen voin kyllä hyvin ymmärtää.
Ainakin kaksi kaveriani haaveilee Hollantiin muutosta ja toinen onkin ehkä tulossa tänne vaihtoon. Kaveripiirissäni fanitetaan myös esimerkiksi Norjaa, Islantia, Viroa, Unkaria, Espanjaa, Australiaa ja Etelä-Koreaa. Eräs ystävättäreni ainakin pari vuotta sitten haaveili talosta Italiassa (en muista missä siellä). Yksi kaveri muutti Kiinaan vuodeksi, mutta viihtyikin siellä lopulta pari vuotta. Toinen asuu osan vuodesta Perussa.
Ei liene kenellekään minut tuntevalle epäselvää, että olen suuresti tykästynyt Hollantiin. Pidän ihmisistä, kulttuurista, politiikasta ja monesta muusta asiasta täällä. Oli ihanaa hiljattain tavata suomalaisnainen, joka oli muuttanut miehensä kanssa osaksi vuotta Amsterdamiin siksi, että hän kokee olevansa täällä kotona, toisin kuin missään muualla koskaan. Aivan kuin minä!
Toisaalta en mitenkään erityisesti välitä “hollantilaisuudesta”. En fanita Ajaxia tai jalkapalloa muutenkaan enkä pidä yhdestäkään hollantilaisesta bändistä. Jotkut hollantilaiset leffat ovat ihan hyviä, kirjoja en ole juuri lukenut. Kieltä opiskelen käytännön takia, en siksi että olisin ihastunut siihen.
“Ensirakkauteni” tulee aina olemaan Intia, jossa en ole koskaan käynyt – jos en olisi sairas, varmasti kyllä olisin. Kaikki sai alkunsa jo ollessani alle kouluikäinen, jolloin maistoin intialaista teetä. Intialainen ruoka, kulttuuri ja monet muut jutut kiehtovat (Bollywoodista en välitä). Olen jopa kokannut intialaista ruokaa intialaiselle kaverille(!).
Nyt asun onnekseni aivan kahden intialaisen kaupan vieressä, joista saa maailman parhaita “sipsejä”, ihanaa hennasekoitusta ja mahtavaa hiusöljyä. Kerran kipaisin kesken ruoanlaiton hakemaan lisää amchooria eli mangojauhetta. Olen päässyt katsomaan, miten diwalia vietetään ja saanut mangoja sikhien juhlakulkueelta. Intialaisiin häihin vieraaksi pääsemisestä saan silti yhä vain haaveilla.
Fanitatko sinä jotain maata?
12 Responses “Missä on henkinen kotisi?”
Maija, minä melkein jo päätin muuttaa Hollantiin, kun luin siitä 50+ -puolueesta. Sellainen ei ikinä menisi läpi Suomessa. Täällä ollaan hautaan asti demaria tai kokoomuslaista tai vihreää. Isäni suuri haave oli perustaa Suomeen eläkeläispuolue, jossa olisivat mukana kaikki,joita kiinnostavat eläkeikäisten asiat. Nyt ne ovat riipin raapin ja ketään ei voisi vähempää kiinnostaa. Tietty nyt Hollnati teki sitten tuonkin! Eikä me saada tänne ikinä eutanasiaa, vaikka olen tavannut kirkonmiehenkin, joka sitä kannattaa.
Sinä selvästi ja vahvasti otat kantaa, mistä maasta joku tykkää, sitä hän on;)???
Amteeksi nyt kauheasti, mutta olen niin alppien viemä, että muutama pidempi automatka suuntautuu vielä Saksaan ja sieltä Itävaltaan. Sen jälkeen ehkä sinne, minne olimme jo kerran muuttamassakin eli Irlantiin. Olen sen verran sofistikoitunut tyyppi, vaikka ei uskoisi, että tykkään kun hotellit ovat siistejä, pieniä, ruoka on täydellsitä ja viini myös, maisemat kauniit ja kaikki sujuu. Tätä kaikkea en löydä Irlannista, mutta sen tilalle sitten ihan jotain muuta. Elämäni uskomattomin matkakokemus ikinä oli vaeltaa nummilla ja sitten vastaani syöksyi laukaten connemaranponilauma. Mieheni joka oli kauempana jähmettyi suolapatsaaksi, mutta minä nautin ja aivan kiitävän hetken ajan minulla oli ponisiivet, kun ne kauniisti jakaantuivat kohdallani ohittaessaan ekstaasissa olevan persoonani. En muuten ole ikinä, ikinä tavannut missään niin ystävällisiä ihmisiä kuin Irlannissa!
