Mitä opin Hollannissa oppineeni Suomessa

Tänään tulee täyteen neljä vuotta Hollantia. Useiksi aiemmiksi vuosipäiviksi olen yrittänyt saada aikaan jonkin “Mitä olen oppinut Hollannista” tai “plussat ja miinukset” -postauksen, mutta itse päivän lähestyessä se ei ole enää inspiroinut. Ei nytkään. Tuntuu liian typerältä yrittää tiivistää kokonaista maata yhteen postaukseen. Niinpä yritän kirjoittaa vain yhdestä asiasta: koulusta.

Viime aikoina Suomessa on puhuttu paljon Suomen koulujärjestelmän ongelmista ja ihmisistä, jotka haluaisivat uudistaa sen täysin. Syyystäkin. Täällä Hollannissa usein ihmetellään, kun sanon, että Suomen koulutus on mielestäni heikkotasoista. “Mutta siellähän juuri pitäisi olla hyvä…” Heidän on yleensä helppo ymmärtää, kun selitän oman näkemykseni asiasta.

Olen lapsesta asti ollut samaan aikaan hikipinko ja kauhukakara. Pärjäsin koulussa hyvin (peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo 9,64), hyppäsin ekan luokan yli.

Silti inhosin koulua. Yläasteesta vietin suuren osan lukien romaaneja koulukirjojen takana. Koulunkäynti tuntui ennen kaikkea suurelta ajantuhlaukselta ja samaa mieltä olen edelleen, romaanien lukeminen oli oikea valinta.

Eikä kyse ollut siitä, että minulla olisi ollut huonot opettajat. Uskon että minulla oli poikkeuksellisen paljon hyviä opettajia, mukaan lukien ala-asteen luokanopettaja, jotta luokkani lähestulkoon palvoi. Meillä oli hyvä yhteishenki, vaikka meitä oli pahimmillaan 33(!) oppilasta.

Useimmat opettajat pitivät minusta, huolimatta siitä että pitivät minua jossain määrin kauhukakarana. (Yläasteen päättötodistukseen ATK:n ja kotitalouden opettajat laskivat vittuillakseen arvosanani aiemmasta kympistä yhdeksikköön. Ei estänyt minua kirjoittamasta tietokonelehteen kuuden vuoden ajan ja saamasta kustannussopimusta keittokirjalle.)

Tässä mainitut kokemukset koulusta perustuvat omiin kokemuksiini, olin siis peruskoulussa 1991-1999. Jotain edistystä on toivottavasti tapahtunut tämän jälkeen. Lukiota olen käynyt vain vuoden. Käsitys Hollannista perustuu keskusteluihini hollantilaisten tuttujeni ja parin Hollannissa asuneen perheellisen suomalaisen tutun kanssa.

Suomalaista opetusta on kutsuttu “bulimiaopetukseksi”. Opettaja syöttää tiedon oppilaille, jotka oksentavat sen ulos kokeessa. Keskitytään a) tiedon passiiviseen siirtämiseen, opettamiseen, ei oppimiseen b) koemenestykseen, ei asioiden osaamiseen ehkä jopa myöhemmin c) yksityiskohtiin ja nippelitietoon, ei laajoihin kokonaisuuksiin, asian syvälliseen ymmärtämiseen, keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon, tiedon hankkimiseen ja kyseenalaistamiseen.

Monella jää perusyleissivistys täysin saamatta koulussa. Ei ymmärretä vaikkapa suhteellista vaalijärjestelmää tai miten luottokortti toimii. Suomessa käytetyt pedagogiset metodit ovat enimmäkseen surkeita (esim. kielissä).

Itse olen puhunut Pähkinäsaaren rauha -opetuksesta. Tämä vuosiluku opetetaan kaikille hyvin tärkeänä. Silti hyvin moni sen unohtaa, minä mukaan lukien. Olen joskus sanonut, ettei minulle jäänyt käteen peruskoulusta juuri muuta kuin Pähkinäsaaren rauhan vuosiluku – ja senkin olen unohtanut. Juu, muistan kyllä oulusiikapyhäkalalestivetelijotainlapuakyrö, myös. Sen hyödyllisyttä voi miettiä.

Suomessa tuntuu myös unohtuvan, että koulu ei vaikuta vain siihen mitä ihminen tietää tai osaa, vaan millainen ihminen on. Kasvatuksellinen tehtävä, ja sen pitäisi kasvattaa muuhunkin kuin olemaan hiljaa.

Hollantilaiset puhuvat mielellään vieraita kieliä, vaikka taito ei olisikaan täydellinen (yleensä taidot ovat kyllä erittäin hyvät). Moni suomalainen ei uskalla, koska voi tulla kielioppivirhe tai ei ehkä osaa ääntää jotain sanaa oikein.

Myös useita kertoja kun olen ihmetellyt ääneen, että miksi jotain asiaa (esim. historiasta) ei ole opetettu koulussa (sellaista jonka kyllä muistaisi edelleen), hollantilaiset toteavat: ai, kyllä meille on opetettu.

Tärkeintä kuitenkin on, että Hollannissa pidetään tärkeänä, niin koulussa kuin yhteiskunnassa muutenkin, keskustelua ja mielipiteiden ilmaisemista. Mielipiteen saa sanoa, kuuluukin sanoa, vaikka se olisi eri kuin opettajalla. Kun hollantilaisessa koulussa opetetut suomalaislapset ovat siirtyneet suomalaiskouluun, heidät on leimattu kauhukakaroiksi.

Olen usein miettinyt, että jos olisin ollut hollantilaisessa koulussa, ehkä en olisi inhonnut koulua.

2 Responses “Mitä opin Hollannissa oppineeni Suomessa”

  1. Tiger says:

    En voisi olla enemmän samaa mieltä, itse kävin lukionkin valmistuen 80-lla. Ajattelin, että opetustyyli olisi jo muuttunut sen jälkeen. Minulle jäi koulusta mieleen lähinnä turhautuminen. Olihan siellä tietenkin kavereita, mikä oli mukavaa. Olisi ollut intoa oppia paljon enemmän ja todella oppia, ei vaan” lue kokeisiin ja unohda” opiskelua. Koin ehkä siksi kielet mielekkäimmiksi, koska niissä ei jo opittu päässyt unohtumaan samalla tavalla. Kenties yliopistossa olisi päässyt oikeasti mielenkiintoisen opiskelun makuun, mutta sitä en kokeillut. Muiden maiden kouluista ei ole kokemusta. Suomessa hieno asia on ilmainen koulutus kaikille riippumatta vanhempien asemasta tai varallisuudesta. Vasta nyt kypsemmällä iällä on oppimisen halu taas herännyt.

    • Minäkin pidin kielistä, mutta suurin osa kielitaidostani on peräisin aivan muualta kuin koulusta. Esim. Pimsleur-kurssilla (30 x 30 minuuttia eli 15 tuntia) oppi kieltä suunnilleen yhtä hyvin kuin koulussa parissa vuodessa.

Kommentoi
Name and Mail are required