Tienhaarassa

Olen jossain määrin tienhaarassa nyt. Ylihuomenna (toivottavasti) selviää, saanko Belgiasta hoitoa. Jos saan, menee toki pidempään, ehkä jopa kuukausia, saada selville onko siitä apua.

On mahdollista, että terveyteni palautuu aivolisäkkeen tuhoutumista edeltäneelle tasolle ja pystyn taas elämään aktiivista ja jotakuinkin sellaista elämää kuin haluan. On myös mahdollista, että mitään apua ei löydy ja elämäni jatkuu eteenpäin hyvin ankeana. (Toki parinkymmenen vuoden sisään parantavakin hoito varmasti löytyisi, mutta tuskinpa elän riittävän kauaa.)

Tietysti muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia, jotain näiden välistä. Mikä on tietysti ongelmallinen tilanne, kun hoito maksaa satoja euroja kuussa. Jos se auttaakin vain vähän.

Joka tapauksessa tuntuu siltä, että nyt on aivan erityisen tärkeää tietää mitä elämältään haluaa, kun voi saada uuden mahdollisuuden siihen – tai toisaalta voi olla, että koko loppuelämä on niin mälsää, että ainoa tapa saada edes jotain elämänlaatua on keskittyä antoisiin asioihin, lempiasioihin. Koko vaikean syksyn ja talven jaksoin sillä, että odotin näytelmäni ensi-iltaa. Tällä hetkellä minulla ei ole oikein muuta odotettavaa kuin tuo lääkärireissu. Jotain pitäisi olla.

Olenhan minä tehnyt aina asioita, joita haluan. Toisaalta olen elänyt koko aikuisen elämäni muiden auttamiseksi. Se on hyvin palkitsevaa, kun tiedän, että olen pystynyt parantamaan ainakin satojen suomalaisten elämää, ja monien muissakin maissa. On hämmentävää kun lukee englanninkielistä uutiskirjettä ja yhtäkkiä siellä tuntematon ihminen kiittää minua.

Toisaalta se on myös raskasta. Vuosien mittaan olen vastannut tuhansiin sähköposteihin (+ yli 3 000 viestiä omalla CFS-foorumillani), joissa on ollut tuntemattomien tai puolituttujen terveysmurheita. Yritän vastata kaikille, mutta välillä kun voimia on ollut vähän ja postia paljon, on pitänyt priorisoida, että vastaan vain niille, joilla on haimasyöpä tai jotain pahempaa.

Lääketieteellisten tietokirjojen kirjoittaminen on kivaa, mutta myös raskasta. Pahimmillaan työtunteja on kertynyt viikossa luokkaa 75 (ennen kuin aivolisäke posahti; sen jälkeen 7,5 on ollut realistisempaa). Ja unissakin se jatkuu.

Haluaisin tehdä välillä jotain, josta ei tarvitse miettiä, kuinka montaa maailman ihmistä se auttaa. Ja ehkä pitää myös lomaa lääketieteestä. Tai siis lääketieteestä kirjoittamisesta ja lääketieteen elämisestä. – itse lääketieteeseen en ole kyllästynyt, nytkin luen yhtä (loistavaa) kirjaa genetiikasta ja toista ravitsemuksesta syövässä. Yleisestikin loma olisi ihan jees nyt, toukokuun puolivälissä sitäkin pitäisi järjestyä. Harmi tietysti, että sairaudesta ei lomaa saa.

Eniten haluaisin matkustaa, mutta aivolisäkkeen vajaatoiminnan takia se ei valitettavasti ole kovin realistista (siis muissa kuin Länsi/Pohjois/Keski-Euroopan maissa matkailu), vaikka hoito auttaisikin. Jos parantuisin, mikä ei ole mahdollista, haluaisin myös siirtolapuutarhatontin (joka täällä onnistuisi jopa ilmaiseksi!). Mutta jotain muuta kivaa sitten. Ja ideakin minulla jo on, siitä en tiedä voiko se toteutua.

Jos elämä jatkuu hyvin rajallisena, keskitän kaikki vähät voimani kirjoittamiseen, kuten ennenkin, saatan vain vaihtaa kirjoittamisen fokusta. Jos voimat palautuvat, siinä tapauksessa haluan tehdä paljon, paljon muutakin.

