Pinkki maanantai

Olin kahtena viime vuonna yrittänyt päästä Tilburgin Roze Maandag -tapahtumaan, mutta toissa vuonna oli luvattu 37C astetta ja täysaurinkoista, viime vuonna taas kaatosadetta. Tänä vuonna vihdoin lykästi, vaikka sää olikin ennustetta huonompi.

Tilburg on Hollannin kuudenneksi suurin kaupunki melko etelässä, lähellä Belgian rajaa. Siellä on joka heinäkuussa tivoli, joka täyttää tänä vuonna 445 vuotta(!). Kyseessä ei ole ihan mikä tahansa tivoli, vaan siihen kuuluu satoja laitteita ja kojuja, jotka vievät kilometrikaupalla tilaa. Monia laitteita on kaksi tai kolmekin, esimerkiksi useampi Breakdance. Kaikki tämä aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Roze Maandag eli pinkki maanantai on tivolissa jo 25 vuotta järjestetty GLBT-tapahtuma, jonne saapuu parhaimmillaan jopa 300 000 ihmistä. Edeltävänä päivänä muuten järjestetään nykyisin autisteille tarkoitettu tivolitapahtuma, jossa mm. musiikki ja muu möly on hiljempaa ja vähemmän vilkkuvaloja sun muuta, sekä tietysti muita autisteja seurana.

Roze Maandag

Tykkään kovasti pride-kulkueista, mutta en ole sellaiseen päässyt täällä enkä Suomessa 2009 jälkeen (2010 näimme kyllä jämät Antwerpenin pridestä). Siksi halusin siis Roze Maandagiin, vaikka se ei pride olekaan. Kyseessä on ennen kaikkea bileet. Ja hollantilaiset rakastavat bilettämistä. (Joka ei siis ole sama kuin dokaaminen, toim. huom.)

Tilburgin kaupunki tulvi pinkkejä ilmapalloja, joilla koristettiin niin baarit kuin kummitusjunatkin. Tapahtumaan johdatti vaaleanpunainen matto. Kahviloiden terassien omenapiirakoillekin pursotettiin pinkkiä kermavaahtoa. Keskustassa on ravintola- ja baarikatuja toisensa jälkeen, kaikki tietysti menossa mukana spesiaalidrinkkeineen, DJ:ineen ja muineen.

Ehkä puolet ihmisistä oli pukeutunut pinkkiin pukukoodin mukaan, vaikka eivät olisi varsinaisesti olleet mukana tapahtumassa. Näin eräällä tummaihoisella miehellä jopa pinkin fetsin. Eräs firma jakoi ilmaiseksi pinkkejä kruunuja teksteillä Gay ja Queen, niihin sonnustautuivat usein kokonaiset perheet. Tietysti näkyi myös paljon upeita drag queenejä ja kingejä ja erilaisia kinky-asuja. Eri kansallisuuksia näkyi tosi paljon.

Ihmiset näyttivät iloisilta ja onnellisilta. Baaritiskien takanakin bailattiin, kun pääteltasta pamahti Euphoria soimaan.

Tivoli oli aivan käsittämättömän iso, enkä edes nähnyt siitä kuin ehkä kaksi kolmasosaa (loput oli radan toisella puolella). Kaikki mahdolliset kieputtimet, karusellit, kuukävelyt, vekkulat ja muut, oli jopa koju jossa esiteltiin miniatyyritivolia. En meinannut löytää tivolista pois ollenkaan!

Ehkä se ei ole tarkoituskaan.

Kommentoi
Name and Mail are required