Verta, lunta ja ammeita

Ammeiden aika oli kiehtonut minua aiemminkin, mutta J.S. Meresmaa lopulta ylipuhui minut ostamaan sen Kirjamessuilta. Luin sen heti toisen Kirstin, Ellilän, Kaivattujen jälkeen. Kirjoissa on jotain muutakin samaa kuin synkähkö puuaiheinen kansi (jota tässä kirjassa en ymmärtänyt).

Ammeiden aika -kansi

Molemmat ovat tyylikkäästi kirjoitettuja, arkea ja unenomaisuutta sekoittelevia, lyhyitä, melkein pienoisromaanimaisia kuvauksia reilusti keski-ikäisestä naisesta, jonka elämässä on surua ja sairautta, mutta sairaus ei ole pääroolissa. Ammeiden ajan Iiris sairastaa kirjoittajansa Kirsti Kurosen tapaan kroonista, parantumatonta verisyöpää. Iiris käyttää termiä “väärää verta”, joka on myös Kurosen syöpäaiheisen runokokoelman nimi.

Iiris elää kuitenkin melko normaalia elämää, jos nyt niin voi sanoa. Ei oikeastaan. Iiris pitää merkillistä kylpylää nimeltä Ammela, jossa kylvetään ihan tavallisissa kylpyammeissa. Jokaisessa huoneessa on yksi amme ja vähän erilainen teema. Ja toisin kuin voisi kuvitella, tähän ei siis liity maagista realismia. Osan kirjan elementeistä voisi ehkä sijoittaa hivenen sinne suuntaan, mutta ammeissa ei ole fantasia- tai maagisia elementtejä.

Iiriksen kiltti aviomies Juhani ja lapset Kerttu ja Eelis jäävät hieman etäisiksi. Sen sijaan Iiriksen rakas Mumu elää yhä vahvasti Iiriksen mielessä. Pidin myös Iiriksen vanhempien kuvauksesta. Tyypilliset vähän pöntöt vanhemmat. Kun pyytää puutarhalehteä, he tuovat iltapäivälehden, koska he tietävät paremmin mitä sinä haluat.

Kirjan kerronta on tavallaan runollista, mutta tavallaan hyvin arkista. Se on usein myös tahallisen töksähtelevää, lauseita ilman verbejä. Neljättä seinääkin murretaan välillä ja muutenkin kerronnan formaatti muuntuu usein tarvittaessa. Mielestäni ratkaisut toimivat hyvin.

Kommentoi
Name and Mail are required