Oma peli paras peli
Vaikka kirjoitinkin ensi vuonna ilmestyvän peliaiheisen romaanin, on pakko tunnustaa, etten ole koskaan ollut erityisen innostunut kortti- tai lautapeleistä. Okei, Trivial Pursuit, Alias ja Pictionary, koska olen niissä hyvä. Ainoa hyllystämme tällä hetkellä löytyvä lautapeli on englanninkielinen Scrabble.
Yhdestä korttipelistä olen kuitenkin innoissani, nimittäin Dixitistä. Tämä on useimpien lautapeliharrastajien mielestä ehkä vähän samassa sarjassa kuin nuo “koko perheen lautapelit”. Siitä tykkäävät ei-pelaajatkin. Kaikki. Se on siis vähän epäilyttävä. Ns. filleri.
Onneksi en ole tosipelaaja niin saan tykätä Dixitistä tykkäämättä Menolipusta tai olematta koskaan pelannut Settlers of Catania.
En ole tosin pelannut Dixitiä koskaan oikealla pakalla, vaan tutustuin siihen siskoni pakan kautta. Hän oli tehnyt sen leikkaamalla lehdistä kuvia ja liimaamalla kartongille. Pelissä annetaan vihjeitä ja muut pelaajat laittavat niihin sopivia hämäyskortteja. Sitten arvataan, mikä on oikea kortti. Parhaat pisteet saa jos osa arvaa, mutta eivät kaikki. Myös muiden hämäämisestä ropisee pisteitä.
Innostuin välittömästi, olen pienestä pitäen rakastanut leikata lehdistä kuvia. Ja minulla oli kotona valtava kasa aikakauslehtiä, jotka olisi pitänyt heittää pois, mutta en ollut heittänyt. Mm. kolmen eri lentoyhtiön lehtiä sekä kasapäin terveyslehtiä, joita saan ilmaiseksi Terveystoimittajien jäsenenä. Tässä olikin varsinainen kultasuoni. Lääkemainosten kuvat ja hollantilaislehtien moderni taide ovat juuri sopivan hämäriä tähän tarkoitukseen.
Pakkani valmistui kuukaudessa. Siinä on nyt reilu 80 korttia, suunnilleen saman verran kuin oikeassa Dixitissä. Ostin 100 kappaletta pelikorteille tarkoitettuja taskuja, joten vielä voisi pakkaa vähän laajentaa. Kuvia kyllä riittää yhä, nyt kiinnostus vähän lopahti kun pakka on periaatteessa täysi. Mitä enemmän kortteja, sitä parempi, tietysti.
Onhan se hauska pelata itsetekemillään korteilla, vaikkei kuvia olekaan itse ottanut. Rajaaminenkin on tässä tosin taitolajinsa.
Dixit on kevyt ja humoristinenkin peli, mutta samalla kertoo paljon myös ihmisten ajatusmaailmasta. Usein joku arvaa oikean kortin – mutta ihan eri perustelulla kuin mihin vihjeesi perustui. Joskus on hyvin vaikea sanoa, onko jokin vihje liian helppo tai liian vaikea. Jotkut arvaavat hyvin toistensa vihjeet, vaikka eivät tuntisi toisiaan.
Peliä olen pelannut useiden eri kaveriporukoideni kanssa, niin englanniksi kuin suomeksi. Viimeksi tänään. Myös anoppilassa on pelattu ja anoppihan tajusi heti jutun jujun. Oikeastaan kaikki ovat viihtyneet Dixitin parissa. On myös kiinnostavaa, että siinä, kuten monessa pelissä, on ihan eri strategiat 3, 4 ja 6 pelaajalla (muillakin määrillä voi pelata, noista on kokemusta).
Suosittelen!
