Rocknomicon on täällä

Rocknomicon-kansi

Osuuskumman rock-aiheinen antologia Rocknomicon on nyt vihdoin ilmestynyt. Kokoelman aloittaa minun sukupuolen moninaisuutta käsittelevä novellini Perjantai-illan huumaa, joka on siis eräänlainen prequel Sisimmäiselle. Hieman jouduin aika-avaruutta venyttämään ja Sisimmäinenhän ei ole spefiä, mutta tämä on. Mitäs pienistä.

Olen lukenut myös osan muista mukana olevista teksteistä. Messissä ovat osuuskummajaisten lisäksi myös J. Pekka Mäkelä, jonka spefiromaaneissa musiikki näyttelee yleensä ainakin jonkinlaista roolia, sekä Noitalinna huraa!:n laulaja-sanoittaja Sari Peltoniemi, joka spefipiireissä tunnetaan myös proosastaan. Peltoniemi kirjoittaakin todella hyvin. Mukana on myös mm. useita maailmanloppua käsitteleviä novelleja.

Huomenna vietetään kirjan julkkareita Turussa Whisky Barissa klo 16 alkaen. Tällä kertaa minä en valitettavasti ole mukana, mutta siellä on mm. Juha Jyrkäs soittamassa heviä sähkökantelella.

Rocknomicon on myös loistava joululahjaidea kaikille rockin ja raskaamman musiikin ystäville!

Kommentoi
Name and Mail are required