Kymmenen kadotettua vuotta
Katariina oli kiltti, ujo tyttö, joka menestyi hyvin koulussa. Hän tahtoi isona astronautiksi. Hän kärsi myös masennuksesta. Tutustuimme netin välityksellä noin 2001, mutta hän asui toisella puolella Suomea ja tapasimme vain kerran. Netissä puhuimme paljon. Hän antoi minulle lapsuudenkuviaan skannattavaksi, ne ovat minulla vieläkin. Hän oli minua kolme vuotta nuorempi ja tuntui minulle eräänlaiselta pikkusiskolta.
Jossain vaiheessa etäännyimme. En tarkkaan tiedä (enkä muistakaan), mitä tapahtui, mutta Katariina eksyi huonoon seuraan, luulen että psykiatristen sairaaloiden kautta. Hän alkoi käyttää reilusti alkoholia ja muitakin päihteitä.
Kuvioihin tuli poikaystävä, joka oli häntä vanhempi ja taisi olla psykiatrisesta sairaalasta löydetty. Mies oli syvällä päihdepiireissä. He muuttivat yhteen. Vuosina 2004-2006 emme enää juurikaan olleet tekemisissä.
Syyskuussa 2006 Katariina kuitenkin otti minuun yhteyttä IRCissä. Hänellä oli asiaa, mutta en ollut juuri silloin koneella. (IRCissä on tyypillistä, että ohjelma pidetään auki koko ajan joko kotikoneella tai shellissä, eli palvelinkoneella johon otetaan etäyhteys, jolloin viestintä on usein asynkronista, vaikka kyseessä on chat.) Yritimme muutaman päivän tavoittaa toisiamme, mutta olimme aina eri aikaan koneen ääressä.
Sitten vajaan viikon päästä tästä sain IRCissä kuulla, että Katariina oli kuollut. En ollut uskoa sitä. Toisaalta samalla heti arvelin, että hän olisi tehnyt itsemurhan, mutta juurihan hän oli ollut siinä. Juurihan olimme yrittänyt tavoittaa toisiamme. Olin vielä sinäkin päivänä yrittänyt tavoittaa häntä.
Mutta se ei ollut itsemurha. Katariinan miesystävä (tiettävästi, myöhemmistä juridisista käänteistä minulla ei ole tietoa eikä asia päätynyt lehtiin) oli pahoinpidellyt tämän ja jättänyt virumaan tajuttomana. Hän kuoli sairaalassa.
Katariina oli kuollessaan vain 19-vuotias. Parisuhdeväkivallan uhri, kamanvetämisen uhri. En päässyt hänen hautajaisiinsa, koska ne olivat toisella puolella Suomea. Lehdet eivät noteeranneet asiaa mitenkään.
Ja olen vuosia syyttänyt itseäni siitä, että en koskaan saanut kuulla mitä Katariinalla olisi ollut asiaa. Olisiko se ollut avunhuuto? Kronologian huomioiden todennäköisesti kyllä. Olisin voinut esimerkiksi yrittää soittaa tai tekstata hänelle (luulen että minulla oli puhelinnumero, en ole varma). Oli selvää, ettei hänellä mennyt elämässä hyvin, vaikka en ollut tietoinen mistään akuutista tilanteesta.
Mutta kun katsoo tätä tekstiä, josta puuttuu asioita koska muistikuvani näistä vuosista ovat omien traumaattisten kokemuksieni vuoksi hatarat, muistan yksittäisiä asioita kuten hänen postaamiaan kuvia, sanomiaan lauseita, kuolinviestikeskustelun melkein sanasta sanaan, hänen hautajaisistaan kertoneen nettisivun.
Jotain muutakin puuttuu, nimittäin se, missä puutun asiaan. Jos Katariina olisi pyytänyt minulta apua tai kertonut mikä tilanne oli silloin kun yritti tavoitella, olisin auttanut. Hän olisi voinut tulla luokseni turvaan asumaan. Tiedän että olisin pyytänyt hänet. (Se ei toki välttämättä olisi ollut fiksua, koska hänkin saattoi käyttää kovia huumeita ja olla myös Helsingin huumepiireissä.)
Mutta miksi en tehnyt mitään aikaisemmin? Yritinkö neuvoa konkreettisia keinoja avunsaantiin? En muista. Olin tavannut hänen äitinsä. Hänellä oli käsittääkseni hyvä koti, vanhemmissa en usko olleen vikaa. Jos olin tavannut hänen äitinsä, varmaan tiesin tämän nimen. Olisin voinut olla yhteydessä. Ehkä nämä eivät olisi auttaneet, mutta ei se mahdotonta ole.
Olen koko aikuisen elämäni auttanut muita. Vuoden 2006 ensimmäisen puoliskon olin vielä hyvässä kunnossa. Miksi en tehnyt enempää? Enkö muka tajunnut miten tuhoisassa tilanteessa Katariina oli? Ja miksi minulla on niin hataria muistikuvia siitä kun olimme tekemisissä? Minulla on traumojen aiheuttamia muistiaukkoja, mutta kuitenkin muistan hyvin hänen kuolemansa, eikä sitä ennen meidän kahden välillä sattunut mitään ikävää.
Näitä asioita ei saa koskaan selville.
