Archive for June, 2014
Chicklitiä vammaisvinkkelistä
Sain Vappu-Tuuli Fagersonin omakustannesähkökirjan Special Editionin arvostelukappaleena jo muutama kuukausi sitten ja aloin sitä lukea, mutta jotenkin se jäi, ei kirjan tylsyyden takia, vaan luin tapani mukaan liian monta kirjaa samaan aikaan. Lopulta luin suurimman osan kirjasta yhdeltä istumalta. Se on tosin hyvin ohut, enemmänkin pienoisromaani.
Special Edition on brändätty chicklitiksi, genre jota en lue ja (siten ehkä osa kritiikistäni on turhaa), mutta pitihän tämä lukea kun päähenkilö on pyörätuolissa. Minulle kirja toi mieleen jonkinlaisen pidennetyn SinäMinä-novellin nokkelassa mutta vähän naiivissa höpsöydessään. Tosin SinäMinä-novelleissa ei puhuta MSX:stä tai ableismista.
Päähenkilö Vappu pitää luentoja ja työskentelee lehden toimituksessa. Häntä ärsyttää kun ihmiset keskittyvät hänen pyörätuoliinsa, eikä häneen ihmisenä.
Vapusta alkaa tuntua, että hänen paras ystävänsä Sami on häneen ihastunut. Vapun toinen paras ystävä Armi on opettaja, siveyden sipuli joka sanoo “Voi hyvät hyssykät”. Mukana seikkailee myös nimettömiä henkilökohtaisia avustajia kuten punahilkka ja skottiruututyttö.
Kirja on sympaattinen ja sitä lukee mielellään. Teräviä havaintoja vammaisuudesta on paljon, ehkä vähän liikaakin näin lyhyeen tekstiin, ja enimmäkseen aika alleviivattuja.
Kirja on muutenkin aika selittävä, alleviivaava ja kertova (siis tell vs. show). Esim. kerrotaan, että “Armi on konservatiivisuuden perikuva.” ja sitten tämän jälkeen sitä havainnollistetaan kuvauksella. Sama toistuu paljon. Monet hahmot ovat turhan stereotyyppisiä, kuten BB-roolista ja silikoneista haaveilevat pissikset.
Vaikka tyyli onkin leppoisan höpöttelevä, välillä se assosioi turhankin holtittomasti joka suuntaan. Minusta kirja olisi kaivannut vielä reilusti editointia ja kustannustoimittajan kättä.
Tarina itsessään on hyvä ja hauska. Vapulle sattuu ja tapahtuu. Pääkäänteet eivät olleet liian arvattavia ja toinen pääkäänne oli epätavallisuudessaan loistava. Sähköpostiepisodi tosin oli minusta aivan turhan auki selitetty ja alleviivattu. Kohtausten rakenne tuntui välillä oudolta.
Mutta se loppu. Aivan viimeiset pari sivua ei-proosa on minusta sinänsä nokkelaa (esim. se että lista on vasta lopussa, ei alussa), mutta se tulee aivan yhtäkkiä. Tarina ei saa mielestäni mitään loppua, ei edes avointa sellaista. Se vain katkeaa.
Tuntui myös, että kirjan alussa vihjattiin liiankin alleviivatusti, että joitain asioita tapahtuisi, mutta sitten mitään sellaista ei tapahtunut, ilman että se vaikutti tahalliselta red herringiltä.
Joka tapauksessa paras vammaisaiheinen chicklit, jonka olen lukenut.
Vappu-Tuuli pitää mainiota vammaisaiheista SIT-UP! -sarjakuvablogia.
Homosaatiota kansalle
Hauskaa Prideä kaikille, vielä joskus se oikeus voittaa. Piristykseksi harmauteen suosikkivalokuvani Helsinki Pridestä 2007-2010. Varoitus: Näiden kuvien katsominen aiheuttaa todennäköisesti sen, että muutut vaikkapa homoksi, lesboksi, biseksuaaliksi, panseksuaaliksi, queeriksi, transsukupuoliseksi tai muunsukupuoliseksi, koska tunnetustihan homous tarttuu, sen lisäksi että tuhoaa heteroiden avioliitot.
