Kirjojen voimalla
Mitä minulle kuuluu, sitä on kyselty. No kirjoja kuuluu, kuinkas muuten. Välillä on ollut hyvin raskasta, mutta sen jaksaa kun ajattelee vain kirjoja ja kirjoittamista. En ole pystynyt nyt juuri kirjoittamaan, mutta seuraavan puolen vuoden sisällä minulta on tulossa neljä kirjaa. Yksi niistä muuten julkistettiin hiljattain kustantajan sivuilla:
Haavisto, Maija: Seeprakoiran seikkailut. Kuvitettu satukirja. Annika, Saara ja Janne innostuvat kesälomalla videokuvauksesta. Pääroolin saa pian perheen Veijo-koira, josta kekseliäät lapset puvustavat ensin lohikäärmeen ja sitten seepran. Vaan mitä käy, kun seepra karkaa? Seeprakoiran seikkailut on ilkikurinen ja yllätyksellinen 16-sivuinen kuvakirja, joka on suunnattu noin 4-6-vuotiaille. Kirjan kuvittaa Aura Ijäs.
Onhan siitä kasvuhormonista ollut hyötyä, vaikka ei niin paljon kuin toivoin. Välissä oli outo monen viikon paha hypoglykemia, mutta se johtui ainakin osittain kasviperäisestä EPA/DHA-valmisteesta (kalaöljyä vastaava tuote), jonka jouduin lopettamaan.
Tuon pahimman hypoglykemian aikana en pystynyt kunnolla puhumaan englantia tai hollantia, se oli tosi ärsyttävää. Onneksi pystyin puhumaan suomea ja kirjoittamaan myös englantia (siis silloin kun siihen riitti voimia eli aika pienen osan ajasta) – paitsi en käsin. Käsin kirjoittamisesta ei tullut mitään, kirjaimista tuli pelkkä suhrua. Sitä taitoa en onneksi juuri koskaan tarvitse.
Sitä seuranneen lyhyen paremman vaiheen jälkeen näyttää vaihteeksi tulleen pysyviä elinvaurioita ja kunto on taas surkea. Mikä siinä on, ettei kroppa vain enää suostu pysymään siedettävässä kunnossa?
Olen taas innostunut nootroopeista sun muista ja minulla on pitkä rivi erilaisia mömmöjä, joita kokeilla ennen NaNoa. Niasiiniamidiribosidi, metyleenisini, uridiini, sulbutiamiini ja CILTEP ainakin. Toivottavasti edes jokin auttaisi vähän. Uupumusta lievittävät tropit tehoavat aina max kuukauden, mutta sekin on parempi kuin mitään, ja kognitiota parantavat voivat toimia vuosiakin. Haluan irti kaikki tehot mitä näistä aivoista lähtee.
Hiustenlähtö paheni vähän aikaa sitten, en ole varma miksi, vaikka nyt näyttää taas olevan “normalisoitumassa”. Inhottaa mennä edes ulos tällä karsealla sottatukalla. Valokuvissa kutrit saa vielä sentään suittua jotenkin fiksun näköiseksi, tai ainakin toivon, kun olin hiljattain lehtikuvauksessa.
Tai sitten ei, koska minua kuvattiin myös yhdelle Hollannin suosituimmista valokuvasivustoista (yli 300 000 tykkäystä Facebookissa), mutta kuvia ei ilmeisesti koskaan julkaistu. Olin niin iloinen kun minua oikein haluttiin kuvata ja olin vielä lempimekossani. Oi miten hivelee itsetuntoa. Olet kuvauksellinen, ei kun et olekaan.
Mutta koetan keskittyä kirjoittamiseen enkä karmeaan kuontalooni, josta tuskin saa inhimillisen näköistä ainakaan ennen vuotta 2022. (Jo tuon numeron ajatteleminen on masentavaa.) Kesken/intensiivisessä suunnitteluvaiheessa on kolme tekstiä, joista yhdessä aiheena enterovirukset, toisessa adenovirukset ja kolmannessa kasarirock – virus sekin kuten eräs tuttu sanoi. Kaksi teksteistä sijoittuu 80-luvulle, yksi tulevaisuuteen.
Ja olen muuten sittenkin taas Suomessa Helsingin kirjamessuilla, varmaan myös varjokirjamessuilla. Minulta on kuusi kirjaa myöhästynyt kirjamessuilta, Palsamoidun pitäisi ehtiä reilusti.
