Eläinten kielletyt tunteet

Jeffrey Moussaieff Masson on kirjoittanut kirjoja useista eri aiheista, etenkin eläinten käyttäytymisestä ja psykoanalyysista. When Elephants Weep: The Emotional Lives of Animals on varsin onnistunut katsaus eläinten tunne-elämään. Se on sekä biologiaa että eläinfilosofiaa, eikä esseemäinen lähestymistapa ole miellyttänyt kaikkia. Kovaa tiedettä se ei ole, mutta tiedeväittämät tarkistan toki muistakin lähteistä.

Miksi ihmisillä puhutaan rakkaudesta, mutta eläimillä on vain “side”, miksi kaikki eläinten tekemä on vain “vaistoon perustuvaa”? Miksi eläinten tunteet ovat tiedemaailmassa tabu? Miksi tutkijat kehittävät koko ajan mitä älyttömämpiä selityksiä sille, että eläimet eivät voi tuntea (koska ne nyt vaan ei voi, eikä eikä EIKÄ lukko päälle ja avaimet aurinkoon!)?

John S. Kennedy, the animal behaviorist who views anthropomorphism as a disease, concedes nevertheless that it is a useful way to predict behavior. Kennedy argues that anthropomorphism works because animals have evolved to act as if they thought and felt: “it is natural selection and not the animal that ensures that what it does mostly ‘makes sense,’ as we are wont to say.

(Eli siis suomeksi: eläinbehavioristi John S. Kennedy on sitä mieltä, että eläimet ovat evoluution myötä kehittyneet “vaikuttamaan siltä” että ne tuntisivat ja ajattelisivat. Tällaisilla malleilla niiden käytöstä on helppo ennakoida. Mutta ei niillä tietenkään oikeasti mitään tunteita ole.)

Haluaisin esitellä Kennedylle paitsi naamapalmun, myös Occamin partaveitsen.

When Elephants Weep -kansi

Kirjassa käsitellään hyvin monia eläinlajeja. Nimensä mukaan erityisen paljon norsuja, mutta myös esimerkiksi ihmisapinoita, rottia, seeproja, majavia, hyeenoita, monia lintu- ja kalalajeja ja jopa hyönteisiä. Miksi ihmiselle on myönnetty yksinoikeus tunteisiin?

Kaikkea ei voi selittää evoluutioeduilla. Esimerkiksi eläinparien välinen kiintymys voi edistää jälkikasvun kasvattamista, mutta mitä hyötyä olisi evoluution kannalta sillä, että monet eläimet voivat surra päiväkausia vanhempansa, lapsensa tai kumppaninsa kuolemaa, lopettaa syömisen ja pahimmillaan jopa kuolla suruun?

Masson nostaa esille saman huomion kuin moni muukin. Kun joitain kognitiivisia ja tunne-elämän osia määritellään vain ihmisille kuuluviksi, perustelut ovat usein hatarat. Kun ne osoitetaan vääriksi, keksitään tilalle yhtä hatara perustelu ja kun sekin osoitetaan vääräksi, pitää vain keksiä uusia perusteluita. Aivojen koko! Ei kun aivojen koko suhteessa kehoon! Ei kun aivojen kurttuisuus! Ei kun… mutku on vaan!

Toinen hyvä pointti on se, ettei eläimiä tarkastella “vaillinaisina ihmisinä” (vrt. lääketieteen kuten muunkin maailman historiassa toistunut käsitys naisista “rikkinäisinä miehinä”). Tiedetään eläimillä olevan esimerkiksi aisteja ja muita kykyjä, joita ihmisillä ei ole. Entä jos eläimillä onkin sellaisiakin tunteita, joita ihmisillä ei?

Ehkä mielenkiintoisimpia anekdootteja olivat tarinat delfiinien luovuudesta – kuinka ne saatiin innostumaan temppujen tekemisestä kun palkintoja sai ainoastaan uusilla tempuilla, ja keksivät niitä hurjan innoissaan – sekä simpanssien piirroksista, jotka saattavat olla kinesteettisiä eli esineen liikettä kuvaavia, sillä ne eivät näytä ihmiselle esittäviltä, mutta osa simpansseista piirtää samat esineet aina saman näköisinä.

2 Responses “Eläinten kielletyt tunteet”

  1. Itse ajattelisin niin, että tunteiden kategoria on sen verran hatarasti määritelty, että on paha sanoa, onko eläimillä niitä. Itse en usko ihmisilläkään olevan tunteita siinä mielessä, että ounastelen, että tulevaisuudessa keksitään joku parampi luokittelu mielen ilmiöille, jossa koko sanaa “tunne” ei esiinny. Ihmisten mielistäkin puhuttaessa “tunteet” tuntuu olevan lähinnä jonkunlainen dumppauskategoria, johon laitetaan ne mielenilmiöt, joita ei voida luokitella järjeksi.

Kommentoi
Name and Mail are required