Lopussa vielä bonusvideo.
Näin laulettiin maorinkielistä rakkauslaulua Pokarekare Ana Uuden Seelannin parlamentissa, kun tasa-arvoinen avioliittolaki meni lävitse. Olen katsonut tuon monta kertaa ja aina tulee tippa linssiin.
Suomi on niin tylsä maa, että eduskunnassa tuskin saa laulaa, mutta ehdotan, että sitten kun laki menee lävitse, niin eduskunnan edessä lauletaan vaikkapa Kalliolle kukkulalle.
P.S. Kuvia saa jakaa vapaasti ei-kaupallisissa tarkoituksissa, mielellään kuvaajan nimi mainiten.
Punainen haiku
Joskus kirjoitin paljon haikuja, lähinnä englanniksi. Yksi voitti kilpailun ja joitain julkaistiin englanninkielisessä japanilaisessa lehdessä. Nyt pitkästä aikaa uusi.
unikot raiteen
penkalla: auringon
punaiset suukot
(Vielä tiedoksi jos joku ei tiedä. Haiku on luontoaiheinen runo. Siinä voi olla 5-7-5 tavua tai vähemmän, tässähän on yksi vähemmän. Kolmirivisyyskään ei ole pakollista. 5-7-5-tavuinen ei-luontoaiheinen runo taas ei ole haiku.)
Ensi keväänä
Eräs, minulle uusi mutta muuten vakiintunut, pieni mutta aktiivinen, kustantamo harkitsi yhtä teostani pari kuukautta. Piinaava odotus, vaikka olen sellaiseen törmännyt useita kertoja aikaisemminkin. Toki kirjoittajan työ on aina odottamista, mutta on eri asia odottaa, kun on jo saanut sen ehkän. Joskus on lopulta tullut ei, joskus kyllä.
Viime yönä tuli myöntävä vastaus. Nyt on jo alustava sopimus laadittu.
Kerron lisää myöhemmin, mutta jos kaikki sujuu hyvin, ensi vuoden alussa näette minulta (ja eräältä toiselta tekijältä) jotain uudenlaista. (Siis minulta uudenlaista, ei nyt sentään uudisteta koko kirjallisuuden kenttää tällä. Ehkä ensi kerralla.)
Tänä syksynä minulta tulee 0-2 kirjaa, se on vielä auki. Jos nuo lykkääntyvät ensi vuoteen, ensi vuonna saattaisi tulla viisikin. :-P Mutta se on aika epätodennäköistä.
Kaiken jakava viiva
Anne Leinonen on yksi arvostetuimpia suomalaisia scifikirjoittajia. Hän on voittanut Portin ja Atoroxin useita kertoja ja ollut myös Tähtivaeltaja-ehdokkaana, mutta Viivamaalari on ilmeisesti hänen ensimmäinen yksin kirjoittamansa romaani.
Itse en ollut hänen tekstejään aiemmin lukenut, mutta muistaakseni Pasi Ilmari Jääskeläinen hehkutti Viivamaalaria, joka on luokiteltu takakannessa “maagiseksi realismiksi”, mutta itsestäni genremääritelmä tuntuu oudolta. Joka tapauksessa odotin innolla pääseväni lukemaan kirjan.
Tulevaisuuden (tai paralleelitodellisuuden) yhteiskunnassa niin ammatit kuin puolisotkin arvotaan ihmisille muutaman kuukauden tai vuoden välein. Muuten maailma on suhteellisen samanlainen kuin nyt, vaikka osa ihmisistä palvookin enkeleitä.
Naispäähenkilö tutustuu salaperäiseen Ursulaan, joka päivästä toiseen maalaa katuun paksua valkoista viivaa. Pian hänet arvotaan käsitetaiteilijan ammattiin ja hän alkaa maalata viivaa Ursulan kanssa. Mutta mikä on viivan tarkoitus? Ja mitä ovat päähenkilön menneisyydestä tulvivat muistot, todellisia vai harhaa?
