Virta vie ja toukat syövät

Huomioiden, että Barbara Ehrenreich on tunnettu feministikirjailija, jonka tietokirjoja hyllystäni löytyy kaksi (yksi on täälläkin arvioitu), hänen esikoisromaaninsa, toistaiseksi ainoaksi jäänyt tieteisromaani Kipper’s Game alkaa varsin kliseisesti. Eräs avioliitto on tullut tiensä päähän. Puolisot ovat kasvaneet erilleen, mies “tuntee kuolevansa pystyyn” ja ottaa hatkat. Omaperäistä.

Avioliiton kohtaloon on ollut oma osansa myös perheen poikkeuksellisen lahjakkaalla Steve-pojalla, joka tunnetaan lempinimellä Kipper. Hän katosi olleensa koodaamassa jotain peliä. Sinkun elämään totuttautuva Della-äiti yrittää paikantaa poikaansa. Samalla hänellä on vipinää uuden työpaikan tutkijan Alexin kanssa, joka on toivoton juoppo.

Kippers  Game -kansi

Kirja vierittää lukijan päälle runsaasti eri elementtejä, vaikka se sijoittuukin melko lähitulevaisuuteen (se on ilmestynyt vuonna 1993) ja siten sen maailma on pääpiirteissään omamme. On puita syöviä toukkia, aivoja mutatoiva virus, toisen maailmansodan natsitutkijoita joiden jälkiä yllättävän moni penkoo samaan aikaan, piraattiradiota lähettävä saarnaaja Sister Bertha… Kryoniikkaa ja avaruusolioitakin sivutaan ja raamatullista symboliikkaakin on mukana.

Kipper’s Gamessa tuntui olevan liikaa tiedettä – enkä nyt tarkoita infodumppeja vaan tutkimuksen ympärillä pyörivää maailmaa, eikä minulla ole mitään tiedejuttuja vastaan – ja liian vähän …jotain. Ihmisyyttä. Suurin osa henkilöistä ei herättänyt suurempia tunteita. Esimerkiksi Alexiin ei saada oikein mitään ulottuvuutta ja Dellakin on turhan mitäänsanomaton.

Kirja on aika raskas lukea ja välillä hieman tylsäkin. Minulla meni pari kuukautta saada se loppuun, vaikka se oli useammallakin matkalla mukana. Se ei ole erityisen paksu, mutta tuntuu silti etenevän hitaasti. Henkilökaarti on sen verran mittava, että välillä menin joistain sekaisin, ja muutenkin oli vaikea pysyä kärryillä.

Juonta kuljetetaan taitavasti ja lopulta kaikki langat saadaan solmittua yhteen, mutta silti tuntuu, että kirjaan on ahdettu liikaa juttuja. Se on älyllisellä tasolla taidokas, mutta liian pinnallinen. Välillä se kyllä tempasi mukaansa, mutta sitten eksyi taas tylsille raiteille.

On sinänsä jännä, että kirja on feministikirjailijan kirjoittama, kun se tuntuu niin stereotyyppisen “miesmäiseltä”. Paljon dataa ja kikkailua, vähän tunne-elämää ja fiilistä. Ehrenreichillä on kyllä luonnontiedekoulutus, mutta enimmäkseen hän on kirjoittanut yhteiskunnallisia kirjoja ja esseitä.

P.S. Kirja-arvosteluita on nyt lähiaikoina tulossa tavallista enemmän, kun niitä on niin pitkä jono tällä hetkellä ja ensi viikolla lähden reissuun.

Kommentoi
Name and Mail are required