Rakkautta Tsernobylin varjossa

Valoa valoa valoa -kansi

En lue juuri koskaan nuortenkirjoja – tämän blogin kolmivuotisen historian kanssa olen tainnut lukea ja arvostella yhden jatko-osineen. Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa kuitenkin houkutti, en muista enää miksi. Varmaan runsaiden kehujen takia.

Kirja on herättänyt keskustelua ja jakanut mielipiteitä monestakin syystä. Se on hyvin runollisesti kirjoitettu, ajoittain sisältääkin runoa, ja on lisäksi metafiktiota. Neljännestä seinästä ei jää kiveä kiven päälle, kun kertojanääni Mariia Ovaskainen puhuttelee lukijaa jatkuvasti ja puhuu jopa kirjoittamisen tekniikasta. Sinänsä minulla ei ole mitään tällaista vastaan, mutta se tuntui kyllä menevän ylitse.

On kesä 1986 ja 14-vuotias Mariia rakastuu palavasti Mimiin. Heistä tulee rakastavaiset, mutta teinilempeä varjostaa paitsi Tsernobylin onnettomuus, myös Mimin menneisyys.

“Puskin ulos hajuja ja ääniä ihoni läpi. Öljyä ja humusta ja houreita. Hämmennystä.

Palattuamme Mimin kanssa ullakolta olin oksentanut valkoisen talon syreenipensaan alle.

Meistä tulee osallisia sillä hetkellä kun jaamme salaisuuden.

Mimi oli sanonut:

Sinä et voi selvittää suruani mutta sinä voit painaa haavasi haavaani vasten.”

Kirja tuntui kuolemansekaisuudessaan melodramaattiselta, mikä tietysti kuvastaa teinin mielenmaisemaa, mutta myös itse tapahtumat tuntuivat ylivedetyiltä. Tuli sellainen olo, että olisin voinut juurikin 14-vuotiaana kirjoittaa tällaisen tarinan (minähän kirjoitinkin ensimmäisen romaanini 14-vuotiaana), vaikka en tietenkään näin runollisena.

Eli pidin runollisuudesta (enimmäkseen), tarinasta ja ylenpalttisesta metafiktiivisyydestä vähemmän. Tsernobyl-elementti ei mielestäni tuonut tarinaan tarpeeksi. Henkilöille olisin kaivannut enemmän ulottuvuuksia.

Yhdessä jutussa romaani onnistui hyvin: se toi paljon tunteita ja muistoja pintaan, tosin aika erilaisista asioista. Jostain syystä esimerkiksi sen kun eräs kaverini oli sairaalassa ja pelkäsin, ettei hän tulisi sieltä enää pois (vaikka tämä ei sinänsä liity kirjan tapahtumiin enkä ollut silloin teini-iässä).

One Response “Rakkautta Tsernobylin varjossa”

  1. Hanna-Riikka says:

    Ai niin, tämäkin pitäisi lukea. Niin paljon luettavaa ja kirjoitettavaa, että vuorokaudessa pitäisi olla enemmän tunteja! Täytyy tehdä jokin lista, etteivät kirjat aina pääse unohtumaan sen ensimmäisen “luen sitten kun ei ole enää koko ajan kirjastosta lainassa” impulssin jälkeen.

    Ydinvoimalaonnettomuuden muistan hyvin. Sen kuinka unohdin sen pieneksi hetkeksi ja söin ruohosipuleja maasta, vaikka niiden päälle oli satanut, ja silloin sanottiin että sateen mukana tulee säteilyä.

Click here to cancel reply.

Kommentoi
Name and Mail are required