Aivot sulavat tuppukylässä

Elias Koskimiehen Ihmepoika on hulvaton kirja. Se on tavallaan tosi ärsyttävällä tavalla teinimäinen slangia ja teini-ikäisten loputonta suhdedraamaa myöten. Jopa caps lockia ja kolmoishuutomerkkejä käytetään.

Teos kuitenkin hyödyntää tyylikeinoja hyvin taitavasti ja kääntää melodraaman voitokseen, onhan päähenkilö suhteellisen “flaming queer” ja siten melodraama sopii häneen hyvin. Teinikieli taas sekoittuu ihastuttavasti murteeseen.

Mää en kestä, tästä tullee ihana kesä mää tiejän sen jo nyt ja musta on greisii ett me voidaan viettää se yhdessä!!! Mun aivo sulaa!!! I love you!!! Jet’amee!!!”

Ihmepoika

Ihmepoika sijoittuu Pohjanmaalle vuoteen 1990. Kirja alkaa hämmentävästi, toisessa persoonassa. Siitä kuitenkin liu’utaan pian ensimmäiseen. Päähenkilön isä on kuolemassa. Se tekee hänestä säälin kohteen, ehkä kartetunkin.

Isän kuolema ei kuitenkaan ole pahin ongelma. Madonnaa ja New Yorkia fanittavan pojan on vaikea istua pikkukylän muottiin. Kaverit muhinoivat autiotalossa ja invavessassa ja teini-iän tärkeä kesä uhkaa mennä ohitse. Tykkäykset, ihastukset ja vihaukset vaihtelevat salamannopeasti, ainakin muilla paitsi päähenkilöllä.

Madonna-fanitus tuntui hämmentävältä kun oli vain pari viikkoa aiemmin lukenut kirjan, jossa Madonna-fanitus symboloi yhä 2000-luvulla kapinaa ja röyhkeyttä. No, kaipa häntä on melko moni fanittanut vuosien varrella.

Kirja on usealla tapaa omaperäinen muutenkin kuin tyyliltään. Kasvukertomus ja ulkopuolisuus eivät toki ole harvinaisia aiheita, eikä vanhempien kuolemakaan, mutta kirja käsittelee (sukupuoli)identiteettiä uudella tavalla. Päähenkilö on naisellinen, mutta onko hän homo tai trans? Sillä ei ole väliä.

Kommentoi
Name and Mail are required