Omistamattomat

Ostin Ursula Le Guinin The Dispossessed -romaanin alun perin miehelleni. Hän ei kuitenkaan saanut luettua sitä, vaan piti sitä liian huonona, vaikka se on monen mielestä parhaita scifiromaaneja koskaan, tai jopa paras. Se on voittanut kolme tärkeintä scifipalkintoa. Niinpä minä päätin yrittää.

Hainilaiseen universumiin sijoittuva tarinaltaan itsenäinen romaani kertoo kahdesta planeetasta, Urrasista ja Anarres (jotka minulla olivat samankaltaisten nimiensä takia mennä koko ajan sekaisin). Päähenkilö, fyysikko Shevek pakenee Anarresista Urrasiin voidakseen tutkia merkittävää uutta fysiikan teoriaansa.

Molemmilla planeetoilla asuu ihmisiä, mutta yhteiskunnat ovat hyvin erilaiset. Urrasissa asioita omistetaan samaan tapaan kuin nykymaailmassa, siltä paenneiden anarkististen “odonistien” perustamassa siirtokunnassa Anarresissa tällaista ajatusta paheksutaan, niin tavaroiden kuin ihmistenkin suhteen. Pahin loukkaus on “propertarian”, mitä kirjassa toistellaan välillä puutumiseen asti.

Omistaminen vs. kaikki on yhteistä. Kuulostaa aika poliittiselta, eikö. Sana “kommunismi” tosin mainitaan kai ensimmäistä kertaa vasta sivulla 283. Anarres on hyvä paikka maantieteellisestä karuudestaan huolimatta, Urras taas “authoritarian hell-planet” kirjan takakansitekstin mukaan. Tosin Anarreskaan ole ongelmista vapaa, eihän Shevekkään sieltä muuten pakenisi.

Kuten Le Guinin monet muutkin kirjat, The Dispossessed on varsin yhteiskunnallinen ja käsittelee myös esimerkiksi ksenofobiaa ja ennakkoluuloja, naisen asemaa, sukupuolten välisiä (ja muitakin) suhteita, seksuaalisuutta, lääketiedettä, kielitiedettä, matematiikkaa ja monia muita asioita.

Kirja kulkee kahdessa aikatasossa eri planeetoilla, molemmat enimmäkseen melko hidastempoisesti. Henkilöt käyvät pitkiä filosofisia keskusteluja ja muutenkin liikutaan usein varsin filosofisella ja abstraktillakin tasolla.

“You shall not go down twice to the same river, nor can you go home again. That he knew; indeed it was the basis of his view of the world. Yet from that acceptance of transience he evolved his vast theory, wherein what is most changeable is shown to be fullest of eternity, and your relationship to the river, and the river’s relationship to you and itself, turns out to be at once more complex and more reassuring than a mere lack of identity. You can go home again, the General Temporal Theory asserts, so long as you understand that home is a place where you have never been.”

Kirjan tärkein romanttinen suhde on aika lailla ET-lehtitasoa. Kaksi aikuista ihmistä löytää sielunkumppanin ja perustaa perheen. Välillä olosuhteet pitävät heitä erillään, mutta kiintymys pysyy vahvana. Mikäs siinä, ei kaikessa tarvitse olla suhdedraamoja tai tulista romantiikkaa.

Moni asia kirjassa tuntuu aika vanhentuneelta. Hyvä kun ei fakseja lähetellä, mutta teknologia lääketieteestä tietotekniikkaan on (avaruuslentelystä huolimatta) muuten pitkälle samaa tasoa kuin kirjan kirjoitushetkellä 1960-luvulla.

Joka tapauksessa mielenkiintoinen tieteisromaani, mutta ei minusta kaiken hehkutuksen arvoinen.

Saturday, August 16th, 2014, by Maija Haavisto and is filed under "Muiden kirjat, Yhteiskunta, avaruus, avaruusmatkailu, fysiikka, hugo-palkitut, ihmissuhteet, kapitalismi, kirja-arvostelut, kommunismi, nebula-palkitut, politiikka, scifi, seksuaalisuus, tiede, tutkijat, ursula leguin". You can leave a response here. Pinging is currently not allowed.