Idän ihmemaa
Kun lukee paljon amerikkalaisia bestseller-tietokirjoja, omat odotukset suomalaisille tietokirjoille kasvavat ehkä turhankin korkeiksi. Ei, en usko että suomalaiset tietokirjailijat ovat huonompia kuin amerikkalaiskollegansa, olenhan sellainen itsekin – yhdysvaltalaisia vain on enemmän ja kustantajilla on myös varaa hioa kirjoja kustannustoimittajien kanssa kuukausikaupalla.
Omissa tietokirjoissani tärkeintä on tietosisältö ja että se on selkeää ja ymmärrettävää. Kun lukee esseemäisiä tekstejä vieraista kulttuureista, toivoisi kirjalta enemmän kaunokirjallisuutta muistuttavaa lähestymistapaa, elämyksellisyyttä ja kaunista tyyliä. Ei Minna Eväsojan Melkein geisha: Hurmaava ja hullu Japani ole missään nimessä huonosti kirjoitettu, se on vain hieman vaisu. Ja kustannustoimittajaa olisi kyllä kaivattu enemmän, mm. toiston karsimiseen.
Eväsoja on asunut Japanissa useita vuosia ja käynyt siellä monta kertaa. Hän on opiskellut teetaidetta ja perehtynyt japanilaiseen estetiikkaan, josta on kirjoittanut omia kirjojaan. Varsinkin teetaide on kyllä tässäkin kirjassa paljon mukana.
Kirjan Japani näyttäytyy nimensä mukaisesti todella merkillisenä, suorastaan bisarrina paikkana, jossa mikään ei toimi niin kuin länsimaissa. Tämä tuskin hirveästi yllättää. Moni tietää, että Japanissa on meidän näkökulmastamme erikoiset vessanpöntöt, mutta edes vessaan asti ei pääse tuttuun tapaan, vaan siihen vaaditaan erityiset vessatohvelit. Jne.
Japani on pidättyväinen paikka, jossa on tiukat kulttuuriset normit. Kirjan mukaan avioliitotkin ovat enimmäkseen järjestettyjä ja säädyttömiä asioita ei “nähdä” ollenkaan. Toisaalta kulissien takana kuhisee. Niin kuin “puritaanisissa” yhteiskunnissa yleensä, seksi kyllä kiinnostaa. Jopa niin paljon, että kirjailijan ystävätär lähettää yhdyntäkuviaan tämän kautta Suomeen kehitettäväksi.
Minna Eväsoja rakastaa Japania. Se tulee kirjassa hyvin läpi, vaikka varjopuoliakin käsitellään. Hän ei erityisesti esitä Japania mikään ihmeellisenä sirkuksena – se vain helposti vaikuttaa siltä länsimaiselle lukijalle.
Kirjassa ihmetellään toki myös arkipäivän asioita, mutta koska Eväsoja on perehtynyt Japanin kulttuuriin ja hänellä on paljon paikallisia ystäviä, se ei jää “400 eri makua Kitkatia!” -tasolle. Useat paikallisetkin piirtyvät mielenkiintoisiksi, ristiriitaisiksi henkilöhahmoiksi. Eväsoja on todella mennyt mukaan kulttuuriin ja hänellä on kokemusta Japanista jopa raskausaikana, jolloin hän tottelevaisesti seurasi Suomen oireista täysin poikkeavaa ohjeistusta.
Eri asia on, onko kirjan antama kuva Japanista silti oikea tai ainakaan enää ajankohtainen. Suurin osa Eväsojan asumisesta on sijoittunut yli 20 vuoden taakse ja enimmäkseen Kiotoon, mutta ne yleistetään pitkälti koko nyky-Japaniin. Konservatiivinen yhteiskuntakin ehtii muuttua tässä ajassa paljon.
Siskoni opiskelee yliopistolla Japanin-tutkimusta ja hänen professorinsa oli jotakuinkin lytännyt kirjan. Siskonikin osasi minulle kertoa useita kirjan kohtia, joissa “yleiset tavat” ovat jo pitkään olleet lähes täysin kadonneita. Minua mietitytti myös, miten paljon Kioto vaikutti asiaan, onhan se kuitenkin historiallinen kaupunki ja voi olla kulttuuriltaan aika erilainen vaikkapa Tokion kanssa.
Tämä ei ole mikään opaskirja vaan pohdiskeleva tarinakokoelma, mutta uskoisin siinä olevan paljon hyödyllistä tapakulttuurista Japanin-matkailijallekin. Kunhan pitää mielessä, että vessatohvelit, järjestetyt avioliitot ja muut saattavat olla pitkälti mennyttä aikaa. (Esimerkiksi raskausvyöt ovat ilmeisesti edelleen hyvin yleisiä.)
Jotkut arvostelijat, mm. Hesarin, ovat kritisoineet kirjaa ylimieliseksi. Tämä on mielestäni aika yleinenkin kritiikki vieraassa kulttuurissa asumista käsitteleville kirjoille. Monen kirja tuntuu briljeeraavan sillä, miten hyvin he ovat sopeutuneet erilaiseen yhteiskuntaan ja kuinka heitä hehkutetaan täysin paikallisiksi.
Eväsojan kirjasta kuitenkin pitkälti puuttuvat monen samankaltaisen kirjan “kaikki paikalliset pitivät minua kauniina ja halusivat aina hipelöidä hiuksiani” -kohdat ja ne vähätkin on saatu verhoiltua hyvin suomalaiskansalliseen häpeän tunteeseen, joissa ihailu muuttuu lähinnä nolostuttavaksi. En siis löytänyt kirjasta ylimielisyyttä.
2 Responses “Idän ihmemaa”
Missä amerikkalaiset ovat mielestäsi parhaimmillaan: tuotteistamisessa vai kirjoittamisessa?
Kirjoittajat lienevät yhtä hyviä kuin Suomessa, mutta kun ihmisiä on 50 kertaa enemmän, huippuhyviä kirjoittajiakin on vastaavasti enemmän. Ja kustantamoiden budjetit ovat ihan eri luokkaa. En edes osaa sanoa itsestäni, vaikka olenkin sekä kauno- että tietokirjailija, osaisinko kirjoittaa kaunokirjallisilta ansioiltaan merkittävän tietokirjan, jos saisin hyvän kustannustoimittajan apua. Haluaisin kyllä kirjoittaa esim. muistelmat.
Yhdysvalloissa toki voi myös paremmin yliopistossa erikoistua eri kirjoittamisen alatyyppeihin (vaikkapa tiedejournalismi), en tiedä vaikuttaako tietokirjojen laatuun.
Voi toki olla, että Suomessakin olisi paljon huikeita tietokirjoja, jotka minulta menevät ohi aiheidensa takia. Koska minua kiinnostaa lääketiede, luen paljon esim. lääketieteen historiaa, ja sitä löytyy lähinnä englanniksi. Jos joku kirjoittaa maailman parhaan kirjan Pietari Suuresta, sitä en varmaan edes lue. Tämän nimenomaisen kirjan luin ihan siksi, että se oli minulla kirjaimellisesti nenän edessä pöydällä, kun olin siskoni luona Suomessa.