Espoon metsien kauhuja

Moni tuntee Hanna “Morre” Matilaisen kirjablogaajana ja kustannustoimittajana, mutta hän on myös kirjoittaja. Tuonen tahto on Hanna Morren esikoisromaani, kauhutarina Espoossa asuvista Tytistä ja Timosta, joiden ainokainen Aino jää auton alle ja kuolee.

Pariskunnan liitto alkaa rakoilla välittömästi lapsen kuoleman jälkeen. Ehkä se ei koskaan ollutkaan niin onnistunut, vaan perustui kulisseihin ja käsikirjoituksiin.

Tuonen tahto -kansi

Seksiä kirjassa kuitenkin riittää, mikä aluksi häiritsi, koska se ei tuntunut oleelliselta. Mutta ehkä juuri siksi se kuuluu tarinaan, että se ei liity lapsen kuolemaan. Se on vallankäytön väline, jossa kumpikin osapuoli voi pelata omaa peliään.

Tytti ei suostu hyväksymään Ainon poismenoa. Ei toki ihme, mutta hän uskoo, että asian voi ratkaista. Ja ehkä avain tähän löytyy metsästä, naapurin Ulpulla kun tuntuu olevan vinkkejä sopiviin taikoihin.

Romaani on kauhua, mutta ei se minusta erityisen pelottavalta tuntunut. Ehkä teoksen lyhyt pituus esti tavoittamasta ihan kaikkein hyytävimpiä sfäärejä. (Tai sitten vain muistelen liikaa nuoruuttani, kun kauhukirjat oikeasti karmivat selkäpiissä.)

Toisaalta uskon, että osa romaanin kauhusta koskettaa paremmin niitä, joilla on lapsia, koska lapsuuden ja vanhemmuuden “olemuksella” pelataan paljon – se tuntui taitavasti kuvatulta, ei vain minuun henkilökohtaisesti uponnut. Voin hyvin kuvitella, että monelle perheenisälle tai -äidille Tuonen tahto olisi liiankin ahdistava.

Kirja on vain 136-sivuinen ja luinkin sen nopeasti. Lyhyt pituus on sinänsä hämmentävää, koska kirjan tyyli on varsin hidasta ja makustelevaa, erillisiä kohtauksia siinä ei siis kovin montaa ole. Tylsä se ei silti koskaan ole, Morre on taitava kirjoittaja, mutta minua vähän hämäsi American Psycho -henkinen tyyli, jossa jokaisella korulla, mukilla, viskillä jne pitää olla merkki.

Loppu oli minusta turhan arvattava ja henkilöt hivenen kliseisiä. Kokonaisuutena kuitenkin toimiva romaani, jossa kirjoittajalla on vankka ote.

Disclaimer: Tämä on Osuuskumman julkaisema romaani ja tunnetusti kuulun itse Osuuskummaan. Tämän romaanin kanssa minulla ei kuitenkaan ole ollut mitään tekemistä.

Kommentoi
Name and Mail are required