Predestination-elokuva on transfobista törkyä

Predestination-elokuvaa on kehuttu vuolaasti. Jopa jompi kumpi suomalainen iltapäivälehti antoi sille viisi tähteä ja kehui sitä “mestariteokseksi”. En pystynyt lukemaan koko arvostelua, kun vitutti niin paljon. Umpimuovinen B-luokan scifileffa täynnä trans- ja intersukupuolisia loukkaavaa törkyä on mestariteos?

Huom. tämä arvostelu sisältää spoilereita!

Predestination on scifilegenda Robert Heinleinin novelliin perustuva aikamatkailutarina, jonka ideana on mindfuckata katsojan pää käsittämättömillä aikaparadokseilla. Oman pääni se mindfuckasi lähinnä ylettömällä huonoudellaan, järjettömyydellään (en nyt puhu aikaparadokseista tai muusta fysiikasta) sekä transsukupuolisuuden ja intersukupuolisuuden kuvauksella.

Ihan oikeasti, emme tarvitse enää yhtään fiktiivistä tarinaa, jossa transihminen on psykopaattisarjamurhaaja tai intersukupuolinen hedelmöittää itsensä. Nämä ovat ikivanhoja ja helvetin paskoja kliseitä, joihin sukupuolivähemmistöjen edustajat (ja muutkin) ovat lopullisen kyllästyneet.

Predestinationin naisena syntynyt päähenkilö on aina kokenut ongelmia naiseutensa kanssa. Synnytyksen yhteydessä käy ilmi, että hänellä onkin myös miehen sukuelimet. Lainaan Wikipediaa: “Jane then undergoes further procedures to remove her female sexual organs—irreparable after birth complications—thereby becoming a man named John.

Koko tuon logiikka on jotain aivan käsittämätöntä. Intersukupuolisten sukuelimiä on toki silvottu maailman sivu ilman ihmisen itsensä lupaa ja silvotaan Suomessakin edelleen, mutta ajatus siitä, että kun aikuisen naisen sukuelimet (vai kohtu?) tärveltyvät(?!), ainoa looginen ratkaisu on silloin operoida hänet mieheksi, kysymättä tietenkään häneltä ensin. Jane vain herää nukutuksesta ja saa kuulla olevansa tästä eteenpäin mies. Right-o.

Monen ihmisen mielestä toki sukupuoli on sukuelimissä, miehellä on penis ja naisella emätin, kohtu tai munasarjat. Tässä vaiheessa monet transaktivistit kysyvät, että muuttuuko mies naiseksi vaikkapa silloin, jos häneltä pitää syövän takia amputoida penis. Harvan mielestä muuttuu. Naisesta tuskin kenenkään mielestä tulee kohdun- tai munasarjojenkaan poiston jälkeen miestä.

On toki mahdollista, että kuten monet intersukupuoliset, jotka on kasvatettu “väärään” sukupuoleen, Jane olisi asiaa mietittyään halunnutkin korjata sukupuoltaan mieheksi, olihan naisena eläminen tuottanut hänelle aina vaikeuksia. Sukuelinten meneminen “rikki” ei liittyisi tähän tosin mitenkään. Revennyt emätinkin on huomattavasti helpompi korjata emättimeksi kuin neofallokseksi.

Elokuva mässäilee sillä, kuinka karmeaa ja yököttävää tällainen sukupuolen korjaus on, siis nimenomaan fyysisesti, ei niinkään ilman vapaaehtoista päätöstä. John katselee uutta, arpista kehoaan peilistä ja toteaa jotain tyyliin “I had always thought I was a freak. Now I was a freak.” Ihmekö tuo, että hänestä tulee sarjamurhaaja? Tosielämässä transihmiset, etenkin transnaiset mutta myös transmiehet, tuppaavat olemaan lähinnä väkivallan ja henkirikosten uhreja.

Tosielämässä ihminen jolla on laskeutumattomat kivekset parikymmentä vuotta ei taatusti hedelmöitä siittiöillään yhtään ketään.

Heinlein ehkä saa anteeksi, koska sukupuolivähemmistöistä ei tiedetty juuri mitään silloin, kun hän novellinsa kirjoitti, eivätkä nämä asiat välttämättä vielä olleet pahoja kliseitäkään. Se ei kuitenkaan oikeuta elokuvan tekemistä tästä novellista. Heinleinin tuotannossa riittää paljon muutakin materiaalia. Ironista on, että tähän samaan “maailmaan” sijoittuu myös hyvin samankaltainen satiirinen aikaparadoksinovelli, ilman transfobiaa.

Kommentoi
Name and Mail are required