Monivärinen kupla
Hassu sattuma. Olin ajatellut mm. Kallion seurakunnan inspiroimana, että kirjoittaisin blogipostauksen Kalliosta ja kalliolaisuudesta, mutta sitten päivää myöhemmin joku persu vei ideani ja vielä päivää myöhemmin aihe oli Hesarissa asti.
Kallio on kenties Suomen tunnetuin kaupunginosa. Se on klisee, ollut jo ties kuinka monta vuosikymmentä. Aikoinaan se yhdistyi erityisesti työväenluokkaan ja “Kallion kundeihin”. Sittemmin sen ovat vallanneet hipsterit ja vasemmistolaisuus on edelleen kova juttu. Tai siis punavihreys.
En ole koskaan asunut varsinaisessa Kalliossa, mutta melkein 24-vuotiaaksi asuin koko elämäni siellä hoodeilla. Alppiharju, Alppila, Kurvi/Sörnäinen (x 2), Puu-Vallilan aivan Sörkän puoleinen pää. Lapsuuteni leikin Brakulla ja Lennarissa (Lenininpuisto) – olin Valkaman päiväkodissa, jonka jo itsessään valtava piha yhtyi ihanan metsäiseen Lenininpuistoon, jossa saimme usein olla esimerkiksi piilosilla. Oi sitä viattomuuden aikaa, mehän olisimme voineet joutua vaikka mihin hukuksiin.
Opittuani lukemaan nelivuotiaana aloin pian käydä Kallion kirjastossa, jossa lojuin yläasteelle asti. Myöhemmin asuin lähempänä Vallilan kuin Kallion kirjastoa, mutta no, ei Vallilaa voi edes verrata.
Kahdeksanvuotisen peruskoulu-urani kävin Brakun vieressä Aleksis Kiven koulussa, joka aikanaan oli Pohjoismaiden suurin koulu. Siitä on jo kauan. Jossain vaiheessa minulle selvisi, että koululla oli hyvin huono maine hienommissa piireissä. En tiedä miksi, minusta se oli hyvä koulu. Ainakin minun aikoinani esimerkiksi kiusaamista oli hyvin vähän. Tajusin myös jossain vaiheessa, että Kurviakin pidettiin aika vaarallisena paikkana.
Peruskoulun jälkeen olin vuoden Kallion lukiossa, siinä runotyttöjen koulussa Torkkelinmäellä. Lukiolaisten vakkaripaikka oli ihanan värikäs ja kotikutoinen Kahvila Taikalamppu (jossa olen mm käynyt haastattelemassa Ilkka Alankoa vuonna 2009). 2000-luvun alkupuolella aloin hengata Alppipuiston psykebileissä, jotka minimalistisimmillaan tarkoittivat räkäistä ghettoblasteria, yleensä PA:ta huvimajassa ja viime vuosina jopa oikeita konserttilavoja ulkomaisille artisteille.
Kallio oli paikka, jossa pultsarit olivat läsnä kaikkialla, maassa saattoi lojua jos jonkinlaisia ruiskuja ja pilleripaketteja ja ollessamme ala-asteella seksityöliikenne oli sen verran vauhdikasta, että monilta luokkatovereiltani oli tiedusteltu hintatasoa.
Kallion kirkon muistan rumana, synkkänä rakennuksena, jonne meidät ET:läisetkin joskus pakotettiin puuduttavan masentaviin uskonnollisiin tapahtumiin, joissa laulettiin mollivoittoisia kappaleita (ei siis välttämättä edes virsiä, vaan muita laahaavia kappaleita).
Kalliossa kaikki eivät suinkaan ole punavihreitä. No, näkeehän sen niistä äänestystilastoistakin. Jos yli puolet äänestääkin punavihreitä, se vajaa puolet ei silti äänestä. Meidän naapurimme mielestä pultsarit olisi pitänyt laittaa pressun alle ja kaasua sisään. Perhetuttu hänestä tuli silti, kuten siitä lempeästä naispapista, vaikka äitini oli kommunistin lisäksi kiihkoateisti.
Onhan Kallion seudulla paljon hienoja paikkoja. Braku, Lennari/Alppari, Lintsi, Torkkelinmäki, “Chinatown”, Hakaniemen tori ja halli… Joukkoliikenne kulkee joka suuntaan, keskustaan on kävelymatka ja merikin on lähellä. Tietysti on myös Vaasanaukio eli Piritori, jonka itse tunnen vanhemmalla nimellä Ikuisen vapun aukio.
Kallion seutu on muuttunut minusta tosi hyvään suuntaan sen jälkeen kun muutin pois Suomesta vuonna 2010 (asuin siis 2008-2010 Pitäjänmäessä eli toisella puolella Helsinkiä, mutta kävin säännöllisesti Kalliossa päin). Sitä voisi kutsua gentrifikaatioksi tai hipsterifikaatioksi. Kaupunkitapahtumia, kulttuurikeskuksia, katutaidetta, luomuruokaa, kivoja kahviloita, kasvisravintoloita… Kalasatama ja ranta-alue muutenkin on kokenut täydellisen muodonmuutoksen.
Kallion seurakunta on myös yllättänyt minut, uskonnottoman, hyvin positiivisesti. En puhu vain pomppukirkosta, vaan monesta muustakin jutusta, joihin törmäsin kun aloin selvitellä seurakunnan nykytekemisiä. Enää tavoite ei selvästikään ole tylsistyttää ihmisiä kuoliaaksi.
Amsterdamissa on jotain samaa kuin Kalliossa. Tai riippuu keneltä kysyt. Persuvinkkelistä molemmat lienevät monikulttuuristen punavihermädättäjien muslimihuumeluolia. Kalliossa kulutetaan varmasti asukasta kohden paitsi moninkertaisesti alkoholia, myös moninkertaisesti kannabistuotteita. Kallio lienee selvästi liberaalimpi paikka kuin Amsterdam kokonaisuutena. En osaa sanoa, mikä olisi tämän kaupungin “Kallio”.
Asun kuitenkin mielelläni täällä, mutta jokaisella Suomen matkalla pyörin Kalliossa. Kierrokseen kuuluu mm. Punnitse ja Säästä, Ekolo, Saiturin Pörssi, Veganissimo, usein myös Kallion kirjasto, Vii Voan, falafelpaikka Fafa’s, kasvisravintolat Soi Soi ja Silvoplee, kesällä Hakaniemen tori. Tietysti seudulla asuvat kaverit.
Eiköhän kaikille vasemmistoliberaaleille kalliolaisille ole selvää, että koko maailma, koko Suomi tai edes koko Helsinki ei jaa heidän asenteitaan. Paremmin he minusta sen ymmärtävät kuin monet persut sen, että he eivät edusta koko kansaa tai edes valtaosaa siitä. Sehän nimenomaan kuuluu liberaaliuteen, että kunnioitetaan erilaista – ja muilta odotetaan samaa.
P.S. Kun etsin kuvitusta tähän postaukseen, en löytänyt kymmenien tuhansien kuvieni arkistoista muuta kuin parit ulkobileet, syksyisen Töölönlahden, öisen Suvilahden ja Lintsin valokarnevaalin, digitaalisena ainakaan. Näistäkin kuvista toinen on otettu Suomesta muuton jälkeen, toinen kuukautta ennen. Tyypillistä. Omaa asuinseutuaan ei kuvaa yhtään samalla lailla kuin muita paikkoja. Pitäjänmäestä on kyllä kuvia, koska se oli minulle uusi paikka.
