Suomalaisuuden raskas taakka

Aina kun käyn Suomessa, inhoni maata kohtaan kasvaa hieman. Syy siihen on suomalainen kulttuuri.

Ei ole vitsi, että suomalaiset eivät osaa puhua. Se menee paljon pidemmälle kuin vain tuppisuisuus ja bussipysäkillä kököttäminen hiljaa. Suomalaiset eivät suurimmaksi osaksi osaa puhua.

Tämänvuotinen kamppailuni oman ja miehen vakavien sairauksien kanssa on johtanut siihen, että iso osa suomalaisista kavereistani haluaa puhua vain säästä ja vastaavista aiheista. He leikkivät, että mitään ongelmaa ei olekaan. Minä en vain jaksaisi tätä. Minulla ei ole niin paljoa elinaikaa jäljellä, että huvittaisi puhua säästä.

Eikä kyse ole vain miehistä tai tietynlaisista sulkeutuneista persoonallisuuksista. Säästä puhujiin kuuluu myös naisia ja hyvin puheliaita ihmisiä.

Suomalainen kulttuuri on aivan järkyttävän epäsosiaalinen (joskus jopa antisosiaalinen) ja sisäänpäinkääntynyt. Tämä luonnehdinta tuskin on kenellekään mitään uutta, mutta ongelman vakavuus on kyllä päässyt yllättämään minutkin. Minulla ei ole identiteettiä suomalaisena, mutta toki Suomessa vietetyt 26 vuotta vaikuttavat minuun yhä paljon. Ja se suututtaa. En haluaisi olla suomalainen.

Olen kateellinen hollantilaisille kavereilleni, jotka keskustelevat kaikkien kanssa. Minä, äärimmäisen puheliaana ihmisenä tunnettu, en osaa. Ei minua siis ollenkaan haittaa, että tuntemattomat juttelevat minulle, en vain yleensä osaa aloittaa keskustelua. Huono kielitaito ei tietysti auta, mutta kyse on myös kulttuurista.

Mennessäni Suomeen huomaan että sosialisointitaito degeneroituu matkan aikana. Viime matkankin alkupuolella juttelin paljon tuntemattomille ja puolitutuille, esim. kaupan myyjille. Mutta loppua kohden sosiaalisuus väheni. Suomalaisuus tarttui.

Kun alun perin tutustuin nykyiseen parhaaseen hollantilaiseen kaveriini vuonna 2010, täytyy myöntää etten pitänyt hänestä kovin paljoa. Hän tuntui jotenkin ärsyttävällä tavalla “rempseältä”, sitä on vaikea sanoin kuvailla.

Vuosien myötä olen kuitenkin tykästynyt kaverini persoonaan ja temperamenttiin. Hän reagoi asioihin vahvasti, mutta tavalla joka Suomessa tuntuisi naiselle aika maskuliiniselta. Englannin kielessä on sana assertiivinen.

Jos joku tekee jotain typerää, hän reagoi. Minäkin, mutta en yleensä osaa tuoda sitä samalla lailla esiin, vaikka kuitenkin paljon enemmän kuin useimmat tuntemani suomalaiset. Hänellä on jopa road ragea, suhteellisen terveellä tavalla. Hän on kuitenkin tosi hyväntuulinen ihminen ja harvoin oikeasti huonolla tuulella.

Suomen itsemurhaluvut ovat paljon korkeammat kuin Hollannissa ja korkeammat kuin oikeastaan missään länsimaassa (Itä-Euroopasta ja joistain köyhistä maista löytää vielä selvästi korkeampia.) Se on hyvä pitää mielessä aina kun lukee kaikkea soopaa onnellisesta maasta. Totta kai suomalaiset valehtelevat itselleen olevansa onnellisia. Suomihan on aina maailman paras maa kaikessa. Joopa joo.

Minua ihmetyttää oikeastaan vain se, miten itsemurhaluvut eivät ole vielä paljon korkeammat. Miten kukaan pysyy elossa keskellä suomalaista kulttuuria on hyvä kysymys. Tietysti itsemurhatilastoissa eivät näy esim. ne, jotka juovat itsensä hitaasti kuoliaaksi vuosien tai vuosikymmenten aikana.

Kommentoi
Name and Mail are required