Hauskaa muuten: Tyttäreni on aina ollut suuri Japani-fani ja sitä kautta, mitä kerroit pikkusisarestasi, kaikki oli minullekin tuttua. Nyt Japani näkyy myös Merin Helsingin asunnon sisustuksessa.
Intia oli minulle hippivuosina kova juttu kaikkineen. Nyt ei yhtään! Seuraathan uutisia, mitä siellä tapahtuu naisille, tehdään naisille…ja sitten elfanttien kohtelu etc. eli kiitos ei minulle Intiaa!
Kuolet tylsyyteen, jos sanon, missä voisin asua muutaman vuoden, rikas nainen jos oisin: Sveitsissä. Olemme lomailleet siellä parikymmentä kertaa, ihmettelen vain, että millä rahalla;), mutta se tuntuu nyt niin tyyriiltä, että ei enää. Ehkä pitkäviikonloppu Zürichissä ja se on siinä.
Lopputulema on Itävalta, Irlanti ja ripaus jotain Hollannista.
Kyllä se eutanasia tulee vielä Suomeenkin, mutta siinä voi mennä aikaa.
En minä nyt sentään sanoisi, että maafanitukset kertovat ihmisestä kaiken, vaikka varmaan paljon kertovatkin. On niissä usein myös satunnaiselementti, kuten oman urheilujoukkueen valinnassa. Esim. äitini innostui Tanskasta käsittääkseni tutustuttuaan tanskalaiseen perheeseen ollessaan myymässä kukkopillejä Kauppatorilla.
Itävaltaan suhtaudun suurella nihkeydellä. Suomalainen kaverini asuu siellä ja hänen kertomansa mukaan se on kuin Hollannin vastakohta: hyvin jäykkä maa. Niin kuin Saksa, mutta vielä jäykempi. Enkä oikein kestä saksalaisiakaan. Toki luonto on varmasti hienoa, mutta onhan vuoria muuallakin.
Täällä on villihevosia, joita olen saanut ihastella junan ikkunasta. Niitä ei oikein pääse katsomaan lähempää ilman autoa tai pyörää, toivottavasti kesällä pääsisin tuttujen kyydissä.
Intiassa on toki paljon yhteiskunnallisia ongelmia. Historiallisestihan siellä naisen asema oli selvästi parempi kuin länsimaissa, mutta se ei sittemmin ole edistynyt samalla lailla kuin täällä. Mutta varmasti kukaan ei voi kiistää sitä, että se kulttuuriperintö on aivan omaa luokkaansa. En ymmärrä, miten intialaiset kestävät elää vaikka täällä tai Suomessa.
Sveitsissä voisin minäkin varmaan kuvitella asuvani (ja sellaisia maita ei ole paljoa). Kieli tosin ahdistaisi, kun en pidä ranskasta enkä saksasta, vaikka saksaa vähän osaankin.
Vuoria on toki muuallakin, mutta kun 1) rakastan Eurooppaa eli niiden pitää olla täällä vanhalla mantereella ja 2) niiden pitää olla lumihuippuisia
Meille on tuo Itävalta helppo mieheni vuosikymmenien liike-elämän vuosien ja sitä kautta tulleiden Itävalta -suhteiden kautta. Tosin emme viimeksikään käyneet ketään heistä tapaamassa, mutta kiinnostus maahan ja kieleen on syntynyt sitä kautta.
Minä tunnen itseni hieman vajaaksi kun en osaa ranskaa, mutta nyt olen aloittanut saksan kertaukset, joka ei ole vaikeaa, jos on sen edes lyhyenä joskus kirjoittanut ja matkoilla käyttänyt.
En ole ikinä, ikinä kuullutkaan, että Hollannissa on villihevosia…
Mukavaa kevään jatkoa sinulle!
Minä kuulun tähän “outoon” brittilästä pitävään ihmisryhmään. En voi sanoa, että fanittaisin maata, mutta olen käynyt Iso-Britaniassa kymmenisen kertaa ja aivan varmasti tulen reissaamaan sinne vielä. Pidän maan kansankulttuurista ja folkloresta, ilmasto sopii minulle hyvin, ihailen brittien tapaa arvostaa omaa kulttuuriperintöään ja lisäksi olen saanut maassa aina hyvää asiakaspalvelua ja kohtelua. En toki tiedä millaista siellä olisi asua, mutta matkailukohteena sopii minulle.