Kirjan alkuun arkinen maailma etenee loppua kohden hyvinkin kosmisiin ulottuvuuksiin. Vaikka tuo arpajaisjuttu kiinnostikin, muuten en pitänyt maailmaa erityisen kiehtovana. Muutenkaan se ei valitettavasti vedonnut minuun. Henkilöistä ei saanut otetta, kirjoitustyyli (vaikka olikin melko tavallinen) ärsytti sellaisella selittämättömällä tavalla kuin jotkut ihmiset ärsyttävät olematta varsinaisesti ärsyttäviä, eikä tarinakaan oikein iskenyt.
Ilmeisesti jokin Leinosen proosassa ei vain vetoa minuun. Minulle tuli sellainen tunne, että esimerkiksi Susupetal taas voisi tykätä tästä. (En osaa selittää miksi juuri hän.)
Taidetta vai askartelua?
Olen käynyt nyt useissa taidenäyttelyissä/museoissa viime aikoina. Open Ateliers Jordaanissa pääsin juttelemaankin usean taiteilijan kanssa – he toki kertovat työstään erittäin mielellään. Groningenin taidemuseo oli sekin varsin mielenkiintoinen, sillä se sisältää niin Rubenseja ja Rembrandtia kuin nykytaidettakin.
Minua kiinnostaa etenkin mixed media eli sekatekniikka ja (3D-)kollaasi, on kiinnostanut jo vuosia. Tein itse aikoinaan mm. kaksi samankaltaista kollaasiveistosta nimeltä Acupunkture ja Cyberpunkture (kuvassa). Tekemäni Häpeämättömän kansikuvakin menee tietysti enemmän tai vähemmän sekatekniikkakategoriaan, vaikka itse teos onkin valokuva.
Häpeämättömän ja Toxic Dreams -elokuvakäsikirjoitukseni naispäähenkilöt ovat sekatekniikkataiteilijoita (Enna kokee olevansa multimediataiteilija, mutta hänen kirjassa työstämänsä näyttely koostuu lähinnä sekatekniikasta). Elviiran päähenkilö askartelee.
Erään amsterdamilaistaiteilijan repertuaariin kuuluu niin öljymaalauksia, valokuvia kuin sekatekniikkaakin. Osa sekatekniikkatöistä oli öljymaalauksia, joiden pintaan oli luotu tekstuureja mm. paperilla, kankaalla ja hiekalla. Toiset taas edustivat enemmän kollaaseja, joissa oli yhdistelty erilaisia esineitä vahvasti kolmiulotteiseksi pinnaksi, joskin kankaalle. Hänen töitään oli ollut esillä mm. Italiassa.
Tästä jäi mietityttämään, mitä eroa on askartelulla ja taiteella. Ei välttämättä mitään ja minusta on aivan perusteltua pitää askartelua taiteena.
Yleensä nämä kaksi kuitenkin erotetaan esimerkiksi siinä, että useimpien askartelutöiden arvoksi katsotaan muutamia euroja, tai enintään muutamia kymppejä, vaikka teos olisi hienokin ja taitavasti tehty. Taideteos taas maksaa tyypillisesti satoja tai tuhansia euroja.
Yksi iso ero lienee se, että taide luodaan yleensä omista ideoista ja askertelut tehdään ohjeiden mukaan. Toisaalta taiteessakin otetaan paljon vaikutteita muilta (tai toistetaan samaa, omaa kaavaa) ja askarrella voi omasta päästään. Jos joku tekee upean sekatekniikkatyön, mitä muut alkavat jäljitellä, onko ensimmäinen taideteos ja myöhemmät askarteluita? Entä jos alkuperäisen teoksen tekikin kerhonohjaaja tai kuvisope?
Taidetta tekevät yleensä ammattilaiset ja askartelu on harrastus. Jo termi askarrella kuvaa minusta suhtautumista siihen – frekventatiivissä oleva verbi viittaa puuhailuun, joka on keveämpää kuin oikea puuha (vrt. lukea ja kevyempi lueskella). Toisaalta monilla taiteilijoilla on päivätyö ja jotkut askertelevat päivätyökseen, vaikkapa koruja. Jos taidekoulun käynyt askartelee, onko se silloin taidetta?
