Äitejä ja eläimiä

Pyysin Anu Silfverbergin novellikokoelman He eivät olleet eläimiä lahjaksi joskus vuosia sitten. Silfverberg on mm. Nyt-liitteen toimittaja ja tunnetaan vegaanina ja eläinten oikeuksien puolustajana.

Ensin novellikokoelma ei iskenyt yhtään – se muistutti minua siitä, miksi yleensä en pidä novellikokoelmista ja kirjoitan novelleja enemmän kuin luen niitä. Esimerkiksi vanhempien jäämistön perkaamisesta kertova Raija Orava tuntui tarinalta, joka on kerrottu liian monta kertaa. Matkan varrella kirja kuitenkin reilusti parani, tai sitten vain pääsin sisään tyyliin.

He eivät olleet eläimiä -kansi

Silfverbergin tyyli on novelleille tyypillinen. Tarinat ovat pieniä, arkisia ja perustuvat enemmän tunnelmaan ja sen muutoksiin kuin suuriin draamaattisiin tapahtumiin. Niissä havainnoidaan paljon ja kuvaillaan hetkittäin melkein runonomaisesti.

Eläimiäkin yleisempi aihe on perhe, lapsena ja vanhempana oleminen. Yllättäen nämä iskivät tähän vapaaehtoisesti lapsettomaan eläinihmiseen jopa paremmin kuin eläinaiheet, esimerkiksi tarina, jossa vanhempi suuttuu lapselleen hirveästi aivan turhaan. Yleensä pidän absurdista, mutta tällaiset yleisinhimilliset aiheet toimivat minulle paremmin kuin vaikkapa absurdihko novelli, jossa raskaana oleva nainen eläytyy tiineen tehotuotantoemakon rooliin.

Eli lukukokemus oli lopulta enimmäkseen hyvä, mutta eniten mietityttämään jäi, että oliko novelleissa oikeasti merkittävää “laatueroa”, oliko ne jotenkin muuten järjestetty niin, että loppua kohden ne iskivät tyyliltään ja aiheiltaan enemmän, vai oliko kyse vain imeytymisestä mukaan vähitellen.

Kannen on muuten suunnitellut Satu Kontinen, joka teki myös Sisimmäisen kannen, vaikka näillä ei hirveästi minusta olekaan muuta yhteistä kuin vaaleansininen väri ja eläinaihe.

Kommentoi
Name and Mail are required