Pitkästä aikaa Makuuhaavoja
Sain ScriptFrenzyn pakettiin lauantai-iltana. Olin pitkään arvioinut, että menisi huomiseen asti, kun tahtini oli niin “hidas” – viime ja toissa vuonna taisi mennä 11 päivää saada pakettiin 100 liuskaa näytelmää. Tämä on tosin paljon raa’empi raakaversio kuin aiemmat. Marian ilmestykset oli huolella suunniteltu ja etukäteen tehty kohtausoutline piti 100 % lopulliseen versioon nähden, mutta samaa ei voi sanoa tästä.
On hassua tarttua uudelleen maailmaan, jonka on jättänyt taakseen yli kolme vuotta sitten. Marian ilmestyskirjan ja Marian ilmestysten välillä oli vain kaksi vuotta. Mukava maailmahan se on, olen ehkä vähän kaivannut sitä.
Makuuhaavoja-näytelmää oli useampikin ihminen kysellyt ja halusin sen itsekin kirjoittaa, mutta järjetön haastehan siinä oli, kun kirja tapahtuu enimmäkseen päähenkilön mielessä, ja muutenkin siinä tapahtuu varsin vähän. Suunnitelmien teon aloitin kai loppuvuodesta 2012 ja pitkään pähkäilin, mitä jätän pois. Romaanissahan on yli 60 kohtausta ja halusin näytelmään noin 30 (ja tosiaan osa asioista on olemassa vain muistoissa/mielikuvituksessa).
Marian ilmestyskirjasta ei jätetty pois juuri mitään elementtejä näytelmäversioon (tai siis minun versiooni, ohjaaja kyllä poisti sieltä joitain juttuja, kuten Eijan), mutta tässä jouduin karsimaan paljon. Aluksi ajattelin jopa jättää Helinän kokonaan pois, mutta hänen roolinsa lopulta vain pieneni paljon. Rami jäi pois, Ikea jäi pois ja kielitieteen ja standupin mukaan tuleminen on vielä epävarmaa (toistaiseksi kielitiede on pienessä roolissa ja standup ei ole mukana ollenkaan).
Lisäksi päätin aloittaa tuhkapilvestä, mikä toi omat haasteensa, kun kirja alkaa aivan eri vuodenajasta ja siinä on kaiken maailman joulut ja uudenvuodet mukana (ja muutenkin siinä on paljon kaikkea vuodenaikoihin liittyvää, mm. pääsykokeisiin lukemista).
Jostain syystä näytelmää kirjoittaessa hahmot on helpompi päästää valloilleen. Esimerkiksi kirjassa lähinnä hieman ärsyttävä Sinikka yltyi näytelmässä välillä niin jäätäväksi, että ihan pahaa teki.
Kyllä tässä kunnossa ScriptFrenzykin teki tiukkaa. Nyt on ollut muutaman päivän sellainen fiilis, että kunto on ehkä kääntymässä hivenen parempaan, mutta alussa oli päinvastoin, kun taistelin kilpirauhashormonin yms annostelun kanssa.
Silti tekisi mieli alkaa heti editoida tuota. Tuntuu, että 15-20 liuskaa höttöä lähtisi hetkessä pois. Mutta pitäisi saada reilu vuosi sitten aloitettu leffakäsis valmiiksi parin viikon sisällä, mikä taas on aivan oma haasteensa.
Siitä en vielä tiedä, tuleeko Makuuhaavojasta esityskelpoinen näytelmä. Ainakin sen pitäisi olla siinä mielessä helppo, että henkilöitä on vähän (kolme isompaa, neljä pienempää, yksi vain yhdessä kohtauksessa oleva, kaksi pelkkää ääntä). Harrastelijateattereille ehkä liiankin vähän? Toisaalta monologia on melko paljon, mikä lienee haastavaa.