Iloinen iloton yllätys
Anne Leinosen Viivamaalari ei oikein iskenyt minuun. Onneksi kuitenkin nappasin kirjamessujen alekorista kirjan Ilottomien ihmisten kylä. Se oli hyvin erilainen romaani, joka vetosikin sitten monella eri tavalla, etenkin tunnelmallaan.
Kirja kertoo nuoresta Aalo-pojasta, joka asuu Torppakylässä. Muutaman kylän yhteisö elää eristyksessä muusta maailmasta. Elämä on jossain määrin amishmaista, koneita katsotaan karsaasti ja työnteko on elämän keskipiste. Olennaisinta on kuitenkin se, että nauraminen on ankarasti kielletty. Sitä pidetään sairautena, joka voi johtaa kuolemaan. Niinpä esimerkiksi leikit ja iloinen musiikki on kielletty.
Aalolla on toki myös ihastus ja uskottu Seeri, jolle voi puhua salaisista asioista. Vaan uskaltaako Seerillekään kertoa, kun kylään saapuu salaperäinen muukalainen rajan takaa, jossa virallisesti ei edes ole mitään. Aaloakin alkaa houkutella ajatus rajan toiselle puolen matkustamisesta.
Ilottomien ihmisten kylä on jossain määrin hidastempoinen, mutta minua ei häirinnyt. Päinvastoin se sopii kuvaamaan maaseudun verkkaista elämäntyyliä. Kirjassa minua kiehtoi henkilöiden ja juonen – vaikka ei niissäkään varsinaista vikaa ollut – sijaan enemmän tunnelma ja maailma. Luin kyllä kirjan muutamassa päivässä, joten kaipa se juonikin oli kiinnostava.
Ei liene spoileri, että Aalo lopulta pääseekin rajan taa, niin itsestäänselvää se on. Toisen maailman kiinnostavuus ei synny vain siitä itsestään vaan Aalon reaktioista siihen. Tässä oli minusta kirjan suurin vahvuus, ei niinkään se ilottomuus vaan valinta kahden välillä, maaseudun ja kaupungin.
