Sienikirjallisuutta
Pari vuotta sitten aprillasin blogissani, että alkaisin kirjoittaa mikrobeista fiktiota. En tiedä oliko teksti kenestäkään muusta hauska kuin itsestäni ja tuskin kukaan sitä hetkeäkään piti totena, ei ollut tarkoituskaan.
No, sittemmin olen kirjoittanut romaanin adenoviruksista ja työn alla on romaani sienistä (etenkin homeista), kuten selvänäkijän kykyjä ilmeisestikin omaava Polga jo blogaukseen kirjoittamassaan kommentissa ennakoikin. Olen heittänyt, että romaanin nimi voisi hyvin olla Kodin sienikirja.
En ole muuten löytänyt juuri mitään aikuisten kirjoja, jotka käsittelevät sieniä, ellei kyseessä ole jokin scifijännäri tai kauhukirja, jossa tappajasieni valtaa maan. Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa on tietysti home mukana, mutta aika eri lailla kuin omassani.
Olen läpällä heittänyt myös, että seuraavaksi kirjoitan sitten romaanin arkkibakteereista. Jossain vaiheessa tajusin, että seuraavan romaanini idea sisältää sairauden, joka joissain teorioissa on yhdistetty arkkeihin. Eli itse asiassa vitsailuni ei välttämättä ole siis aivan etäällä todellisuudesta tälläkään kertaa.
Se olisikin varmaan ensimmäinen arkkibakteereja käsittelevä nuortenkirja. Mutta luulen, että arkit jäävät kyllä aika pieneen rooliin. Tavallisiin bakteereihin saatetaan törmätä hieman enemmän.
Tuesday, November 17th, 2015, by Maija Haavisto and is filed under "Kirjoittaminen, Omat kirjat, adeno, arkit, huumori, ideat, meta, mikrobit, rihmasto, sienet, virukset". You can leave a response here. Pinging is currently not allowed.