Kuinka seksiä kirjoitetaan
Sain kirjan How to Write a Dirty Story: Reading, Writing, and Publishing Erotica ilmaiseksi, en muuten olisi varmaan koskaan tarttunut siihen. Nimi ei kuulosta houkuttelevalta, vaan tuo mieleen Reginan miehiset murahdukset, joille tirskuimme Protu-leirillä – ei siksi että niihin liittyi seksi, vaan koska ne olivat niin kömpelösti kirjoitettuja.
Ilmeisesti nimi onkin jossain määrin vitsi. Kirjoittaja Susie Bright, minulle tuntematon suuruus, on kirjan mukaan Jenkeissä lähes synonyymi eroottiselle kaunokirjallisuudelle ja siitä kirjoittamiselle. Hän ei tosiaankaan pidä seksistä kirjoittamista “likaisena”, vaan välttämättömänä (kaunokirjallisuudelle), hauskana ja innostavana. Vaikka ei kirjoittaisi erotiikkaa tai romantiikkaa, seksiä esiintyy lähes kaikentyyppisessä kaunokirjallisuudessa dekkareista scifiin.
Kirjan alku on mielenkiintoinen eroottisen kirjallisuuden lähihistoria länsimaissa, etenkin Yhdysvalloissa. Ketään tuskin yllättää, että seksistä kirjoittamista pidettiin pitkään moraalittomana ja sitä sensuroitiin, mutta olin enemmän yllättynyt siitä, että naisten ei moderneina aikoinakaan katsottu kiinnostuvan seksiä käsittelevästä fiktiosta. Se sopi ehkä hetero- ja homomiehille, mutta ei naisille. Ja lesboerotiikka? Sitä nyt ei edes ollut olemassa.
Nykyään tuntuu, että yleinen käsitys on päinvastainen: naiset lukevat “pehmopornoa” ja nykyään yhä kovempaakin – kirja on melko tuore, mutta Fifty Shadesia vanhempi – siinä missä heteromiehet haluavat “visuaalisempaa erotiikkaa”. Sääli, ettei kirjassa käsitellä esimerkiksi aasialaista erotiikkaa ja sen historiaa käytännössä lainkaan, ainoastaan länsimaista.
Susie Bright melkeinpä aloitti naisille suunnatun eroottisen kirjallisuuden kaupallisena genrenä, niin lesbo- kuin heteroerotiikankin, samoin kuin naisten kirjoittaman erootiikan, jota miehetkin lukevat. Hän on biseksuaalinen feministi ja hänen lähestymistapansa on mutkaton. Vaikka välillä hän vyöryttää lukijalle melkein akateemista tietoa, jutteleva (ei koskaan alentuva tai liian höpöttävä) kirjoitustyylinsä pitää sen mielenkiintoisena. Luinkin 300-sivuisen kirjan reilusti alle vuorokaudessa.
Kirjassa on paljon otteita Brightin ja muiden novelleista, enimmäkseen hyvin lyhyitä. Yllättävän monet ovat humoristisia tai muuten äkkivääriä. Bright kirjoittaa paljon siitä, että “huono seksi” voi olla kutkuttavaa, sen huono kuvaus ei.
Kaunokirjallisuuden seksi voi olla romanttista, pornahtavaa, hulvatonta, häiritsevää, nolostuttavaa, inhorealistista, kivuliasta, yksinäistä, kömpelöä, väkinäistä, väkivaltaista tai epäonnista, lyhyesti tai pitkästi kuvattua, mutta tylsää se ei saa olla. Se ei ole väkisin mukana, vaan edistää juonta ja syventää hahmoja, eikä sen tarkoitus ole antaa moraalisia opetuksia. Toimiakseen kunnolla se vaatii, että lukija tuntee jo hahmot.
