Alkoholistien ja toimittajan työstä

Tänään julkaistiin Suomen Kuvalehden verkkosivuilla kirjoittamani juttu Puliukot saivat töitä – olutta palkaksi (otsikko ei ole minun käsialaani ja se on minusta vähän höhlä, mutta ei nyt ihan kauhea sentään). Tämä on kaikkiaan kolmas Suomen Kuvalehdelle tekemäni juttu.

Twiittasin jo linkin, mutta halusin blogata jutusta vielä ainakin yhdestä syystä. Toivon, että juttu herättää keskustelua suomalaisesta päihdepolitiikasta, mutta toivon myös jutun inhimillistävän ns. “pultsareita”. Etukäteen vähän jännitin, että lyhentääkö lehti henkilökuvaosiota tai jopa jättää sen pois, mutta onneksi ei.

Ko. projektista on julkaistu maailmalla useitakin juttuja isoissa lehdissä, mutta minun näkemissäni jutuissa ei ole haastateltu projektin osallistujia paria lausetta enempää. Minusta on kuitenkin aina hyvä antaa ihmiselle, alkoholistillekin, oma puheenvuoro, oma ääni, eikä vain laittaa sosiaalitanttoja puhumaan hänen ylitsensä. (Tämän olisin halunnut tehdä myös Hogeweyk-dementiakylää käsittelevässä jutussani, mutta kielitaito ei riittänyt.)

Kun tällaista haastattelua tekee, alitajuisesti toivoo että se haastateltava on monen lapsen isä ja voi sitten kertoa, miten surullista on, että hän ei kovin usein/koskaan pääse tapaamaan lapsiaan. Coen taas osoittautui perheettömäksi, mutta se ei tarkoita, että hänen tarinansa olisi vähempiarvoinen, ja olihan se varsin kiinnostava. Olisimme halunneet kuvaajan kanssa tutustua myös hänen taiteeseensa, mutta valitettavasti hän ei tähän suostunut.

Pian pääsen paljastamaan täällä blogissa kivoja uutisia, mutta menee varmaan ensi viikon puolelle. Nyt keskityn saamaan NaNon valmiiksi.

2 Responses “Alkoholistien ja toimittajan työstä”

  1. Elegia says:

    Todella mielenkiitoinen ja hyvä juttu. Minusta tuo malli on kokeilemisen arvoinen, mutta tuskin sellaista Suomeen saadaan. Suomen päihdepolitiikka on valitettavasti niin yksisilmäistä, että vaikea kuvitella tuollaista. Toivon kyllä kovasti, että tämä juttu herättäisi runsaasti keskustelua.

    • Kiitos. Jos nyt yksi ihminen lisää sosiaalialalla Suomessa tajuaa, että “pultsarit” ovat ihmisiä ja että heitä voi yrittää auttaa jollain käytännöllisellä ei-tuomitsevalla tavalla, niin jutusta on ollut jotain hyötyä, vaikka tällaista mallia ei Suomeen koskaan saataisikaan. Mutta ei sitä tiedä. Jos kerran suomalainen asiantuntijakin näkee sen varteenotettavana.

Kommentoi
Name and Mail are required