Vapaaehtoisesti vankilaan

Margaret Atwoodin uusin romaani The Heart Goes Last ei ole yleisesti ottaen ollut ihmisten suosikki, moni on pettynyt siihen. Mm. romaanin seksikeskeisyydestä on valitettu.

Minun oli jostain syystä vaikeaa päästä romaanissa alkuun, puhun nyt ihan ensimmäisistä sivuista enkä monelle romaanille tyypillisestä 50 ensimmäisen sivun junnauksesta. Mutta sitten luinkin melkein koko kirjassa yhdessä päivässä.

Tulevaisuuden maailma on varsin ikävä paikka, rikollisuutta riittää, työpaikkoja ei ole. Stan ja Charmaine ovat aviopari, joka asuu autossaan. Koko ajan saa olla valppaana, ettei joku tule ja ryöstömurhaa. Toivo paremmasta tuntuu epärealistiselta.

Mutta sitten Charmaine näkee TV-mainoksen paikasta nimeltä Positron. Siellä kaikilla on töitä ja hyvät oltavat. He hakevat mukaan ja pääsevätkin. Kyseessä on täysin suljettu yhteisö, josta ei ole yhteyksiä ulkomaailmaan, eikä sinne mentyään pääse enää koskaan pois.

Positronin juju on, että joka toinen kuukausi eletään normaalisti miellyttävällä elintasolla, joka toinen kuukausi istutaan vankilassa. Tämä voi kuulostaa epäuskottavalta, mutta on suhteellisen hyvin perusteltu kirjassa. Vankila ei ole mikään erityisen julma paikka, sielläkin tehdään töitä ja harrastetaan. Charmainelle tosin osuu kohdalle aika kuumottava työpaikka, mutta siihen hän heittäytyy antaumuksella.

The Heart Goes Last -kansi

Kun positronlaiset viettävät vankilakuukauttaan, heidän talossaan asuu muita ihmisiä. Näitä altereita ei ole lupa tavata, ettei tule riitaa kodin tavaroista ja siisteydestä. Mutta Charmaine tapaa vahingossa alterpariskunnan Maxin ja kaikki suistuu raiteiltaan.

Pidin siitä, että kyseessä oli tällainen “arkinen” dystopia, itse maailman suhteen siis. Maailman tilannetta kirjassa ei juuri käsitellä, mutta “totalitarismi” on keskittynyt Positroniin. Eikä sekään ole sinänsä kulttimainen paikka, vaan enemmänkin muistuttaa suuryritystä, jos ei lasketa katoilevia ihmisiä. Ja Positroniinhan periaatteessa mennään vapaaehtoisesti, mitä nyt pois ei pääse.

Yksi syy kirjan heikkoon suosioon lienevät päähenkilöt. Stan ja Charmaine eivät ole kovin hyviä tyyppejä, mutta eivät myöskään antisankarimaisen sympaattisia. Stan on juntihtava perusäijä, Charmaine vaikuttaa hömelöltä blondilta, jolla on typeriä ja toisaalta lähes psykopaattimaisia piirteitä. Toisaalta Atwood on niin taitava hahmonluoja, että jossain vaiheessa heitäkin alkaa sympata, tosin aika myöhään. Useimmat kirjan henkilöistä ovat enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä.

Atwood on myös yksinkertaisesti niin hyvä kirjoittamaan ja kuljettamaan tarinaa, että kirja on hahmoista riippumatta oikein hyvä (ja toki mielenkiintoisen maailman takia). Epätavallisia tapahtumia ja yllättäviä käänteitä riittää ja lukijaa hämätään jatkuvasti. Henkilökaarti on varsin laaja, mutta en mennyt kertaakaan henkilöistä sekaisin, mitä minulle helposti käy. Kirjan alkuosissa mainitut henkilöt tulivat kiehtovilla tavoilla mukaan myöhemmin.

Kyllähän romaanissa sitä seksiä on. Se ei ole päälleympättyä, koska ilman sitä mitään tarinaa ei olisi. Eikä se ole mitään rakastelua, vaan eläimellistä himoa tai pelkkä vallan väline. Atwood satirisoi Hollywoodin ajatusta siitä, että kun “kemiat kohtaavat”, vaatteet sinkoilevat pois lähes välittömästi ja ihminen on täysin halujensa vietävänä (tätä ei tosin edes yritetä kutsua rakkaudeksi). Toisena ääripäänä frigidiyttä edustaa avioliitto.

Se minua hämäsi, että kirjan “tulevaisuus” oli yksittäisiä huippuedistyneitä keksintöjä lukuunottamatta käytännössä täysin nykymaailman kaltainen. Siellä oli puhelimet, webbisivut ja sähköposti, syöpähoidoista lähti edelleen tukka ja kasvojen siirtoa oli vasta alettu kokeilla. Mutta tämä oli niin silmiinpistävää, että oletettavasti se oli täysin tahallista, kenties tarkoituksena nimenomaan sijoittaa tämä nykymaailmaan, koska vuotta tai mitään aikaa paikantavia tekijöitä ei mainittu.

Eräs suosikkiasioitani kirjassa oli – erinomaisen nimen lisäksi – se, miten “luksus” vetosi alussa Charmaineen. Kun asuu autossa, jo ajatus kylvystä ja paksusta pehmeästä pyyhkeestä on kuin eroottinen fantasia, tämä puoli oli tosi hyvin kuvailtu.

Kommentoi
Name and Mail are required