Simsalabim, vammaiset katoavat

Hollannin televisiossa näytettiin hiljattain neliosainen TV-sarja “Viimeinen Down”, jossa mietittiin sitä, katoavatko Downin syndrooman kanssa syntyneet ihmiset uusien, edistyneempien sikiöseulontojen takia ja mitkä tämän yhteiskunnalliset merkitykset ovat. Valitettavasti missasin sarjasta puolet unohtamisen ja rikkinäisen Internetin (meillä on IP-TV) takia.

Huoli on aiheellinen, sillä Tanskassa äidin verestä tehtävät Down-testit on jo otettu käyttöön ja syntyvien Down-vauvojen määrä on romahtanut. Ohjelmaa juontavat Down-ihmiset pitivät tätä hyvin ikävänä, eihän heissä ole mitään vikaa. Miksi heidät olisi pitänyt abortoida?

Itse en myöskään koskaan ole ymmärtänyt Downin takia abortointia. Ehkä joissain tilanteissa se on helpompi tajuta, mutta kategorisesti, miksi?

Koskettavin kohtaus nähdään, kun aikuinen Down-mies kysyy äidiltään, mitä tämä olisi tehnyt jos olisi raskausaikana tiennyt. Äiti vastasi, ettei tiedä. Mies liikuttui kyyneliin.

Toinen uhanalainen vammaisryhmä ovat kuurot. Sisäkorvaistute nuorella iällähän “parantaa” kuurouden, vaikka “normaalia” kuuloa sillä ei saakaan. Erityisesti kuurojen lasten kuulevat vanhemmat ovat tarttuneet mahdollisuuteen. He näkevät sisäkorvaistutteen parantavana hoitona, joka tekee vammaisesta lapsesta vammattoman.

Itse kuurot ovat asiasta usein eri mieltä. Monet heistä eivät pidä kuuroutta vammana vaan kulttuuri- ja kielivähemmistönä, jossa ei ole mitään pahaa. Tämän vähemmistön hävittäminen on kulttuurista kansanmurhaa.

Maksimihyödyn saamiseksi sisäkorvaistutteesta se pitää ottaa käyttöön nuorella iällä, jolloin kielellinen kehitys toimii eri lailla kuin myöhemmin. Tämänikäinen lapsi ei voi vielä tehdä päätöstä itse.

Nämä ovat tärkeimmät katoavat vammat, mutta toki muitakin on. Moni pyörätuolia lapsesta asti käyttänyt on sitä mieltä, ettei pyörätuolin käytössä ole mitään pahaa. Se on osa heitä, eikä heillä ole välttämättä mitään erityistä hinkua pystyä kävelemään, vaikka kuinka olisi hienoja kyborgiratkaisuja tulossa.

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä yhteiskunnassa, mutta myös kirjoittajalle. Ensimmäinen julkaistu novellini Timelesskin käsitteli tätä monta vuotta sitten, vaikka nyt olen perehtynyt aiheeseen paljon enemmän.

Pitääkö kaikki sairaudet ja vammat parantaa? Onko tieteiskirjassa vammaisia ja sairaita, miksi on tai miksi ei? Suolistosairaudet tai krooninen kipu eivät ole ehkä sellaisia vammoja, joita vammaisaktivistitkaan haluaisivat säilyttää. Vai pitäisikö joku nekin?

Ja toisille nämä ovat ihan arkipäiväisiä kysymyksiä, eivät scifiä laisin.

Kommentoi
Name and Mail are required