Kirjoittaja kompastui omaan nokkeluuteensa
Itsensä tunteminen fiksuksi on hieno tunne. Olen tuntenut niin useita kertoja tällä viikolla. Kustannustoimittamisessa on aina kivaa, jos joku ottaa ison ehdotuksen vastaan ja se toimii hyvin, tai jos joku jopa kehuu ehdotusta. (En toki hommaa egon takia tee tai siksi, että haluaisin änkeä omia ideoitani muiden teksteihin, mutta palaute on kiva lisä.)
Muutama päivä sitten tein pitkästä aikaa käännöstarkistusta ja onnistuin bongaamaan virheen, jollaisen melkein jokainen kääntäjä tekisi, eikä juuri kukaan muu olisi sitä tässä vaiheessa huomannut, mutta lääketieteen osaamisellani sen bongasin. Tuli skarppi olo ja ylpeys omasta ammattitaidosta, vaikka tällaisesta ei bonuksia herukaan. (Minusta kyllä voisi.)
No, vähemmän fiksu olo tuli tarkistaessa Adeno-romaaniani ennen sen menoa varsinaiseen oikolukuun. Kässär on tässä vaiheessa käynyt usealla kustannustoimittajalla ja jokaisen käsittelyn jälkeen olen sitä editoinut.
Niin vain sieltä löytyi vielä neljä kamalaa klaffivirhettä. “Tyylikkäin” oli minusta se, kun samassa kappaleessa kuu oli sirppi ja puolikas. Tuollaisia helposti jää tekstiin, jos ne ovat jonkin matkan päässä toisistaan, mutta samassa kappaleessa, muutaman virkkeen välein?
Hyvä että sen bongasin, mutta sitä korjatessa ei tullut erityisen fiksu olo.