Fanitettavassa maassa ihmisillå ja kulttuurilla on todella suuri merkitys. Fanitin teininä Italiaa, mutta käytyäni siellä totesin, etten halua sinne enää uudelleen. En vain kestänyt paikallisten ihmisten meluisaa, tunkeilevaa läsnäoloa, brittiläinen viileys tuntuu kotoisalta ja turvalliselta :)
En pitänyt Englannissa oikein mistään ja melkein kaikki ärsytti suunnattomasti. Skotlanti on tosi kiva paikka, erityisesti ihmiset, mutta sielläkin moni juttu tuntui tosi huonolta, kuten ruoka (mukaan lukien brittien rakastamat intialaiset ravintolat – “kaupungin parhaatkin” olivat huonompia kuin suomalaiset) ja asioiden yleinen toimintalogiikka (LVI, rakentaminen yleisesti, joukkoliikenne yms). Varmaan matkustan Skotlantiin vielä kolmannen kerran, ehkä ensi vuonna, lähinnä katsomaan niitä saaria yms.
On sellainen fiilis, että en mene enää koskaan Englantiin, vaikka se aivan naapurissa onkin ja minulla on siellä paljon tuttuja, ellei tule jokin painava syy, tyyliin tosi kiinnostava tapahtuma, kaveri menee naimisiin, tulee läheiseksi jonkun nettitutun kanssa, minusta tulee niin kuuluisa että on pakko. ;-P Aikoinaanhan menin sinne konferenssipuhujaksi, mutta nyt saisi kyllä olla melkoinen konferenssi…
Täällä kyllä tykkään käydä Marks & Spencer Foodissa, joka on kuin brittiläinen Stockan herkku. :-P
Täytyy myöntää, että minulla on kyllä antipatioita hyvin montaa maata, erityisesti näitä naapurimaita kohtaan. Ranska, Saksa, Englanti, mikään ei houkuttele, enkä oikein pidä Belgiastakaan. Tanskasta sen sijaan tykkään kovasti. Ja huomenna selviää, mitä pidän Norjasta.
Näinhän se menee, yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Varmasti sinulla esimerkiksi terveysseikat nousevat keskeisiksi, minun näkökulmastani taas brittilän hassunhauska traditionaalisuus homeisine taloineen ja toimimattomine LVI-systeemeineen on vain nostalgista ja viihtyisää. Kuulun itse siihen ihmisryhmään, joka voisi mieluusti luopua suuresta osasta nykypäivän mukavuuksista ja muuttaa torppaan ulkohuussin ja kaivoveden kera ;D
Mutta onneksi ei tarvitse reissata niihin maihin joista ei pidä, ainakaan turistina aikaansa viettämään. Mikähän maa itselläni olisi sellainen, josta haluaisin pysyä kaukana? Jos Italian tunkeilevia ihmisiä ei lasketa, niin Venäjälle tuskin lähtisin, ei vaan kiinnosta yhtään.Keski-Euroopan maatkaan eivät herätä hirveästi tunteita. Seuraavat must see -matkakohteeni lienevät Islanti ja Irlanti. Myös Grönlannissa tahtoisin käydä.
Vaikea ymmärtää, miten huonosta rakennustaidosta saa nostalgista ja kivaa, kun homeet sairastuttavat ihmisiä pysyvästi ja Briteissä kuolee enemmän ihmisiä kylmyyteen kodeissaan kuin auto-onnettomuuksissa. :-P Eivät huonot talot ole mikään pelkkä pitkäaikaissairaiden ongelma.
Minulle ei tule oikein mieleen maita, joissa en ole käynyt, joihin haluaisin erityisesti ja terveydentila + rahatilanne antaisi myöten. Italiaan voisin lähteä ja vaikkapa Sveitsiin, Luksemburgissakin haluaisin käydä, vaikka se ei varmaan olekaan yhtään “minun paikkani” kun on sekoitus Ranskaa ja Saksaa. Ranskaan en sinänsä hingu yhtään, mutta kai sinne voisi mennä, kun junalla pääsee parissa tunnissa.
