Missä on kirjailijan jargon?
Kirjailijoilla on minusta liian vähän ammattislangia. Toki itse työn puoleen liittyy jonkin verran terminologiaa, puhutaan kässäreistä, soppareista, kusteista ja hylyistä, termejä joiden merkitys tuskin jää kovin vieraaksi alan ulkopuolisillekaan. Sitten on näitä aavistuksen UG:mpia, kuten Södika, lanu tai beeta(lukija).
Aika vähän pitkiäkään sanoja kuitenkaan lyhennetään. Kustantamo, kirjamessut tai apurahahakemus sanotaan yleensä koko sanoilla (vaikka jotkut puhuvatkin kustantamoiden sijaan esim. taloista tai talleista). Oikovedoksen voisi lyhentää vaikka oikkariksi, mutta en ole tähän törmännyt.
Ei kai sähkökirjakaan ole vielä kerännyt mitään sympaattista lempinimeä.
Itse kirjoitusprosessiin kaipaisin hienoa jargonia. Ehkä enemmän sellaista Markus Kajo- tai Elimäen tarkoitus -henkistä. Niin kuin se tunne, kun kässäristä ei osaa päättää, onko se loistava vai ihan hirveää paskaa, jota ei edes kirjoittajansa pitäisi lukea.
Tai se kun kirjailijalle tulee joskus päähänpistosta tunne, että jonkin asian vain pitää mennä niin. Tämä hahmo on nyt entisestä Jugoslaviasta tai jonglööri tai nimeltään Kurpitsa, ei se voi olla mitään muutakaan, vaikka se vaatisi miten paljon ylimääräistä työtä eikä vaikuttaisi edes juoneen.
Tai se, kun on hieman edellisen kaltaisen päähänpiston seurauksena laittanut kässäriin juttuja, joiden pelkää olevan ehkä ylimääräisiä ja päätyvän vielä poistoon, mutta sitten tajuaa jotain olennaista ja yhtäkkiä nämä irralliset jutut nivoutuvatkin yhteen ja oikeastaan koko kässärissä ei ollut pointtia ennen kuin teki tämän oivalluksen.
En minä nyt sentään ainoa voi olla.
One Response “Missä on kirjailijan jargon?”
Aiemmin tänään totesin twitterissä, että ‘kurjoittaminen’ on verbi sille, kun istuu sohvan nurkassa muhimassa kurjaa kohtaloaan, vaikka oikeasti pitäisi kirjoittaa. Sopii kaikelle kirjoittamisenvälttelywhinelle.
“Tai se, kun on hieman edellisen kaltaisen päähänpiston seurauksena laittanut kässäriin juttuja, joiden pelkää olevan ehkä ylimääräisiä ja päätyvän vielä poistoon, mutta sitten tajuaa jotain olennaista ja yhtäkkiä nämä irralliset jutut nivoutuvatkin yhteen ja oikeastaan koko kässärissä ei ollut pointtia ennen kuin teki tämän oivalluksen.”
Tää on muuten loistava hetki. Kyllä, sille pitää saada nimi.