Sielua lämmittävä arvostelu

Liityin GoodReadsiin viime vuoden keväällä, mutta en ole jaksanut käyttää sitä paljoakaan. Siitä saisi varmaan paljon irti niin kirjailijana kuin lukijanakin – mutta minulla ei vain ole voimia eikä resursseja yhdellekään uudelle nettipalvelulle, jota käyttäisin aktiivisesti.

Niinpä minulta oli mennyt ohi yksi kivoimpia arvosteluita, mitä mistään kirjastani on kirjoitettu, varsinkaan Häpeämättömästä. Se oli lähetetty jo alkuvuodesta.

Arvostelu alkaa näin:

Kirja, jonka ottaisin mukaani autiolle saarelle.

En ole ikinä lukenut mitään niin samanaikaisesti kompaktia ja monitasoista kuin tämä romaani. Heti ensimmäisen muutaman kymmenen sivun jälkeen tiesin, että tämä tulisi olemaan yksi lempikirjoistani, ja niin lopulta kävikin.

ja päättyy:

Haavisto on saavuttanut jotain helvetin olennaista. Olennaista mistä, sitä en osaa sanoa. Mutta jotain aitoa ja tärkeää se kuitenkin on.

Voiko sitä enää parempaa palautetta saada! Tällaisten lukijoiden takia sitä jaksaa kirjoittaa, vaikka joskus miettii, että mitä ihmeen järkeä koko touhussa on (taloudellisesti yms).

Lisäksi siinä ilahdutti erityisesti se, että Häpeämätön on ehdoton oma suosikkini romaaneistani, vaikka olen sen jälkeenkin saanut valmiiksi kaksi. Kuitenkaan juuri kukaan muu ei tunnu pitävän sitä lempparinaan.

Eräs arvostelija oli jopa pitänyt kahdesta ensimmäisestä romaanistani kovasti, mutta suhtautui Häpeämättömään aika nihkeästi. Se harmitti, eri lailla kuin olisi harmittanut jos joku muu olisi kirjoittanut ihan saman arvostelun.

Jos olet lukenut useampia romaanejani, mikä niistä on ollut suosikkisi?

Lopuksi vielä kaksi tiedotusluontoista asiaa:

Palsamoitu lähtee painoon varmaan vielä tällä viikolla, ja painotalon pitäisi olla aiempia nopeampi. Sähköisiä arvostelukappaleita on tiedossa siis lähipäivinä ja luulisin kirjan ilmestyvän vielä syyskuun aikana.

Olen liittynyt alaston kirjailija! -yhteisblogiin, johon kirjoittavat myös mm. Anne Leinonen ja Tiina Raevaara. Ensimmäinen postaukseni ilmestyi maanantaina. Kirjoitan jatkossa ehkä himpun verran vähemmän kirjoittamisesta omassa blogissani. Jos ihmettelet, miten asia suhtautuu tämän postauksen ensimmäiseen kappaleeseen, niin mietin asiaa pitkään, mutta ko. blogiin minun tarvitsee kirjoittaa vain vähintään kerran kymmenessä viikossa. Eli siitä ei tule juuri kuormitusta.

Kommentoi
Name and Mail are required