Vammaisten syrjintä ei kiinnosta

Olli Immosen ja monien muiden persujen rasistiset mielipiteet ovat herättäneet paljon vastustusta, syystäkin. Samaan aikaan monilla ihan tavallisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään vaikkapa homoja tai maahanmuuttajia vastaan, on aivan järkyttävän ableistisia eli vammaisia syrjiviä mielipiteitä. Ne ovat melkeinpä normi.

Kun koko ableismin käsite on tuntematon, eikä siitä mediassa kirjoiteta, ihmiset eivät kykene tunnistamaan ableismiaan tai kyseenalaistamaan sitä. Rasismista sentään puhutaan koko ajan – vaikka jotkut hompanssit ovatkin sitä mieltä, ettei sitä Suomessa ole lainkaan.

Kuvitellaanpa vaikkapa tilanne, jossa työpaikkaa hakee turkkilainen mies tai somali, joka puhuu täydellistä suomea ja täyttää muutkin vaatimukset. Työnantaja voi jättää tämän palkkaamatta etnisen syntyperän takia. Hän voi toki perustella itselleen, että hylkäys tapahtui muista syistä. Usein hän ymmärtää, että hänen päätöksellään on ainakin osittain rasistiset motiivit.

Kun työtä hakee CP-vammainen pyörätuolin käyttäjä, joka samalla lailla täyttää vaatimukset, työnantaja voi ajatella, ettei vammaisesta ole tällaiseen työhön. Hän ei mieti, että onkohan tämä nyt ableistinen mielipide. Tuntuu niin selvältä, että vammainen ei voi pärjätä vammattomalle, eihän se mitään syrjintää ole.

Juuri luin erästä Vauva.fin ketjua, jossa useampi postaaja julisti niin CP-vammaiset, MS-tautia sairastavat kuin halvaantuneetkin kaikki mielisairaiksi, “koska kyse on vakavista aivosairauksista”. Siis mitä?

CP-vammahan ei liity älyyn tai psyykeen mitenkään, vaikka siihen voi harvoin liittyä myös kehitysvamma. Halvaantuminen johtuu yleensä selkäydinvammasta, eli sillä ei ole aivojen kanssa mitään tekemistä. MS-tautikaan ei yleensä vaikuta psyykeen, enintään vaikea sairastaminen voi masentaa. Tietysti mielisairaus ei tee kenestäkään huonoa ihmistä, mutta on surullista, että neurologiset vammat sekoitetaan psyyken ongelmiin.

Niin kauan kuin erilaisista vammoista ja sairauksista ei ole edes asiallista tietoa, käsitykset vammaisista perustuvat harhakäsityksiin ja ennakkoluuloihin.

Työelämä ja ihmissuhteet ovat ne asiat, joissa vammaiset törmäävät eniten asenneongelmiin, vaikka tietysti myös esteettömyyden puute on iso ongelma. Esteellisyys johtuu yleensä joko siitä, että vammaisia pidetään marginaalisena ryhmänä (ja siten ongelmaa vähäpätöisenä, ainakin kustannuksiin nähden) tai siitä, ettei koko asiaa ole edes ajateltu.

Työelämän ja ihmissuhteiden ongelmat johtuvat pitkälti siitä, että vammaisten ajatellaan olevan perustavanlaatuisesti toisenlaisia kuin vammattomien. Vammaiset ovat huonompia, sekundaa. Miksi valita vammainen, kun voi ottaa tervekehoisen.

Minusta tuntuu, että hyvin harvalla ihmisillä ei ole voimakkaan ableistisia asenteita. Valitettavasti tällaiset näkemykset ovat hyvin yleisiä myös terveydenhuollossa ja vammaispalveluissa.

Moni on sitä mieltä, että suomalaisten rasistisuus on noloa myös maailmalla. Niinhän se onkin. Mutta ihan yhtä noloa on suomalaisten ableismi.

Miten ableismi saataisiin mukaan julkiseen keskusteluun niin, että ihmiset voisivat alkaa kyseenalaistaa omia ableistisia ajatuksiaan?

7 Responses “Vammaisten syrjintä ei kiinnosta”

  1. Niin pässi en sentään ole ikinä ollut että olisin esimerkiksi olettanut halvaantuneen olevan tyhmä, mutta aika montaa aiheeseen liittyvää juttua olen herännyt ajattelemaan vasta sun tekstejäsi luettuani. Kiitos siitä! Nolon vähänhän näitä on tullut mietittyä, kun ei aihepiiri juuri ole omaa tai lähipiirin elämää koskettanut.

    Ableismista pitäisi tosiaan keskustella isomminkin. Ootko ikinä kirjoittanut aiheesta esim. Hesarin mielipidepalstalle? Aina voi elätellä toivoa, että se olisi alku joka saisi jonkun muunkin sanomaan jotain. Ehkä ei ihan just nyt kannata kun turvapaikanhakijakeskustelu käy somessa niin kuumana ettei muuta taida sekaan mahtua, mutta kunhan se vähän tasaantuu… :)

    • Kiitos kommentista. Tuntuu aivan absurdilta, että kukaan voisi kuvitella “halvaantumisen tekevän tyhmäksi”, mutta silti jatkuvasti kuulee tapauksia, että pyörätuolin käyttäjälle ei puhuta suoraan, vaan hänen seuralaiselleen (tietysti kehitysvammaisellekin pitäisi puhua suoraan).