Romaanien ja näytelmien kirjoittaminen joka tapauksessa jatkuu, vaikka ensinmainitun järkevyyttä mietinkin päivittäin.

7 Responses “Tienhaarassa”

  1. Leena Lumi says:

    En olisi ikinä uskonut, mitkä mittasuhteet saa yksi blogini kirja, jonka on kirjoittanut 30 vuotta Ranskassa syöpälääkärinä toiminut lääkäri. Hän siis kertoo kirjassaan juuri miten voimme oikealla ravinnolla vaikuttaa varsin paljonkin siihen, sairatummeko syöpään vai emme. David Khayatin Syötkö riskiruokaa? on nyt viisi vuotta vanhan blogini luetuin kirjan. Hurjaa ajatella, että Ranskassa löytyy rintasyöpä joka tunti…

    Luit ajatukseni;) Aioinkin ehdottaa sinulle jos vain mahdollista jonkinlaista puutarhailua. Jos se kerran pelasti minut, voi se pelastaa sinutkin. Kasvien kanssa saa olla sillä tavalla keskittyneenä niihin, että mikään muu ei häiritse ja siitä tulee syvästi hyvä mieli. Siis tuo siirtolapuutarha-ajatus on upea!

    • Kirja jota luen keskittyy enemmän syövän hoitoon tietyillä lisäravinteilla kuin syövän ehkäisyyn ruokavaliolla, vaikka siinä kyllä painotetaan koko ajan myös jälkimmäistä. Aika jännä, että tuo sinun lukemasi kirja on muodostunut tuollaiseksi blogihitiksi! Pitääpä arvostella tuo terveysblogiini, vaikka englanninkielisenä (ja useita vuosia vanhana, poistomyynnistä ostettuna) siitä ei mitään hittiä kyllä tule.

      Puutarhanhoidosta olen ollut innostunut 10 vuotta, se on vain niin kovin uuvuttavaa. Suomessa minulla oli koti täynnä kasveja, jopa 75 parhaimmillaan parvekekasvit mukaan luettuina (parvekelaatikot siis laskettu aina yhdeksi), mutta tänne muuttaessa karsin aika rajusti, kun niissä oli liikaa hommaa, vaikka siis silloin vielä olin tosi hyvässä kunnossa. Onhan se stressaavaa, jos ikkunat on täynnä kasveja jotka voivat huonosti kun ei ole voimia siirtää niitä isompiin ruukkuihin jne.

      Nyt on joku lähempänä 25:ttä kasvia ja suhteessa enemmän kaktuksia, aloeita, orkideoja sun muita ja vähemmän hankalia tapauksia (minulla oli ennen mm. siemenestä kasvatettuja granaattiomenabonsaita, jotka suuttuivat jo muutaman kasteluttoman päivän jälkeen ja tiputtivat kaikki lehdet, jne). Ennen kasvatin paljon siemenestä, yleensä kaikki ulkokasvit. Nykyään ei vain ole voimia mihinkään ruukkujenvaihtorumbaan sun muuhun. Tuo siirtolapuutarhasuunnitelma vaatisi käytännössä täyden parantumisen, parempaan kuntoon kuin missä olen 14 vuoden aikana ollut, ja se ei valitettavasti ole mahdollista. :-/

      Parvekeviljelyä kyllä lisään selvästi, jos nyt tulen edes jonkin verran parempaan kuntoon. Ei ole muutamaan kesään ollut enää edes laatikkoa, vaan ainoastaan samat hortensiat ja amppelicampanula, jotka on ostettu keväällä 2011 ja 2012.

  2. SusuPetal says:

    Olet ajatuksissani, voimia, toteutuneita toiveita.

  3. Leena Lumi says:

    Maija, tervekin puutarhaan ja sisäkasveihin uupuu välillä ihan totaalisesti.

    Jaksamista kevääseesi!

  4. Än says:

    Hengessä mukana, toivon että saat avun!

    • Kiitos! Pistin ensimmäisen pistoksen eilen illalla, mutta menee luultavasti ainakin reilu kuukausi ennen kuin annos on saatu hilattua hoitotasolle. Mutta ainakin toivoa nyt siis on.

Kommentoi
Name and Mail are required