Blogimaailman uudet kujeet

Olen viimeisen parin vuoden aikana jaksanut lukea tosi huonosti blogeja, erityisesti kirjoittajatuttujeni blogeja. Silloin kun olenkin lukenut, en ole usein jaksanut kommentoida. Nyt kun olen ollut vähän paremmassa kunnossa, olen yrittänyt taas lukea. Överihän siitä seurasi.

Uusia kirjoja, uusia kustantamoja, esikoisia, genrenvaihtoja, mediaesiintymisiä, solmittuja kustannussopimuksia, purettuja kustannussopimuksia, matkoja, maisemanvaihdoksia, rakastumisia, eroja, perheenlisäyksiä. Tosi monta blogia, ainakin 5-6, oli lopetettu. Moni näistä lopetetuista blogeista oli pian sen jälkeen kokonaan poistettu, joten en ehtinyt lukea edes lopettamisesta kertovaa blogipostausta. Höh.

Harmi että minulle ei kuulu mitään jännää.

Ja sen kerran kun en jaksanut kaikilta ulkomaan eläviltä kysellä, että olisiko joku kerrankin Suomessa samaan aikaan kuin minä, niin tietysti oli ollut. Toinen höh. (Lienen itse seuraavan kerran Suomessa heinäkuun lopussa, jos nyt tätä joku kiinnostunut lukee.)

Kun jokin rutiini jää, siihen on hankala päästä takaisin kiinni. Tämän takia moni blogikin lopettaa. Jo vakioksi on muodostunut, että blogin viimeiseksi postaukseksi jää teksti, että pahoittelen etten ole pitkään aikaan kirjoittanut, mutta nyt aktivoidun taas.

No, jos joskus lopetan blogaamisen, mitä pidän epätodennäköisenä – vaikka jos olen vielä elossa 10 vuoden päästä, niin eihän silloin välttämättä ole edes sellaista konseptia kuin blogi – en ainakaan poista sitä. En poista koskaan mitään.

Mitä hyviä uusia kirjoittajablogeja löytyy? Tähän saa mainita omansakin.

Kommentoi
Name and Mail are required