Meren ääri

Eilen kävelin aamuauringossa paljain jaloin valtavan suurella hiekkarannalla ja keräsin Atlantin aaltojen rannalle kuljettamia simpukankuoria. Aallot pärskyivät, tuuli oli piirtänyt hiekkaan dyynimäisiä siksakkuvioita. Kullankeltaista hiekkaa pilkuttivat laivastonsiniset rantatuolit, mutta ne olivat kaikki vielä tyhjiä, ranta oli käytännössä autio.

Ajattelin, että onpa kiva loma. Ei kun niin, minähän teen parhaillani töitä.

En ole koskaan ennen tajunnut merinäköalaa käsitteenä, mutta sen tajuaa kun se meri on siinä ikkunan takana. Ei jokin asia joka näkyy vaan joka on siellä, jota voi kuunnella.

Myöhemmin iltapäivällä kaikki mahdollinen menikin sitten pieleen, mutta se on jo eri tarina.

No, vielä toinen, vähän proosallisempi tositarina. Belgia ei ole infrastruktuuriltaan aivan onnistunut paikka ja tietkin ovat välillä melkoisia kengurupomppuratoja. Näistä pitää kuitenkin maksaa tietullia – mihin se raha sitten meneekään, ei ainakaan niiden teiden (tai minkään muunkaan…) kunnossapitoon.

Kun avasimme auton ikkunan tullin maksamista varten, sisään tulvahti voimakas lehmänlannan lemu, joka jäi sinne vielä ikkunoiden sulkemisen jälkeen. Tietullin maksamisesta siitä, että saa ajaa huonolla tiellä, jäi siis kirjaimellisesti paskan maku suuhun. Joukkoliikenteessä on ehdottomasti puolensa.

(Tätä ette lue siitä lehtijutusta.)

Kommentoi
Name and Mail are required