Ihmisen jälkeinen maailma

Margaret Atwoodin MaddAddamin alussa on kirjoille hyvin epätyypillinen kertausjakso. Silti lukeminen tuotti vaikeuksia, kun trilogian aiemmista osista muisti niin vähän (muistan yleensä kirjojen ja elokuvien sisällön erittäin huonosti). Luin Oryx ja Craken joskus vuosia sitten ja God’s Gardenersin sen ilmestyttyä 2009. Oryx ja Crakesta en muista enää juuri mitään.

Arvostelu voi sisältää juonipaljastuksia sarjan aiemmista osista!

Trilogia sijoittuu tulevaisuuteen, jossa maailmaa kansoittavat hyvin erikoiset geenimuunnellut eläimet, kuten ihmisen hiuksia kasvavat Mo’Hairit sekä osittain ihmisaivoiset pigoonit. Suurin osa ihmiskunnasta tuhoutui tahallaan aiheutettuun viruspandemiaan ja elämä on pitkälti selviytymistä.

Jäljellä on vain kourallinen ihmisiä, enimmäkseen God’s gardeners -nimisen luontoa ihannoivan kultin ex-jäseniä, sekä jonkin verran crakereita, Craken kehittämiä ihmisenkaltaisia olentoja, jotka ovat monella tapaa kehittyneempiä kuin ihmiset, mutta samalla primitiivisiä ja vähemmän älykkäitä. Crakerit mm. muuttuvat alapäästään sinisiksi, kun niillä on kiima-aika. Molempien uhkana ovat painballerit, gladiaattoreiden tapaiset kilpailijat, joilta raakuus on vienyt kaiken inhimillisyyden.

Trilogian kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia, niin rakenteen kuin päähenkilöiden suhteen. Tämä kirja keskittyy nykyhetken lisäksi entisen God’s gardenerin Tobyn ja tämän kumppanin Zebin muistelmiin, joista osaa Toby kertoo iltasatuina crakereille. Näiden on vaikea ymmärtää monia ihmisten konsepteja ja esimerkiksi usein esiin manatun fuckin he kuvittelevat Craken kaltaiseksi jumalolennoksi, jota kutsutaan apuun hädässä.

MaddAddamiin meni tosi kauan päästä sisään, osaksi kun ei muistanut aiempia osia ja osaksi valtavan henkilökaartin takia. Se oli kuitenkin lopulta hyvin mielenkiintoista luettavaa, maailma on varsin kiehtova. En osaa sijoittaa romaaneja parhausjärjestykseen trilogian sisällä, koska muistikuvani aiemmista ovat tosiaan huonot.

Kommentoi
Name and Mail are required