Näin syntyy julmetun hyvä trilleri

James N. Frey on kirjoittanut lempikirjoitusoppaani How to Write a Damn Good Novel II, jonka ykkösosakin on varsin tykki. Viimeksi lukemani How to Write a Damn Good Thriller jäi niistä jälkeen, vaikka mielenkiintoinen olikin.

Kirja on hyvin erilainen kuin toinen lukemani jännärinkirjoitusopas, Carolyn Wheatin How to Write Killer Fiction: The Funhouse of Mystery & the Roller Coaster of Suspense. Ne keskittyvät hyvin eri asioihin ja joissain asioissa niiden neuvot menevät jopa ristiin. Esim. Wheatin mukaan dekkarit yleensä suunnitellaan ja trillerit kirjoitetaan spontaanimmin, Freyn mielestä trillerikin pitää suunnitella huolella etukäteen.

Wheatin kirja on ohuempi ja käsittelee myös dekkareita, joten jännärille jää luonnollisesti paljon vähemmän tilaa. Siinä keskitytään etenkin juoneen, draaman kaareen ja komplikaatioihin. Kun asiat menevät jo pieleen, mikä voi mennä vielä pahemmin pieleen.

Frey keskittyy How to Write a Damn Good Novel II:n tapaan hahmoihin ja miten niitä luodaan, niin sankari kuin pahiskin. Tätä käsitellään hyvin pitkällisesti, ehkä vähän turhankin (kun esitellään yksityiskohtia myöden hahmo toisensa jälkeen). Millainen on hyvä sankari/pahis ja miten ne kannattaa suunnitella. Tässä Wheatin kirja kalpenee selvästi.

How to Write a Damn Good Thriller -kansi

Freyn kirjassa ärsytti eniten se, että tämän mielestä trillerin pahiksen pitää käytännössä aina olla psykopaattihullu. Tämä ärsytti erityisen paljon siksi, että sitä ennen lukemani edellisen jännärin pahiksen ainoa motiivi oli hulluus. Jes.

Toinen ärsyttävä asia, vaikkakin kirjassa vain ohimennen mainittu oli väite döppelgangerien olemassaolosta. Freyn mukaan sellainen ilmestyi huoneeseen aivostimulaatiokokeessa, useat silminnäkijät näkivät sen ja se valokuvattiin. Öö, ei. Vain se aivostimuloitu näki sen. Yllättäen. (Frey on kirjoittanut erään meedioelämäkerran ja on ilmeisesti aika paranormaaliuskoinen.)

Molemmissa kirjoissa käytetään esimerkkeinä paljon valmiita romaaneja ja elokuvia, mutta Frey myös luo lukijan silmien edessä monta trilleriä, osasta sankarin, pahiksen ja hyvin tiivistetyn juonen, osasta jopa tiivistelmän jokaisesta kohtauksesta sekä analysoidun alun. Voisiko pahis olla tämä tyyppi? Olisiko kuitenkin mielenkiintoisempaa, jos hän olisi tämä tyyppi?

Herää kysymys, miksi Frey ei ole kirjoittanut helkutin hyviä trillereitä? Amazonin mukaan hän ei ole julkaissut aikoihin kuin kirjankirjoitusoppaita. Miksi?

Alkuja käsitellään muutenkin paljon ja kirja esittelee useita alkutyyppejä, kuten pahis pahistelemassa, sivuhahmo pulassa, sankari pulassa ja “edellisen tarinan loppu ei ollutkaan loppu”. Loppujen suhteen on vähemmän varaa lähteä sooloilemaan.

Lähes kaikkien romaaninkirjoitusoppaiden tapaan Freyn opas käy läpi myös näkökulmaa ja miten sitä hyödynnetään trillereiden kirjoittamisessa. Pidin siitä, miten kirjassa käsitellään tunnelatausten luomista ja kuvailua, mistä sain jopa pari ahaaelämystäkin. Frey itsekin tuntuu saaneen, sillä osa ei-trillerispesifistä materiaalista oli aiemmista kirjoista tuttua, osa taas uutta.

Tämä kirja voi olla hyödyllinen myös muille kuin trillereiden kirjoittajille, mutta sama koskee oikeastaan kaikkia kirjoitusoppaita.

Kommentoi
Name and Mail are required