      Harkitsin kyllä mielipidekirjoituksen kirjoittamista tästä aiheesta, joskaan en Hesariin. Sinne olen elämässäni lähettänyt monta huolella kirjoitettua mielipidekirjoitusta, joista yhtään ei ole julkaistu. Maakuntalehtiin olen kirjoittanut neljään lehteen yhden tekstin kuhunkin ja kaikki on julkaistu. Mieluummin kirjoitan sellaisia, jotka eivät mene hukkaan.

      Tästä on vain vaikea argumentoida ja selittää lyhyesti ihmisille, joille koko aihe voi olla täysin vieras. Blogissa minulla on kuitenkin useita kirjoituksia aiheesta, joilla voin täydentää toisiaan.

  2. Satu says:

    Hei, Maija. Hyvä kirjoitus aiheesta, josta tosiaankin puhutaan mediassa aivan liian vähän. Itse olen törmännyt lukuisia kertoja siihen, että minun oletetaan olevan pyörätuolin ja CP-vammadiagnoosini vuoksi älyllisesti vammainen. Kun sitten selitän, että itselläni ko. vamma vaikuttaa pääasiassa jalkoihin ja että kyseessä on AINA liikuntavamma, ihmiset ovat aivan ihmeissään. Ärsyttää sekin, että moni vammaton tuntuu automaattisesti ajattelevan, ettei vammaisen ihmisen kannata / tarvitse esimerkiksi opiskella tai tehdä työtä, kun ei kaikilla “terveilläkään” ole siihen mahdollisuutta. Vamman omaavia ihmisiä pidetään ikään kuin lähtökohtaisesti jotenkin vajaina ja automaattisesti huonompina kuin vammattomia, vaikka vamma ei vaikuttaisikaan henkilön kaikkeen tekemiseen eikä se missään tapauksessa ole yksilön ainoa ominaisuus. Voitaisiinkohan ihmisen vamma nähdä yhteiskunnassamme joskus jopa hänen vahvuutenaan…

    • On surullista, miten yleisesti CP-vamma sekoittuu kehitysvammaan, vaikka kummasti pelkkä pyörätuolikin riittää saamaan aikaan tällaisia mielikuvia. Voisikohan CP-liitto tms tehdä jonkin kampanjan aiheesta?

      Täällä Hollannissa moni nuorikin saa pyörätuolin väliaikaisesti käyttöön, jos vaikka murtaa jalkansa, siinä missä Suomessa yleensä linkataan kepeillä, jolloin pyörätuoli ei läheskään niin vahvasti yhdisty toiseuteen, tragediaan ja siihen, että korvien välissäkin olisi häikkää.

  3. Minusta tuntuu muutenkin, että tätä koko terve/sairas -asetelmaa pitäisi kyseenalaistaa. Montako ihmistä löydät, keillä ei ole yhden yhtä diagnoosia? Ei allergiaa, astmaa, migreeniä, rasitusvammoja, allergioita, masennusta, epilepsiaa, ADHD:ta, bulimiaa, keliakiaa, verenpainetautia…? Useimmilla tuntemillani ihmisillä itseni mukaanlukien on useampi diagnoosi. Silti ylläpidetään jotain ihme Terveen Ihmisen ideaalia mitä ei ole edes olemassa. Pitäisi enemmän keskittyä siihen minkä verran toimintakykyä on missäkin asiassa ja miten sairaus tai vamma sitä sitten rajoittaa vai rajoittaako.

    Erityisesti minua raivostutti kun eräs henkilökohtaista avustajaa itselleen hakeva henkilö rajasi, että kelpuuttaa ainoastaan _fyysisesti ja psyykkisesti terveitä_ avustajia (ilmoitinkin tästä Työkkäriin etteivät he mielestäni voi julkaista tällaista syrjivää ilmoitusta sivullaan). Teki mieli sanoa että minä olen diagnoosini piilotellut ulkopuolisilta koko ikäni että eiköhän onnistu sinunkin kanssasi. Toisekseen jos minusta joku asia teki hyvän avustajan niin se, että ymmärrän tasan tarkkaan miltä toimintakyvyn rajoittuminen tai menetys tuntuu, Kelaa vastaan tappelu, koko muuta yhteiskuntaa vastaan tappelu… ja se, että sinut nähdään vain sairautesi tai vammasi edustajana.

    • Olen sitä yrittänyt kirjoissanikin kyseenalaistaa tai ainakin herättää keskustelua. Esim. Makuuhaavoja-romaanin Helinä pitää itseään terveyden perikuvana ja halveksuu heikkoutta, mutta itse piilottelee heinänuhan (vai astman, en enää muista) lääkkeitä.

Click here to cancel reply.

Kommentoi
Name and Mail are required