Askartelussa ja taiteessa on usein eri materiaalit ja tehdään erilaisia esineitä. Esimerkiksi hiuspompula tai värjätty höyhen yhdistyy vahvasti askarteluun. Mallinuken tai muoviluurangon käyttö (kuten Ennalla) taas tuo mieleen taiteilijan. Askarrellessa tehdään usein (ei aina) käyttöesineitä. Toisaalta hinta usein määrittelee, mikä on käyttöesine. Tonnin maljakko on enemmän koriste ja viiden euron maljakko käyttöesine – vaikka se olisi sama esine.
Toisaalta nykytaiteeseen liittyy käsitys, että mikä tahansa on taidetta, jos sen sellaiseksi määrittelee (ja jos sen tekee taiteilijaksi katsottu henkilö). Vaikkapa tyhjä paperimuki, jossa on pohjalla käytetty purukumi, voi olla taidetta. Matti Meikäläisen työnä se on arvoton, mutta arvostetun taiteilijan työnä sillä on rahallista arvoa, vaikka moni ei sitä taiteena pitäisikään.
Maalauskankaan käyttö kollaasityyppisen teoksen pohjana luo vahvasti käsityksen siitä, että kyseessä on taideteos, oli sen taiteellinen arvo sitten runsas tai vähäinen. Suurin osa kollaaseista ja sekatekniikkatöistä ei kuitenkaan käytä maalauspohjia. Taas esimerkiksi virkkaaminen yhdistyy vahvasti askarteluun/käsitöihin, mutta on myös virkkaavia taiteilijoita.
Mitä mieltä olet?
Meren ääri
Eilen kävelin aamuauringossa paljain jaloin valtavan suurella hiekkarannalla ja keräsin Atlantin aaltojen rannalle kuljettamia simpukankuoria. Aallot pärskyivät, tuuli oli piirtänyt hiekkaan dyynimäisiä siksakkuvioita. Kullankeltaista hiekkaa pilkuttivat laivastonsiniset rantatuolit, mutta ne olivat kaikki vielä tyhjiä, ranta oli käytännössä autio.
Ajattelin, että onpa kiva loma. Ei kun niin, minähän teen parhaillani töitä.
En ole koskaan ennen tajunnut merinäköalaa käsitteenä, mutta sen tajuaa kun se meri on siinä ikkunan takana. Ei jokin asia joka näkyy vaan joka on siellä, jota voi kuunnella.
Myöhemmin iltapäivällä kaikki mahdollinen menikin sitten pieleen, mutta se on jo eri tarina.
No, vielä toinen, vähän proosallisempi tositarina. Belgia ei ole infrastruktuuriltaan aivan onnistunut paikka ja tietkin ovat välillä melkoisia kengurupomppuratoja. Näistä pitää kuitenkin maksaa tietullia – mihin se raha sitten meneekään, ei ainakaan niiden teiden (tai minkään muunkaan…) kunnossapitoon.
Kun avasimme auton ikkunan tullin maksamista varten, sisään tulvahti voimakas lehmänlannan lemu, joka jäi sinne vielä ikkunoiden sulkemisen jälkeen. Tietullin maksamisesta siitä, että saa ajaa huonolla tiellä, jäi siis kirjaimellisesti paskan maku suuhun. Joukkoliikenteessä on ehdottomasti puolensa.
(Tätä ette lue siitä lehtijutusta.)
Pelaa VTKHM-bingoa
Jos joku ei vielä tiedä, bullshitbingo oli alun perin konsepti, jossa kuunneltiin jargonia ja konsulttikieltä puhuvan ihmisen puhetta ja raksittiin sieltä höpsöjä käsitteitä bingoruudukkoon. Nykyään bingoa pelataan myös esimerkiksi ableismia ja rasismia tulvivien ihmisten puheista ja kirjoituksista.
Tein itse tällaisen VTKHM-bullshitbingoruudukon. VTKHM on siis aiemmin kehittämäni termi, joka tarkoittaa valkoihoista, tervekehoista, (nominaalisesti) kristittyä (cis)heteromiestä. Kortista voit merkitä ruudun aina kun tällainen henkilö sanoo jonkin ruudukon lausahduksista vähemmistöjä tai naisia syrjivässä kontekstissa. Ja kun olet saanut kokonaisen rivin täyteen, voit huutaa BINGO!