Toki myös terminologiaa käsitellään paljon, mutta enemmän yleisellä tasolla kuin pitäisikö sanoa dick vai cock, joten pohdinnat sopivat pääpiirteissään myös suomen kieleen. Brightin näkemys on, että erilaisia eufemismeja voi käyttää, kunhan ne ovat omaperäisiä, eikä aina vain sykkiviä rakkauden miekkoja ja lemmenluolia.
Eufemismien tarkoitus ei missään nimessä ole korvata suorasukaisempia ilmauksia häveliäisyyssyistä, vaan ne toimivat kiihokkeina ja lisäävät tekstiin persoonaa ja kuvailua. Niillä saa myös lisää rekistereitä ja vivahteita, joilla varioida tunnelmaa, kun samassa kohtauksessa voidaan hempeillä kuvaannollisesti ja käyttää pornompaa sanastoa.
Itse en pitänyt useimmista Brightin esimerkeistä nimenomaan siksi, että ne ovat niin eufemismeja pursuavia ja siten aiheuttivat lähinnä myötähäpeän tunteita, vaikka kuinka olisivat palkittuja. (Kirjan ainoasta esimerkkirunosta, Brightin lesboeroottisesta The One About Debbiestä, sen sijaan pidin kovasti; siinä kieli on enemmän modernin runouden arkimetaforaa.)
Kirjassa on paljon kirjoitusharjoituksia, joista monet keskittyvät ihmisen sisäisen häpeän ja sen aiheuttamien blokkien hälventämiseen. Kuka tahansa voi kirjoittaa seksiä, vaikka olisi neitsyt tai saanut koko hommasta “burnoutin”. Sitä voi kirjoittaa ja sitä voi lukea ääneen. Mikään teema tai yksittäinen sana ei ole liian nolo, outo tai kieroutunut kirjoitettavaksi tai lausuttavaksi ääneen.
Monet genret mainitaan kirjassa jatkuvasti, etenkin dekkarit/rikoskirjat ja scifi, toisinaan fantasiakin. Bright selvästi tuntee kirjallisuuden kenttää laajasti. Silti olisin toivonut enemmän näiden genrejen varsinaista käsittelyä. Millaista on tieteis- tai fantasiaseksi? Fanifiktiostakin puhutaan, mutta lähinnä historiallisesta perspektiivistä: kun aikoinaan seksiä poistettiin fiktiosta, fanfic toi sen fiktioon jossa sitä ei koskaan ollut ollutkaan.
Kirjassa käsitellään myös todella paljon fiktion julkaisemista ja sen karuja realiteetteja, kuten hylkyjä, kustantamoiden talouskysymyksiä, eri kustantamoiden linjoja (mikä heille on OK seksin saralla) ja kirjailijan omia raha-asioita. Suurin osa asiasta pätee muuhunkin kuin erotiikkaan, mutta ei välttämättä Suomen oloihin. Puhkiuuvuttavat kirjakiertueet, joilla lennetään joka päivä uuteen kaupunkiin, eivät onneksi ole useimpien kirjoittajien isoin ongelma, eikä Bright niin väitäkään.
Kirjassa oli minusta monia puutteita, asioita joita olisin toivonut käsiteltävän vaikka ne eivät minulle olisikaan relevantteja, tai vinkkejä joita olen lukenut muualta, mutta en tästä. Silti suosittelisin tätä melkein kenelle tahansa kirjoittajalle, jos englanti yhtään taipuu. Useimmista kirjoittamisoppaista poiketen se on suunnattu myös niille, jotka eivät edes tähtää julkaisuun, vaan kirjoittavat omaksi ja kenties kumppaninsa iloksi.
2 Responses “Kuinka seksiä kirjoitetaan”
Muuttiko tuon kirjan lukeminen omaa kirjoittamistasi?
Se on hyvä kysymys! En osaa sanoa. Sen tiedän että yksi hiljattain lukemani blogipostaus aiheesta (johon en löydä nyt linkkiä kun en ole kotona) kyllä muutti.