Lonkeroista rimpuilua

NaNoWriMoa on nyt takana kymmenen päivää. Helppoa ei ole ollut, vaikka ensimmäinen päivä sujuikin kohtuullisen hyvin. Terveyden suhteen on kaikki mahdollinen mennyt pieleen, niin kokeellisten hoitojen saaminen (yksi on peräti yhä kateissa) kuin muukin. Aikataulussa on pysytty, mutta hyvin, hyvin vaikeasti, vaikeammin kuin millään aiemmista seitsemästä kerrasta.

Sinänsä sääli, koska itse tarinan kanssa menee paremmin kuin vuosiin. Tai siis molempien tarinoiden kanssa. Aluksi romaanin arkisempi B-tarina tuntui läheisemmältä, sijoittuuhan se nykyaikaan, mutta tulevaisuuteen sijoittuvan A-tarinan alun perin etäiseen päähenkilöön olen päässyt ehkä vielä enemmän iholle. Tämä on henkilövetoista kamaa, ehdottomasti. Toivottavasti ei liikaa.

Yllättäen eräs kiinnostavimmista, hauskimmista ja syvällisimmistä kohtauksista, ja toistaiseksi pisin, on syntynyt puhkitylsällä speksillä “Sampo löytää ufoilmankostuttimen”.

Silloin harvoin kun hypoglykemian niljaiset lonkerot vapauttavat lyijynraskaasta otteestaan, tekstiä syntyy niin että sormet vain tanssivat näppiksellä. Pakkokin on, kun nämä hetket ovat niin ohikiitävän lyhyitä.

Rihmastossa on joitain juttuja, etenkin sen fantastisen A-tarinan tiedeosuuksissa, joista en ole varma, iskevätkö ne muihin kuin minuun itseeni. Mutta ainakin kirjoitan juuri sellaista romaania, jonka haluaisin itse lukea.

Kommentoi
Name and Mail are required