Julkkarit x 2
Minulta ilmestyy ensi kuussa kaksi teosta: viides romaanini Sisimmäinen sekä ensimmäinen lastenkirja Seeprakoiran seikkailut. (Myös ruokakirjani piti ilmestyä näillä main, mutta itsestäni riippumattomista syistä se viivästyy edelleen.)
Tiedossa on molemmille kirjanjulkkarit, ensimmäiset julkkarini Suomessa melkein viiteen vuoteen.
Sisimmäinen julkaistaan minulle lapsuudesta asti rakkaassa Kallion kirjastossa la 21.2. klo 13-15. Sitä seuraa jatkobileet lapsuudenkodissani Sörnäisessä. Myynnissä on Sisimmäisen lisäksi myös kaikkia aiempia kirjojani, jotka ovat yhä saatavilla (eli kaikki paitsi vuosia sitten loppuunmyyty Twitter-kirja).
Kirjastotapahtuma on tietysti kaikille avoin, jatkoille voi tulla jos minut relevantisti tuntee, blogituttavuus tai vastaava riittää. Sellaista notkuvaa herkkupöytää kuin juhlissani on totuttu näkemään ei jatkoilla ole tiedossa, mutta mahan täyttävää syötävää kuitenkin. Jos olet tulossa ja olet erityisruokavalioinen, ilmoittelethan siitä ajoissa. (Alkoholia ei siis ole tarjolla.)
Kallion kirjasto on suhteellisen esteetön. Valitettavasti jatkopaikka ei sitä ole, sinne on kerros portaita ilman hissiä (enkä tiedä mahtuuko pyörätuoli hissiinkään).
Seeprakoiran seikkailuiden julkkareita vietetään Sellon kirjaston Lastenmaassa Espoon Leppävaarassa viikkoa myöhemmin, la 28.2. klo 15. Paikalle tuleville lapsille on tarjolla pikkuisia yllätyksiä. Tälle tapahtumalle ei ole jatkoja. Myös Sellon kirjasto on esteetön.
Myös Osuuskumman raapaleantologian (Kummalinnun munia 1) ja sitä seuraavan raapalesähkökirjan (Kummalinnun munia 1/2015) julkkarit on ensi kuussa. Minulta on antologiassa yksi raapale, e-kirjassa peräti neljä sadan sanan spefinovellia. Tuo painettu antologia on ensimmäinen novelliantologiajulkaisuni, runoja minulla on julkaistu kahdessakin antologiassa 90-luvulla ja 2000-luvun alussa.
3 Responses “Julkkarit x 2”
Jess, onnea sinä uskomaton nainen!
Ja todellakin, yritän tulla sinne kirjastolle, laitoin ajan allakkaan, olisi kiva nähdä pitkästä aikaa. Elämä on mennyt viime kuukausina sellaista vuoristorataa, että pitää keksiä jotain kivaa tekemistä.
Kiitos. Toivottavasti pääset jatkoille myös! Tai voidaanhan nähdä toki muutenkin, olen Suomessa tosiaan melkein kaksi viikkoa.
Helsingin Sanomien Nyt-liitteen Minnen mennä palsta huomioi tilaisuuden 21.2.
http://www.minnenyt.fi/#main/20152102/