Kummaa kirjoittamista
Kummallisen kirjoittaminen: opas fiktiivisen maailman luomiseen on kirja spekulatiivisen fiktion eli fantasian, scifin, kauhun ja muun kumman kirjoittamisesta. Kirjan ovat toimittaneet Saara Henriksson, Irma Hirsjärvi ja Anne Leinonen, kirjoittajina on heidän lisäkseen monia muita Suomen spefiskenen kärkinimiä. Kommentoin tässä niitä kirjan tekstejä, joista on eniten sanottavaa, kaikkia tekstejä ei tässä siis ole listattu.
Kirjan aloittaa Tiina Raevaaran enemmän esseemäinen pohdinta ideoista ja miten ideoista saadaan tarina. Tämä olisi ollut minulle varsin hyödyllinen 10-15 vuotta sitten! Pitkäänhän kirjoitin scifiä vain pienoisnovelleina, kun en osannut laajentaa ideoita varsinaisiksi tarinoiksi.
Raevaaran mielestä hyvässä tarinassa on yleensä kaksi erilaista ideaa, ei vain yksi. Itse sain tämän oivalluksen aikoinaan South Parkista(!), jossa kaikissa jaksoissa on kaksi erilaista aihetta.
Markku Soikkelin Selittämisen taide ja outojen yksityiskohtien välttämättömyys oli tavallaan mielenkiintoinen, mutta kuitenkin nippelitiedosta ja briljeeramisesta raskas ja ärsyttävä.
Jussi Katajalan artikkeli historiallisen fiktion taustatyöstä oli varsin mielenkiintoinen, vaikka en paljoa historiallista proosaa kirjoitakaan. Siitä tosin puuttui siskoltani saama hyvä vinkki Korpista, josta voi etsiä esim. milloin jokin sana on tullut käyttöön, jos teksti sijoittuu 1800/1900-luvuille.
Eräs mielenkiintoisimpia artikkeleita oli Liisa Rantalaihon ja käsitteli sitä, mitä kaikkea scifin ja fantasian maailmanrakennuksessa pitää ottaa huomioon. Monet kirjoittavat avaruuslentely-yhteiskuntia, joissa muut asiat muistuttavat nykymaailmaa turhan paljon. Tässä oli varsin pitkästi kirjoitettu esimerkiksi ruoasta ja sen tuotannosta. Päihteet tosin taisivat artikkelista puuttua, ne olisi minusta kannattanut mainita.
Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen kirjoitus Routasisarukset-trilogian maailman luomisesta on ikään kuin käytännön esitys edellisen artikkelin neuvojen hyödyntämisestä, mutta myös tosi mielenkiintoinen kuvaus kahdestaan kirjoittamisesta ja siitä, mitä kaikkea kulissien takana tapahtuu.
Tommi Vännin artikkeli Lukijan hämäämisestä, eli miten Tolkien ja Rowling huiputtavat lukijoitaan kun pitää tehdä jotain epäloogista, oli poikkeavassa aiheessaan kiinnostava, mutta tuntui liian höpöttävältä ja omalla juoniaukonlöytämistaidolla briljeeraamiselta. Ajatuksetkin katkesivat liikaan selitykseen.
Siihen verrattuna seuraava J.S. Meresmaan artikkeli romanttisen fantasian kirjoittamisesta tuntui erityisen nopeasti etenevältä, pintaraapaisulta ja kesken loppuvalta, vaikka muuten hyvä artikkeli olikin (minulle ei juurikaan uutta asiaa).
Boris Hurtan ja Irma Hirsjärven artikkeli paratekstistä ja kontekstistä oli varsin mielenkiintoinen. Aika kirjallisuustutkimuskamaa, mutta kuitenkin käytännönläheistä, ei liian akateemista. Monet väitteet tosin tuntuivat perustelemattomilta.
Saara Henrikssonin Isona minusta tulee kirjailija on kirjoitus nimenomaan spefikirjoittajaksi ryhtymisestä, se kun on paljon muutakin kuin kirjoittaminen. Lehdet, kustantajat, kirjoituskilpailut jne.
Viimeisessä artikkelissa Irma Hirsjärvi taas kehottaa lukemaan paljon kaikkea, ei vain spefiä. Mukana on konkreettisia listoja niin runouden kuin erotiikankin klassikoista.
Kirjassa oli paljon mielenkiintoista ja sellaista johon en ollut muissa kirjoitusoppaissa (spefiaiheisissakaan) törmännyt, mutta se tuntui myös tavallaan epätasaiselta. Jotkut artikkelit olivat pintaraapaisuja, toiset menivät hyvinkin pitkälle jonkin nippelin ihmettelemiseen. Oli konkreettisia neuvoja, esseemäisiä henkilökohtaisia pohdintoja ja välillä turhan kuivaksi menevää kirjallisuudentutkimusta.
Itse olisin kaivannut enemmän tietoa tai pohdintaa mm. kliseistä – fantasian ja romantiikan kliseistä puhuttiin jonkin verran, mutta scifikliseitä käsiteltiin aika vähän. Yleisiä kyllä, tasoa “ja sitten heräsin”, mutta ei scifille spesifimpiä. Ehkä näistä olisi ollut kirjan “edeltäjässä” Kirjoita kosmos.
Minusta kirja olisi kaivannut enemmän kustannustoimittamista, niin suurten linjojen kuin pientenkin. Pieniä virheitä löytyi turhan paljon. Ulkoasukin jäi – hienoa kansikuvaa lukuunottamatta – jotenkin harrastajamaiseksi.