Pahoittelen, en tarkoittanut että ongelmat kuuluisivat pelkästään pitkäaikaissairaille, vaan että sinä luultavasti kiinnität asiaan enemmän huomiota, koska olet perehtynyt siihen.
Olen itse tehnyt töitä museo- ja kulttuurialalla, joten rakennusperintöön liittyvät asiat kiinnostavat siksi minua :)
Ruotsi on mun ykkösfanitusmaa. <3 Osittain kielen takia ja osittain siksi, kun se on vähän niin kuin Suomi, muttei kuitenkaan ole samanlainen.
Saksa oli mulle positiivinen yllätys pari vuotta sitten, kun siellä kävin – aikaisemmin olin ajatellut, että ei siellä mitään näkemisen arvoinen ole.
Saksassa riittää mielenkiintoista nähtävää, mutta ihmiset ovat minusta epämiellyttäviä, noin “kansana”.
Minulla on varmaan positiivinen kuva Hollannista juuri sinun juttujesi takia :D Ja satun omistamaan hollantilaisen koirarodun edustajan, stabyhounin, joka on aivan omanlaisensa. Monet hollantilaiset koirarodut vaikuttavat kiinnostavilta. En kuitenkaan ole tavannut hollantilaisia ihmisiä muuta kuin yhden näyttelytuomarin, joten en osaa sanoa, pitäisinkö heistä. Olen saanut kuvan, että heissä on jotain samaa vaatimattomuutta ja jopa juroutta kuin suomalaisissa, mutta ovat suvaitsevampia? Nämä on siis ihan vaan mielikuvia. Ai niin – Lapissa oli eräässä hotellissa aamiaisella paljon hollantilaisia, he olivat keskivertosuomalaista kookkaampia ja kovia syömään. :D
Itse tykästyin Saksaan, kun kävin joskus Munchenissä. Suomalaisiin verrattuna kohteliasta väkeä yleensä ottaen ja oli ihanaa, miten kaikki toimi niin säntillisesti ja julkiset tilat olivat siistejä, jopa vessat! Täytyy sen kertoa jotain sivistyneisyyden tasosta. ;D Tietysti vertaan heitä suomalaisiin, joilla on monilla opittavaa käytöstavoista ja suvaitsevaisuudesta (varmasti itsellänikin). Toisaalta saksan kieli ei ole kovin kauniin kuuloista ja saksalaiset tv-sarjat antavat kansasta kovin synkän kuvan? Tiedä häntä, tapaamani saksalaiset ovat olleet kuitenkin mukavia ja iloisia.
Ranskalainen kulttuuri on niin erilainen, että siitä on vaikea pitää, paitsi joistakin yksittäisistä asioista. Kieli ei varsinaisesti ole vastenmielinen, opiskelin sitä monta vuotta, mutta en varmaan ikinä opi ääntämään sitä oikein.
Jos muuttaisin johonkin toiseen maahan, merkittävin kriteeri olisi ehkä luonto, sillä rakastan kulkea luonnossa koiran kanssa. Suomi taitaa olla aika poikkeava maa, kun on jokamiehenoikeus ja isompienkin kaupunkien lähiympäristössä on metsää. Merkittävä huono puoli on pitkä ja pimeä talvi.
Vaatimaton, juro, suvaitsevainen, kuulostaa kyllä hollantilaiselta. Tai “juro” ei ehkä ole oikea sana, mutta kuitenkin. Ja kookkaita ja kovia syömään kyllä! Kun olen pitänyt juhlia olen todennut, että neljä hollantilaista syö saman verran kuin 10 suomalaista. Suomalaiset syövät kotona ensin ja napsivat arasti vähän, jotta eivät vaikuta liian ahneilta. Hollantilainen nimenomaan ei syö etukäteen – eihän silloin jaksaisi herkutella.
Toimivuus ja säntillisyys on kyllä kiva juttu maassa, mutta Saksassa se on vedetty niin ääriöveriksi, että ihmiset voivat tulla puhuttelemaan, jos kävelee punaisia päin…
Meillä on täällä luontoa tosi hyvin ulottuvilla, mm. kaksi järveä kävelymatkan päässä. Varsinaista metsää ei toki ole lähellä, sitä Hollannissa on varsin vähän. Joissain Hollannin osissa voi kyllä asua kohtuukokoisessa kaupungissa ja silti kävelymatkan päässä oikeasta metsästä.