Puskee, puskee
Hieman tilapäivityksiä taas kirjoitusrintamalta, jolla jotkut asiat etenevät tosi hyvin ja toiset huonommin.
Rihmasto
Realismia ja spefiä sekoittava romaani on työn alla, nyt viime viikkoina editoiminen on kyllä edennyt nihkeästi. Toivottavasti pian paremmin. Ajatukset pyörivät liikaa jo seuraavassa romaanissani.
Adeno
Edellinen romaani ilmestyy ensi vuonna. Sain juuri kustannustoimittajan kommentit ja odottelen markkinointipuolen kommentteja kansiluonnoksista.
Lastenkirjat
Ensimmäinen lastenkirjani Seeprakoiran seikkailut ilmestyi alkuvuodesta. Minulla on kaksi muuta lastenkirjaideaa, joista toista olen suhteellisen aktiivisesti käsitellyt mielessäni. Saa nähdä, aktiivisesti en ole näitä työntämässä vielä eteenpäin.
Ruokavaliokirja
Kustantamon pomo sai kenkää ja samalla sai kenkää myös erityisruokavaliokirjani, jonka piti alun perin ilmestyä tänä syksynä, mutta kustantaja siirsi sen kevääseen. Neljä muuta kustantamoa on ollut siitä kiinnostuneita, mutta kaikkien mielestä se on lopulta ollut “liian tekninen”. Yksi miettii vielä joulun ylitse. Tarvitsisin siis kiireellisesti uuden kustantajan!
Ruokakirja
95 % valmis, vuodesta 2011 työn alla ollut ruokakirja on nyt varmaan lopullisesti kuopattu, koska toinen tekijä (jolla on kaikkien reseptien lopulliset versiot) feidasi. Plus kts. ed.
Englanninkielinen lääketiedekirja
Lääketiedeaiheisesta kirjasta, johon kirjoitin yhden luvun, ei vieläkään ole tarkempaa tietoa, mikä on vähän turhauttavaa kun luku editoitiinkin jo yli kaksi vuotta sitten. Saa nähdä tuleeko sitä koskaan.
Leffakässärit
Toxic Dreams ei menestynyt toisellakaan Nicholls-kierroksella. En tiedä lähetänkö sen vielä kolmannelle ja/tai kirjoitanko jotain muuta seuraavaksi.
Näytelmät
Kirjoitin huhtikuussa ScriptFrenzyssä kaksi keskeneräistä näytelmää ideoista, joita olen pyöritellyt jo pitkään: tragikoominen monologinäytelmä ja absurdi komedia. En ole ehtinyt kumpaakaan editoida. Tarkoitus oli tänä vuonna saada valmiiksi molemmat, mutta ei taida kyllä tulla kummastakaan valmista, saa nähdä tuleeko ollenkaan.
Seuraava näytelmäprojekti voisi teoriassa olla Nicholls-leffakäsikseni näytelmäversio, mutta ei kyllä sekään ole oikein inspiroinut. Käsikirjoittaminen ei jostain syystä vain juuri nyt kiinnosta, saatan jopa skipata ensi ScriptFrenzyn (tosin siihen on vielä monta kuukautta, ehtiihän tässä tulla toisiin ajatuksiin).
Raapaleet
Olen nyt viime kuukausina kirjoittanut raapaleita vähän laiskasti, mutta minulta on yhteensä tänä vuonna julkaistu kymmenisen raapaletta Osuuskumman pienoisantologioissa, viimeisinä Punasiivet ja Ernon päätös osassa 4/2015, sekä postikorttina englanninkielinen Affection. Jos sähkökirjat eivät kiinnosta, ensi vuoden alussa tulee myös painettu kirja.
Muut novellit
Minulta ilmestyi tänä syksynä ensimmäiset pitkät antologianovellini: Meri vaatii Kristallimeri-antologiassa ja Perjantai-illan huumaa Rocknomiconissa. Keväällä päivänvalon näkee cripfic-steampunk Josefiinan ihmeellinen vaunu, josta on nyt työn alla neljäs versio kustannustoimittajien kommenttien kanssa.
Työn alla ensimmäisellä kierroksella on myös yksi suomenkielinen absurdin humoristinen antologianovelli sekä kaksi englanninkielistä lääketiedenovellia kirjoituskilpailuun. Kaksi muuta novelli-ideaa on pyörinyt päässä suht kauan, mutta en ole ehtinyt niitä kirjoittaa, kun deadlinelliset projektit ovat tulleet ensin.
Kustannustoimittaminen
Olen toimittamassa novelliantologiaa ja romaania, joista jälkimmäinen projekti on jo loppusuoralla ja romaani on menossa taittoon pian. Mielenkiintoista, haastavaa puuhaa. Lisäksi olen koelukenut joitain kässäreitä viime aikoina ja luen varmaan lisää lähikuukausina.
Lehtijutut
Minulta on ilmestynyt tänä vuonna vain yksi artikkeli, sekin viime vuonna kirjoitettu. Voi siis jäädä ensimmäiseksi lehtijututtomaksi vuodeksi vuosiin. Nyt syksyllä on kyllä ehdoteltu 2-3 juttua, mutta mikään ei ole ainakaan toistaiseksi mennyt läpi. Useita hyviä ideoita on/oli, yksi ehti jo kulua, kun en saanut ajoissa ehdotuksia kirjoitettua.
Olen kyllä yhden pitkän lääketiedeartikkelin kirjoittanut arvostettuun englanninkieliseen blogiin, en tiedä vielä milloin se ilmestyy.
Haastattelut
Minua haastateltiin hiljattain Vihreä Tuuma -lehteen, muita juttuja ei nyt ole tiedossa.