Kuka murhasi siskon?
Rosamund Luptonin romaanissa Sister on paljon samaa kuin toisessa viime aikoina lukemassani bestsellerissä The Ice Twin, enkä nyt puhu vain sisarussuhteista. Molemmat ovat tavallaan ihmissuhderomaaneja, mutta niissä on myös vahvoja dekkarielementtejä, Sisteriä voisi varmaan pitääkin dekkarina.
Molemmissa päähenkilönä on menestyvässä ammatissa oleva brittinainen, jolla on käytännöllinen mutta etäinen parisuhde. Ja sitten perheenjäsenen kuolema sotkee kaiken. Mutta jotain romantiikkaa pitää kuitenkin välillä olla.
Jopa romaanien tyylissä on paljon samaa. Se on jonkinlainen viihdekirjatyyli, joka ärsyttää. The Ice Twinissä se on enemmän romanttisen kirjan, Sisterissä jotain muuta. Mitenköhän sitä selittäisi? Sisterissä onneksi ulkonäköjen kuvailua on vähemmän.
Beatrice on asunut miehensä Toddin kanssa Yhdysvalloissa jo jonkin aikaa, mutta lentää heti Lontooseen kuultuaan siskonsa Tessin katoamisesta. Raskaana ollut Tess löytyy pian kuolleena ja virallisesti kyseessä on raskaudenjälkeisessä psykoosissa tehty itsemurha. Beatrice ei kuitenkaan usko tähän hetkeäkään. Tess ei tappaisi itseään, vaan tämä on murha. Poliisit pitävät naista vähän säälittävänä, kun tämä ei suostu uskomaan tosiasioihin.
Mutta kuka murhaaja sitten on? Dekkarityyliin vaihtoehtoja riittää, sellaisia joilla olisi motiivi. Onko se rakastaja, joka ei halunnut suhdetta julkisuuteen? Vai stalkkeriksi paljastuva ihailija? Kenties asia liittyy jotenkin lääketutkimukseen, jossa Tess oli mukana? Beatrice joutuu dekkaroimaan itse, koska poliisia asia ei kiinnosta. Onneksi ystävällisiä ja usein komeitakin apureita riittää. Vai ovatko he sittenkään kaikki apureita?
Bea muistelee Tessiä koko ajan ja samalla heidän Leo-veljeään, joka menehtyi lapsena kystiseen fibroosiin. Tämä tapahtuma liittyy konkreettisesti tarinaan ja lääketiede on vahvasti mukana.
Kirjailijan mies on synnytyslääkäri ja se puoli onkin uskottavaa, mutta jotenkin muu lääketiedeosuus ei tuntunut uskottavalta eikä niin kiinnostavalta kuin minusta yleensä. Ehkä se oli liian ylivedettyä tämäntyyppiseen kirjaan, yllättävän lähellä jopa Adeno-romaaniani, joka kuitenkin on scifiä.
Muitakin epäuskottavuuksia oli. Kirjan kantava idea on, että Tess ei voinut tehdä itsemurhaa, koska hän ei voisi koskaan tehdä niin, ja Bea tietää tämän koska tietää kaiken Tessistä. Joo, mutta ihan oikeasti raskaudenjälkeisessä psykoosissa ihminen ei ole oma itsensä. Bea ei koskaan epäile, että voisi olla väärässä. Myös eräs lääketiedeaiheinen seikka oli minusta outo ja hyvin epäuskottava.
Ice Twinin tapaan hahmot jäivät minulle etäisiksi, vaikka periaatteessa lukija saa tietää Tessistä aivan kaiken. Ehkä en vain osaa eläytyä tällaisten ihmisten maailmaan, koska monelle tämä on jopa yksi lempikirjoja.
Hahmot ovat aika kliseisiä. Perinteinen siskospari: päähenkilö on hillitty, konservatiivinen ja tylsäkin, sisko taas on räväkkä, boheemi, jännittävä ja kaunis. Tällaisia on kirjallisuus täynnä, olen joskus itsekin sortunut vastaaviin pareihin. (Useinhan vastaava on päähenkilö + bestis.)
En siis oikein osannut surra Tessiä tai tämän vauvaa, lähinnä kiinnosti tietää, että mitä tapahtui. Luin 350-sivuisen kirjan yhdeltä istumalta, en niinkään siksi että se oli niin hyvä tai kutkuttavan jännittävä, minulla ei vain ollut muuta mitä olisin jaksanut tehdä. Loppu oli yllättävä mutta kuitenkin riittävästi pedattu, ei kliseinen, eli periaatteessa hyvä. Ehkä vähän epäuskottava kuitenkin.
Oli taas hämmentävää lukea paikoista, joissa oli itse käynyt ihan vastikään.
