Aito avioliitto – mitä BFF todella tarkoittaa
Karin Spaink on amsterdamilainen ihmisoikeusaktivisti, joka tunnetaan ehkä parhaiten pro-choice-aktivistina ja sk*entologiaa vastaan taistelijana. Hän on kirjoittanut paljon vammaisuudesta, sillä hän sairastaa MS-tautia ja on sairastanut myös rintasyövän. Tutustuin hänen kirjoituksiinsa jo 90-luvulla.
Hiljattain menin pitkästä aikaa lukemaan hänen blogiaan ja vastaan tuli jo muutamia vuosia vanha todella pysäyttävä kirjoitus hollanniksi. Karin kertoo, miten hänen sydänystävällään diagnosoitiin parantumaton syöpä, elinaikaa arvioitiin olevan jäljellä puolisen vuotta. Karen ehdotti, että he menisivät naimisiin. (Viittaan tässä molempiin etunimillä, koska Karin luonnollisestikin puhuu puolisostaan etunimellä.)
Karin oli aina vastustanut avioliittoa, mutta tässä tapauksessa avioituminen ratkaisi monta ongelmaa. Christianella oli paljon ystäviä ja häntä jännitti kertoa heille kaikille. Aiemmin naiset olivat jo viettäneet 25-vuotisen ystävyytensä kunniaksi juhlia, heitä harmitti että yleensä sellaisia vietettiin vain avioliittojen kunniaksi. (Niin, miten olisi!) Hääjuhlat olisivat hyvä tapa samalla hyvästellä ihmisiä. Ym. linkissä on muuten myös hääkuva.
Naimisissa olo helpotti myös käytännön järjestelyjä, kun Chrisillä oli lähiomainen esimerkiksi sairaalakäynneillä. Vaimo pääsee aina mukaan, eikä vierailuaikojakaan tarvitse noudattaa.
Karin tajusi vasta myöhemmin, että Chris tarvitsi myös ihmistä, joka vakuutti pysyvänsä tämän rinnalla loppuun asti.
Chris halusi myös vihkisormukset. Hän ehdotti, että Karin voi pitää omaansa kaulaketjussa, tämä kun vierasti sormuksien käyttöä. Mutta Karin sanoi, että ei riisuisi sormusta koskaan pois. Chrisin kuoleman jälkeen hän pitäisi molemmat sormukset sormessaan omaan kuolemaansa asti.
Karin järjesti myös ystävien tapaamiset vaimonsa kanssa, sillä tällä oli rajallisesti voimia. Pääpiirteissään ystävät kutsuttiin vakiobaariin joka perjantai. Jos Chrisillä ei riittänyt voimat, he saattoivat viettää aikaa keskenään. Ihmiset kuuntelivat Karinia, olihan tämä Chrisin vaimo. Ystävät kasvoivat yhä lähemmäksi toisiaan, eniten tietysti Chris ja Karin.
Karin lopetti kirjoituksensa sanoihin, että ilman syöpää he olisivat olleet “vain” sydänystäviä. Mutta nyt kun Chris kuoli, hän on hyvin otettu siitä, että saa olla tämän leski.
Karin on kirjoittanut blogiinsa myös useita koskettavia kirjoituksia musertavasta surustaan – 11 kuukautta Chrisin kuoleman jälkeen hän “oli pystynyt muutaman kuukauden lukemaan taas lehtiäkin”, posteja hän ei avannut puoleen vuoteen -, valitettavasti nämäkin vain hollanniksi.
“Nyt katson lehtiä myyviä asunnottomia uudella tavalla. Helposti ajattelemme, että heidän elämänsä on turvallisen kaukana omastamme. Itse emme koskaan tekisi niin typeriä valintoja elämässämme! […] Ainoa mikä esti minua joutumasta kodittomaksi oli suoraveloitus, jonkin verran säästöjä ja ystävien vankkumaton tuki.”
Ihan vähän ehkä itketti kun luin näitä kirjoituksia.
